Kynsien koristelu

Blue-blue-blooming nails

Nyt täytyy myöntää, että on tullut tehtyä ehkä jo turhankin paljon kynsiä samalla tyylillä, eli akryylimaaleja apuna käyttäen. Myös aika monille kynsille on päässyt erilaisia sinivihreitä sävyjä, toivon mukaan ette ole jo aivan kyllästyneet tällaisiin.

Nämä kynnet tein siis eilen, kun päässäni oli jo pitkään pyörinyt pakkomielle päästä maalaamaan kynsille kukkasia. Eräässä blogissa näinkin juuri sinisiä, ihania kukkasia valkoisella pohjalla, ja se oli viimeinen potku takamukselle jonka johdosta oli pakko tarttua pensseliin. Harmikseni en muista enää kenen kukkakynnet oli kyseessä, mutta kiitos kuitenkin hänelle inspiraatiosta, jos tunnistat kyntesi kuvauksesta, ilmianna toki itsesi kommenttiboksiin! 

Näiden kynsien lähtökohtana oli liukuvärjäys, joka alkaa jo pikkuhiljaa sujumaan itseltä paremmin. Aloitin hommat siis lakkaamalla pohjalle yhden kerroksen Nufun valkoista ja sen päälle tein liukuvärin kostutetulla meikkisienellä käyttäen Nufun valkoista, Rimmelin Peppermintiä sekä Leticia Wellin turkoosia lakkaa numero 457. Liukuvärin päälle maalasin kukat akryylimaaleilla, ja keskustoihin lisäsin vielä Essencen hopeaa tekstuurilakkaa, Be my lucky staria.
Lopputuloksest pidin kovasti, enkä usko, että raaskin poistaa lakkauksia kovin pian. Jotenkin tämän sävyiset ja tyyliset kynnet uppoavat minuun paremmin kuin hyvin.


Lyhyestä virsi kaunis, mitäpä siis pidätte näistä kynsistä? 


// Hello lovelies! Yesterday when I started to do my nails, I really wanted to paint some flowers on them. This idea had been on my mind for long time, and it was time to make it happen. 


I started with one coat of Nfu Oh’s white and on top of that I made my gradient with Nfu Oh’s white, Rimmel’s Peppermint and Leticia Well’s number 457. When my gradient was ready I painted those flowers with acrylic paints and added some sparkle on them with Essence’s sparkle sand polish Be my lucky star.  

Saatat myös pitää...

50 kommentti

  1. Aivan ihanat! 🙂 multa ei kyllä tuo käsinmaalailu suju ollenkaan…

  2. says:

    Uusi yritys, juuri olin lähettämässä kilmetri kommenttia kun tuli ilmoitus, että nettiyhteys on katkennut ja se kommentti hävisikin sen sileän tien. 😀
    Nämä kynnet on upeat, väreistä tulee mieleen kevät/kesä kun ovat noin pirtsakat. Tuo koristeluiden pohjalla oleva liuku on upeasti onnistunut ! 🙂 Ehkä minäkin uskallan pian kokeilla maalailla kukkia kynsiin kun säkin olet onnistunut noin hyvin. 🙂

  3. Oi että on tyylikkäät ja hienot! 🙂

  4. says:

    Voi apua miten ihanat! Oon niin kateellinen, kun en itse ikinä osaisi tuollaisia tehdä! 😀

  5. Upeat, jälleen kerran! <3 Lisää vaan tällaisia maalauksia, minä ainakaan en ole kyllästymässä vielä pitkään aikaan, varsinkin kun sä teet niin upeita maalauksia! 🙂

  6. Todella upeat! Voi kun osaisi maalata noin hienoja kukkia 🙂

  7. says:

    Onpa hyvin onnistunut liukuväri ja nättejä kukkia 🙂

  8. mahtavat maalaukset ! <3 liukuväri sopii pohjalle tosi hyvin !

  9. says:

    Onpa kauniit kynnet! ♥

  10. says:

    Omg, ihan valtavan hienot <3

  11. says:

    Mäkin tein äsken mintun värisen liu'un, mutta siitä tuli niin kökkö, että poistin sen samantien. Sulla on selvästi sujunut paremmin 🙂 Tosi kauniit kynnet muutenkin. Aivan ihania noi kukkaset. Osaispa itsekin maalailla noin hyvin, mutta joo harjoitus tekee mestarin. Pitäis vaan vissiin ottaa pensseli kauniiseen käteen ja harjotella.

