Follow:

2. Luukku: Juhlava manikyyri Audreyn tapaan

O.P.I:n tämän vuoden juhlakokoelma kantaa nimeä Breakfast at Tiffany’s. Kokoelma on tehty kyseisen elokuvan jalanjäljissä, samalla tribuuttina tyyli-ikoni Audrey Hepburnille. Kokoelmaan kuuluu 12 kaunista sävyä, joista esittelen tänään neljä.
Päädyin valitsemaan kalenteria varten yllä näkyvän Tiffany’s Style Icons -minisetin, johon kuului ennakkosuosikkini Rich & Brazilian. Sen lisäksi setissä on kolme muutakin sävyä, jotka sopivat yhtälailla juhlakauteen täydellisesti. 

O.P.I on yksi pitkän ajan suosikeistani kynsilakkamerkeistä. Mielipiteeni perustuu lakkojen laatuun, kestävyyteen kynsillä sekä loistavaan sävyvalikoimaan. O.P.I julkaisee säännöllisesti leikitteleviä kausikokoelmia toinen toistaan mielenkiintoisemmilla lakkasävyillä seuraten ajankohtaisia trendejä, mutta lisäksi heidän peruskokoelmaansa kuuluu myös paljon takuuvarmoja luottolakkoja hyvistä punaisista täydellisiin nudeihin ja vähän erikoisempiinkin sävyihin jotka kuitenkin sopivat tilanteeseen kuin tilanteeseen.
Pakkauksessa tulleet Tiffany -kokoelman lakatkaan eivät tuottaneet pienintäkään pettymystä. Kaikki lakat peittivät jo kahdella kerroksella ja levittyivät vaivattomasti – taattua laatua siis ehdottomasti. 

Kynsille valitsin koristeltavaksi oman suosikkini, Rich & Brazilianin. Jos et aio tästä kokoelmasta muuta kotiuttaa, tämä ainakin kannattaa ehdottomasti hankkia! Ulkoiselta olemukseltaan melkoinen kaunotar, joka on myös laadultaan moitteeton. Tällä kertaa koristelin sen pitsileimoilla, irtoglitterillä ja lasistrasseilla juhlavasti, mutta tämä ei kyllä olisi edes koristeita kaivannut. Hyvä idea myös pukinkonttiin tummien lakkasävyjen ystävälle!
Breakfast at Tiffany’s -kokoelman lakkoja voit tilata suoraan Kauneudenkaupan verkkokaupasta, esimerkiksi tässä postauksessa esittelemäni minisetin löydät täältä hintaan 24,90€. Lisäksi sinulla on mahdollisuus voittaa se itsellesi osallistumalla arvontaan! Alla osallistumisohjeet, luethan ne huolella.

1. Joulukalenteriin kuuluu 24 tuotepalkintoa, jotka yhdessä arvotaan yhdelle voittajalle 26. päivä joulukuuta.
2. Osallistua voit joka päivä jättämällä postauksen alle kommentin, jossa annat toimivan sähköpostiosoitteesi sekä kerrot minkä kanavan kautta seuraat blogiani. Jokaiseen postaukseen on aikaa osallistua kyseisen päivän loppuun (keskiyö) saakka.
3. Jokaisesta postauksesta saat yhden arvan, ja kasvatat voittomahdollisuuttasi!
Mikä sävy on sinun suosikkisi Tiffany -kokoelmasta?

*** Breakfast at Tiffany’s -kokoelman lakat saatu
Share on
Previous Post Next Post

Saatat tykätä myös näistä

69 Comments

  • Reply Heidi

    Kyllä valitsisin suosikiksi saman kuin sinä. Muut sävyt näyttää hyvin tavallisilta 🙂

    Arvontaankin osallistun
    somethingwrong@live.fi
    Ja bloggerin kautta seuraan 🙂

    2.12.2016 at 05:20
  • Reply Anonyymi

    Kauniit koristelut kauniille lakalle! Bloglovinin kautta seurailen, laura.vesterberg@luukku.com

    2.12.2016 at 05:31
  • Reply ninni

    Erittäin kaunis lakkaus kauniilla lakalla!
    Mukana arvonnassa!
    annanen75@gmail.com
    Bloggerin kautta seuraan.

    2.12.2016 at 05:38
  • Reply Nea Myllylä

    kaunis on tuo sinun suosikkisi, ihanat koristelut myös! 🙂
    Arvonnassa myös mukana, facebookin kautta tulin tänään, n.myllyla85@gmail.com

    2.12.2016 at 06:01
  • Reply Anni

    Valitsin kokoelmasta nimikkosävyn, Breakfast at Tiffany's. Se on tosi kaunis lämmin nude shimmerillä <3 Ei kyllä näytä huonolta tuo sunkaan suosikki, ja sen lisäksi tykkään tuosta sinisestä!

    Seuraan Bloglovinin kautta, theyellownails@gmail.com

    2.12.2016 at 06:09
  • Reply Jessika

    punainen, bloggerin kautta seuraan pirpanaunelmia@hotmail.com

    2.12.2016 at 06:25
  • Reply Kynsille /(kynsille.wordpress.com)

    Kaunis ja jotenkin talvinen lakkaus! Kaikki muut paitsi sininen sykähdyttää 🙂

    Bloggerin kautta, kynsille@luukku.com

    2.12.2016 at 06:40
  • Reply Marppa

    Oo, tuo on saatava! Ihan hirmuisen kaunis lakka, ja kauniit on taas koristelutkin!

    Marppa seurailee Bloggerin kautta ja osallistuu arvontaan.
    naerppae@gmail.com

    2.12.2016 at 06:55
  • Reply Emzi

    On toi Rich & Brazilian aivan ihana!

    Vieläkin seuraan facen ja bloglovinin kautta. emmelemzi@gmail.com

    2.12.2016 at 07:17
  • Reply Neilikka

    Tosi upeat kynnet! Mä tykkään eniten tuosta vaaleansinisestä 🙂

    Seurailen bloggerin kautta. kauniidenkynsiensalaisuus@gmail.com

    2.12.2016 at 07:51
  • Reply PS

    Olen kaipaillut uutta punaista lakkaa viime aikoina, kun entisen koostumus on mennyt vähän huonoksi. Got the Mean Reds näyttää aika hyvältä sävyltä.

    backinreverieÄgmailÄcom / Bloglovin ja Blogger

    2.12.2016 at 07:57
  • Reply Camilla

    Mun lemppari on varmaan toi I believe in manicures, ihastelin sitä jo heti kun kokoelma julkaistiin.
    Muutenkin ihana kokoelma. Mä oon aina ollut Audrey fani ja tykkään erityisesti Aamiaisesta Tiffanylla 🙂

    Öh, seuraab bloggerin ja blogvinin kautta. Niin ja kynsiblogien fb sivulta usein nappaan sun postaukset.
    Camillacquered@gmail.com

    2.12.2016 at 08:03
  • Reply Laura

    Seuraan Facebookissa – ja tästä tulis täydellinen lahja mun pikkusiskolle… 🙂
    laura.leppajarvi@gmail.com

    2.12.2016 at 08:13
  • Reply Suvi7

    OPI I Believe in Manicures
    talviuninalle(at)gmail.com

    2.12.2016 at 08:16
  • Reply Emmi

    Oi miten ihania lakkoja!? Ja aivan ihanat kynnet oot tehny!

    Seuraan Bloglovinin kautta,
    emminailart@gmail.com

    2.12.2016 at 08:49
  • Reply Verieana

    Aika herkku toi Rich & Brasilian 🙂

    Seurailen Bloglovinin kautta ja osoite on verieana (at) hotmail.com

    2.12.2016 at 08:58
  • Reply Riiti

    Rich & Brazilian on oma suosikkini noista myös. riiti81(At)gmail.com

    2.12.2016 at 09:03
  • Reply Laura

    Liian vaikee valinta ?

    Laura-tk@outlook.com

    Ja bloggerin kautta luen (:

    2.12.2016 at 10:03
  • Reply Mimosa

    Iiiik, missasin eilisen! 😀
    Suosikkini on Champagne for Breakfast sekä I Believe In Manicures.

    Luen Bloggerin kautta, talkandbake@suomi24.fi

    2.12.2016 at 10:13
  • Reply Niina

    Aa, nytpä hoksin että eilinsen postaukseen osallistuin myöhässä.

    Tästä tummasta kyl pidän, omilla kynsillä vaan koen tummat usein ei-sopiviksi.

    Blogger.

    E
    enkelipeikko(@)gmail.com

    2.12.2016 at 10:23
  • Reply Lea

    Nuo kaikki sävyt olisivat kyllä todella ihania! 🙂

    Bloglovinin kautta seurailen, lea.bjorn@outlook.com

    2.12.2016 at 10:32
  • Reply Teija Hämäläinen

    Bloggerlukijana mukaan.
    hamalainentm@gmail.com

    2.12.2016 at 10:53
  • Reply Marsu

    Tuo violetti on upea. Seuraan bloggerin kautta, piikki.lihassa(at)gmail.com

    2.12.2016 at 10:59
  • Reply salli m

    Ihania lakkoja. Seuraan bloggerin kautta blogiasi. Salli.moilanen36@gmail.com

    2.12.2016 at 11:08
  • Reply Yue

    Tekisi kyllä mieli ostaa muutama lakka tuosta kokoelmasta. Varsinkin tuo vaaleansininen houkuttaa.
    Seuraan Bloggerin kautta. yuenkynnet(ät)gmail.com

    2.12.2016 at 11:27
  • Reply Charming Nails

    Tätä lakkaa olen kuolannutkin 🙂 Bloggerin kautta seuraan ja mailini on charmingnails@suomi24.fi

    2.12.2016 at 11:35
  • Reply Anonyymi

    Rich & Brasilian on kyllä joulukokoelman kaunein lakka. Mulla on vaan ihan liikaa lakkoja, joiden sävy on hyvin lähellä tuota. Niinpä taitaa jäädä hankkimatta, vaikka mieli tekisi.

    Mindy/ tramp(@)netti.fi

    2.12.2016 at 11:46
  • Reply Satsuli

    Oho on menny ny blogit ihan ohi, en tienny et sulla on joulukalenteri. 😀 Tai ainakaa en muistanu x) Muttha upea lakka on kyllä ja tosi kauniit koristelut.
    Tottakai osallistun arvontaan. Luen bloggerin kautta. s_kerola@hotmail.com

    2.12.2016 at 11:58
  • Reply mummo

    Bloggerin kautta.
    mummolta@gmail.com

    2.12.2016 at 12:02
  • Reply Cloudberry

    Seuraan bloggerin kautta. moonma(at)luukku.com

    2.12.2016 at 12:30
  • Reply E-S

    Kääks, joudun varmaan ainakin 'vähän osallistumaan' joulukalenteriarpajaisiin! Tiffyny-kokoelman lakoista kiinnostaa eniten Rich & Brazilian sekä kokoelman vaalea nimikkosävy.

    Seuraan bloggerin kautta. eva-stiina {at] hotmailpistecom

    2.12.2016 at 12:52
  • Reply Jéssica Paiva

    Awesome nails! Your nails look amazing *
    Great blog! I'm following you! Follow back?***
    http://omundodajesse.blogspot.pt

    2.12.2016 at 12:56
  • Reply annikajokinen

    Upeita kynsilakkoja, vaaleansininen on mielestäni ihanin. Tykkään facebookissa sivustasi! T:Annika annikajokinen95@gmail.com

    2.12.2016 at 13:11
  • Reply anna s.

    Bloggerin kautta seuraan 🙂
    anna_88@luukku.com

    2.12.2016 at 13:29
  • Reply Heli

    Tosi kivan värisiä lakkoja! Got the Mean Reds ehdoton lemppari noista 🙂 Seurailen bloggerissa ja facebookissa.
    heli.moisio@hotmail.com

    2.12.2016 at 14:54
  • Reply Tuuli Annika

    Tosi kivoja lakkoja 🙂

    Seurailen bloggerin kautta
    silvennoinen.tuuli@gmail.com

    2.12.2016 at 15:32
  • Reply Anna

    Sama on noista lakoista kyllä lemppari 🙂

    Bloglovinin kautta seuraan, annamariakaroliina @ hotmail.com

    2.12.2016 at 18:35
  • Reply Hilda Hissu

    Blogger 🙂
    hilsan@luukku.com

    2.12.2016 at 19:16
  • Reply TiinaS

    Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    2.12.2016 at 19:36
  • Reply klaara

    Seuraan bloggerin kautta. Mukana ihanassa arvonnassa
    klaara49@luukku.com

    2.12.2016 at 19:44
  • Reply Birgit Bikken pilttuusta

    Got the mean reds 🙂 bloggerissa
    bikkenpilttuu at hotmail.com

    2.12.2016 at 20:00
  • Reply eekku

    Bloggerin kautta
    eekku80@netti.fi

    2.12.2016 at 20:21
  • Reply Siinatar

    Bloglovinin kautta seuraan, mukaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    2.12.2016 at 21:16
  • Reply Kata (Shopaholic)

    Mulla on ostoslistalla I Believe In Manicures ja ne pari glitteria, mutta pitaako mun nyt hankkia taa rikas brasilialainenkin.. 😀

    rusinapulla82@gmail.com, seuraan Bloggerin ja FB:n kautta. 🙂

    3.12.2016 at 02:36
  • Reply Anonyymi

    Todella kivoja lakkoja! Mukana arvonnassa, seuraan Bloglovinin kautta. 🙂
    emmih96@hotmail.com

    4.12.2016 at 11:47
  • Reply Nena Sofia

    Niinpä! Tuo Rich & Brazilian on ehdottomasti koko kokoelman mielenkiintoisin tapaus 🙂

    4.12.2016 at 12:15
  • Reply Nena Sofia

    Paljon kiitoksia! ♥

    4.12.2016 at 12:20
  • Reply Nena Sofia

    Kiitoksia kehuista! 🙂

    4.12.2016 at 12:21
  • Reply Nena Sofia

    Voi että, kiitos paljon! ♥

    4.12.2016 at 12:31
  • Reply Nena Sofia

    Mä sitä katselin, mutta ei jotenkaan sykähdyttänyt. Vaikka onhan se kaunis sekin! 🙂

    4.12.2016 at 12:33
  • Reply Nena Sofia

    Oikein paljon kiitoksia 🙂 ♥

    4.12.2016 at 12:34
  • Reply Nena Sofia

    Kiitoksia Marppa! ♥ Tämä on kyllä kaunis 🙂

    4.12.2016 at 12:34
  • Reply Nena Sofia

    Kiitoksia! ♥ Se on kyllä just sellainen sävy, minkä voisin hyvin kuvitella sun kynsille 🙂

    4.12.2016 at 12:36
  • Reply Nena Sofia

    Se on kyllä tosi pätevä peruspunainen! 🙂

    4.12.2016 at 12:37
  • Reply Nena Sofia

    Audrey on kyllä upea leidi ♥ Ja tää kokoelma on tosi kiva, sunkin suosikista tykkään kovasti 🙂

    4.12.2016 at 13:50
  • Reply Nena Sofia

    Oi miten kaunis ajatus! ♥ 🙂

    4.12.2016 at 13:54
  • Reply Nena Sofia

    Oiii kiitos! ♥♥

    4.12.2016 at 13:55
  • Reply Nena Sofia

    No on vähän joo 😀 😀

    4.12.2016 at 13:56
  • Reply Nena Sofia

    Ei hätää, vielä riittää luukkuja 😀 ♥

    4.12.2016 at 14:03
  • Reply Nena Sofia

    Sitä sattuu! 🙂

    4.12.2016 at 14:05
  • Reply Nena Sofia

    Kiva kuulla! 🙂

    4.12.2016 at 14:07
  • Reply Nena Sofia

    Täysin ymmärrettävää! 😀

    4.12.2016 at 14:10
  • Reply Nena Sofia

    Oikein paljon kiitoksia! ♥♥ Ja ei hätää, vielä on monta luukkua edessä ja ehtii osallistua hyvin 🙂

    4.12.2016 at 14:15
  • Reply Nena Sofia

    Kiva että osallistut! 🙂 Jännittää oikein, että kukakohan tämän voittaa – olisi niin kivaa vaan palkita kaikki osallistuvat! No, luotan siihen että eiköhän jokainen joskus jostain jotakin voita ja kaikilla on hyvä mieli (y) 😀

    4.12.2016 at 14:18
  • Reply Nena Sofia

    Thanks so much! ♥ Glad u like my blog 🙂 I'll check yours too!

    4.12.2016 at 14:19
  • Reply Nena Sofia

    Hahaa, saattaa hyvin olla… 😀

    4.12.2016 at 14:20
  • Reply Tinkerbell

    Älyttömän hieno lakkaus! (:

    4.12.2016 at 20:09
  • Reply Anonyymi

    Mukana! Bloglovinin kautta seuraan
    Jenniju@hotmail.com

    5.12.2016 at 07:03
  • Reply Nena Sofia

    Voi sentään, kiitos! 🙂 ♥

    10.12.2016 at 17:45
  • Leave a Reply