Follow:

Glossybox joulukalenteri – ensimmäinen viikkokatsaus: luukut 1-7

*Postaus sisältää tähdellä merkittyjä mainoslinkkejä

Glossybox joulukalenteri 2019 sisältö

Glossybox joulukalenteri 2019

Tilasin syyskuussa itselleni Glossyboxin joulukalenterin, joka on tähän mennessä elämäni kolmas kosmetiikkakalenteri. Ihan ensimmäisenä onkin pakko myöntää, ettei aiemmat kalenterivalintani ole olleet kovin onnekkaita.

Vuonna 2017 tilasin Elevenin joulukalenterin, joka päätyi olemaan valtava pettymys. Täältä löytyy postaus, jossa avauduin kalenterin sisällöstä tarkemmin. Viime vuonna halusin välttyä turhalta rahanmenolta, joten tyydyin edulliseen essencen kalenteriin. Ikävä kyllä sen sisältö oli niin tylsä, etten viitsinyt edes kirjoittaa siitä blogin puolelle.

Täytyy siis sanoa, että olen hieman skeptinen siitä, kuinka iloiseksi tällainen kalenteri voi minut edes tehdä. Toisaalta olen tykännyt kovasti Glossyboxin kuukausittaisista kauneusbokseista, joita olen saanut PR-näytteinä. Sen takia uskalsin tilata tämän kalenterin, joka oli kuitenkin suhteellisen arvokas. Lisäksi intoilin etukäteen siitä, että kalenterin luvataan sisältävän 440€ arvosta kosmetiikkaa. Näinköhän oikeasti on?

Mutta eiköhän sitten sukelleta ensimmäisten luukkujen antiin ja selvitetä, millaisella tasolla Glossyboxin joulukalenteri heilautti ensimmäisen viikon käyntiin! Esittelen tuotteet ensin yksitellen, ja postauksen lopussa kokoan hieman ajatuksiani kalenteriviikon onnistumisesta.

Benefit Roller Liner Liquid Eyeliner 

1. luukku: Benefit Roller Liner Liquid Eyeliner Black

Ensimmäisestä luukusta paljastui tuote, jota osasin jo spoilerien perusteella odottaa. Benefit on todella kiinnostava brändi, ja koska kulutan paljon nestemäisiä eyelinereita, tulee tämä Roller Linerkin takuulla testattua. Tuote on täysikokoinen ja arvoltaan noin 24,80€. Benefitin tuotteita *myydään esimerkiksi Kicksillä.

Swell Ultimate Protect & Renew Serum

2. luukku: Swell Ultimate Protect & Renew Serum

Mielenkiintoinen, silikoniton seerumi jonka luvataan vähentävän hiusten pörröisyyttä ja tekevän hiuksista silkkisen sileät sekä kiiltävät. Kalenterista tuli 30ml matkakoko, ja 50ml täysikokoinen tuote *maksaa 23,45€ Lookfantasticilla. Tämä matkakokoinen tuubi olisi siis pyöreästi laskettuna noin 14€ arvoinen.

TonyMoly I'm Real Rice Mask Sheet Clear Skin

3. luukku: TonyMoly I’m Real Rice Mask Sheet Clear Skin

Ihoa kirkastava ja hehkua lisäävä kangasnaamio TonyMolylta. Ihan kiintoisa, ja tulee varmaan käytettyä. Naamion arvo on noin 5,50€, ja sitä löytyy muun muassa *Beauty Bayn valikoimasta.

The Beauty Crop Staycation Bronzer & Highlighter Menorca

4. luukku: The Beauty Crop Staycation Bronzer & Highlighter Menorca

The Beauty Cropin voidemainen highlighter/bronzer tuli kivassa, vaaleanpunertavassa sävyssä joka sopisi varmasti hyvin omalle ihonsävylleni. Pakkaus vaikuttaa vähän halvalta ja heppoiselta, ja tuotetta myydään lähinnä merkin omassa verkkokaupassa 9€ hintaan. En odottaisi tältä mitään ihmeitä, mutta googlen swatchit näyttivät kyllä kivoilta. Katsotaan – saattaa olla että otan käyttöön, saattaa olla että en.

Daily Concepts Multi-Functional Soap Sponge Charcoal

5. luukku: Daily Concepts Multi-Functional Soap Sponge Charcoal

Daily Concepts onkin itselleni ihan tuntematon brändi, mutta tämä syväpuhdistava ja kuoriva kasvojen saippuapesusieni vaikuttaa testaamisen arvoiselta! Tässä taitaa olla toisella puolella pesusieni, ja toisella puolella palasaippua. Tuote maksaa noin 7€ merkin omassa verkkokaupassa.

Winky Lux Uni-Brow

6. luukku: Winky Lux Uni-Brow

Kuudennesta luukusta paljastui häpeilemättömän kaunis kulmatuote. Winky Luxin Uni-Brow on siis kulmakynä, jonka väitetään sopivan kaikille. Ilmeisesti tuotteen sävy vaihtelee siis hyvin paljon sen mukaan, kuinka kevyellä otteella sitä levitetään.

Googlekuvien perusteella sävy on melko neutraali ja viileä, ja sopii varmasti monelle. Itse kuitenkin suosin nykyään lämpimämmän sävyisiä kulmatuotteita, joten tämä saattaa lähteä kiertoon. Tuote maksaa noin 16,60€ merkin omassa verkkokaupassa.

bodyography pro Makeup Brush Cleanser

7. luukku: bodyography pro Makeup Brush Cleanser

Seitsemännestä luukusta löytyi jälleen itselleni täysin tuntemattoman brändin tuote. bodyography pro Makeup Brush Cleanser on meikkisivellinten pikaputsari. Tämä 59ml pakkaus maksaa merkin omassa verkkokaupassa noin 10€. Ostin juuri vastaavan tuotteen IsaDoralta, joten tämä saattaa lähteä eteenpäin. Yleensä kuitenkin pesen siveltimet ihan vedellä ja saippualla.

Yhteenveto

Glossyboxin joulukalenterin ensimmäisistä seitsemästä luukusta paljastui monipuolisesti tuotteita meikkaamiseen, ihonhoitoon ja hiusten hoitoon. Meikkituotteita oli selvästi eniten, mistä olin positiivisella tavalla yllättynyt. Suurin osa ensimmäisen viikon tuotteista oli myös sellaisia, jotka päätyvät omaan käyttööni.

Viikon kokonaisarvo oli noin 86,90€ ja kaikki tuotteet olivat joko täysikokoisia tai reiluja matkakokoja. Alku vaikuttaa siis lupaavalta, sillä kalenteri on ylittänyt odotukseni jo nyt. Ihan jo jännityksellä odotan, mitä huomisen luukusta mahtaa löytyä!

 

Onko teillä jotain joulukalentereita?

Oletteko olleet tyytyväisiä luukkujen sisältöön?

Share on
Previous Post Next Post

Saatat tykätä myös näistä

12 Comments

  • Reply tainav

    Mä tykkäsin kyllä:)

    7.12.2019 at 20:08
    • Reply Nena Sofia

      Kiva kuulla! 🙂

      8.12.2019 at 19:50
  • Reply Ansku- Glitteri addikti

    Tosi kivanoloinen sisältö tässä kyllä tähän asti!

    8.12.2019 at 00:30
    • Reply Nena Sofia

      Joo, yllättävänkin kiva! 🙂

      8.12.2019 at 19:50
  • Reply Sissi

    Olisin kyllä tykännyt itsekin, jos mulla olisi tämä kalenteri. Mä vähän mietin harkintaa, kun ennen joulukuun alkua tätä myytiin 99€:lla, mutta päätin sitten kuitenkin olla ns. järkevä. Kivalta näyttää tähän asti, jatkoa odotellen:)

    8.12.2019 at 08:51
    • Reply Nena Sofia

      Joo, tähän asti on kyllä ollut tosi kiva sisältö – toivottavasti sama linja jatkuu 🙂

      8.12.2019 at 19:52
  • Reply Charming Nails

    Kivalta sisällöltä näyttää! Mulla on Lookfantsun kalenteri joka hipoo täydellisyyttä, sisältö on ollut upea tähän astii! Ei mitään turhaa krääsää, kalenterin hinta tuntuu jopa edulliselta ( 89 e ) kun miettii näitä hintoja ja vertailee sisältöjä. Mulla on vaan yksi kalenteri mutta sekin tuo ihan hirmuisasti iloa aamuihin. Kohta pääsee tämän päivän luukun kimppuun 😉

    8.12.2019 at 09:18
    • Reply Nena Sofia

      Ääks, en ole oikein edes uskaltanut kurkkia muiden postauksia sen sisällöstä, kun pelkään että alkaa harmittamaan etten ostanut sitäkin 😀 Se on kyllä oikeasti aika edullinen, jos taso on sama, mitä se on aiempina vuosina ollut!

      8.12.2019 at 19:55
  • Reply Emma

    On kyllä todella hyvännäköinen sisältö tähän asti 😀 Toivotaan että jatkuu hyvänä 😀

    9.12.2019 at 06:54
    • Reply Nena Sofia

      No toivotaan! Olisi kyllä huippua, jos loppukuu menisi samalla linjalla 🙂

      10.12.2019 at 19:50
  • Reply Kata

    Siis mulle kävi jotain ihan käsittämätöntä sen saakelin Glossyn kalenterin kanssa, oon raivoissani viestitellyt niiden kanssa viikon ja lopputuloksena saan nyt sit rahat takaisin, mut tästä syystä en oo siitä nyt postaillutkaan mitään. Siis se mulle lähetetty kalenteri ei todellakaan ollut se brittiversio, ei myöskään sama ku sulla, joten en tiedä minkä maan versio se on olevinaan, mut aloin tokan päivän kohalla ihmettelemään et hetkinen, kun Glossyn fb-sivuille ilmestyneet tuote-esittelyt ei täsmänneet.. mut joo, niin mun tuuria! Tekis mieli piueta sorsaa koko höskällä, tuskin sieltä niitä Tartea ja Kat von Deetä ilmestyy, joiden takia mä sen lähinnä valitsin.. onneks tilasin viime hetkillä myös LookFantsun, muuten ois saattanu ottaa päähän vielä enemmän!

    9.12.2019 at 22:08
    • Reply Nena Sofia

      Siis EI OO TOTTA! Tulipa paha mieli sun puolesta 🙁 Yritinkin aiemmin bongailla sun juttuja tuon kalenterin sisällöstä, kun kiinnosti nähdä erot. Mutta ymmärrän tosiaan, miksi et ole viitsinyt siitä kirjoitella. Onneksi saat edes hyvityksen, ja lohtua Lookfantsun kalenterista! Ja hei, toivotaan, että sieltä löytyisi vielä nuo toivomasi tuotteet Tartelta ja Kat von Deeltä <3

      10.12.2019 at 19:53

    Leave a Reply