  12. Ihanan väriset!!! Tosi kauniit! Wow!

  13. says:

    Wau miten upeat kynnet! Aivan mahtavat, wau wau wau!

  14. says:

    Tosi nätit

  15. says:

    Aivan ihanat lakkaukset! Väri on supernätskä ja oot onnistunu tosi hyvin maalaamaan nuo kukat, ei voi muuta sanua ku wau, ihan sika super hienot kynnet! :') Ja tee lisää vaa näitä käsinmaalauksia, niitä on oikeen mukava kahtella, ei voi kyllästyä ku niin hyvin osaat! 🙂

  16. Siis voi hyvä luoja ku nää on upeet! Ihan täydelliset!<3

  17. Ihan älyttömän kauniit 🙂
    Kynsimaailma.blogspot.fi

  18. says:

    Kauniit!

  19. says:

    Ihanat kynnet! Kauniit on kukkaset ja komea värimaailma 🙂

  20. says:

    Todella kauniit ja niin ihania yksityiskohtia kynnet täynnä. Väritkin iskee! Oot ihan älyttömän taitava ettei muuta kuin ihailla voi ♥

  21. Kiitos, kiitos! 🙂 Ja harjoitteluahan tuo vaatii, eivät nämäkään kukkaset nyt mitenkään täydelliset ole 🙂

  22. Oih ja voih, se on kyllä niin rasittavaa kun käy noin! Kiitos kuitenkin kun jaksoit uudestaan raapustaa kommentin 🙂 Ja kiitos äärettömästi kehuista! Maalaa itsekin ihmeessä, ei se nyt rakettitiedettä sentään ole 🙂

  23. Oih kiitos! 🙂

  24. Kiitos paljon Emmi! <3 Ja älä suotta ole, harjoitellessahan sitä oppii 🙂 Pensseli käteen vaan! 😀

  25. Thanks a lot! 🙂

  26. Vitsit, kiitos kiitos! <3 Kiva kuulla ettei vielä kyllästytä, vaikka eivät nämä nyt aina niin upeita ole :'D

  27. Voi että, suuri kiitos! Ja voisin jopa väittää että osaisit, pitää vain vähän luottaa itseensä 🙂

  28. Oi kiitos Johanna! 🙂 <3

  29. Oi kiitos! 🙂 <3

  30. Kiitos paljon! 🙂 <3

  31. Ohhoh, kiitos! <3

  32. Liukuvärissäkin on usein kyse tähtien asennosta onnistumisen suhteen, toivotanpa sulle siis parempaa astrologista onnea ensi kertaa ajatellen! 😀 Mutta kiitos paljon kehuista, ja harjoitellessahan se käsi oppii sen siveltimen kanssa toimimaan 🙂

  33. Oijoi, kiitos paljon! 🙂 <3

  34. Oh kiitos älyttömästi! <3

  35. Kiitos Eekku! 🙂

  36. Voi että, suuri kiitos Satsuli! Ihanaa kuulla, että maalauksiani on mukava katsella 🙂

  37. Hui että, valtavat kiitokset Tinkerbell! <3

  38. Oi kiitos! 🙂

  39. Kiitos! 🙂

  40. Oi kiitos valtavasti E-S! 🙂

  41. Oijoi, suurensuuret kiitokset! <3

  42. says:

    On kyllä todella nätit ja nuo kukat on niin kauniit. <3

  43. says:

    Voivoi, osaispa ite maalailla noin hyvin! Ihan tajuttoman upeat ja tuo värimaailma tekee kynsistä vielä kauniimmat. 🙂

  44. oiiiii mitkä kynnet ! Niin ihanan väriset ja kukkaset ! <3 Niin kauniit !
    Sun kynnet on aina niin hienot 🙂 <3

  45. Kiito paljon Fani! 🙂 <3

  46. Oi kiitos älyttömästi Tiina! <3

  47. Ohoh, kiitos kiitos Nani! <3

  48. Eihän näistä voi olla pitämättä! <3

  49. Oih kiitos! 🙂 <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *