Follow:

Kesäiset Ikat

Heti perään vähän lisää Faby-testailuja. Minulla on ollut lähiaikoina kova kaipuu kirkkaisiin sävyihin, erityisesti oranssin ja oranssinpunaisen eri variaatioihin. Kauneutta.com:ilta sainkin testattavaksi yhden ihanan Fabyn räiskyvän oranssin lakan, jonka päätyikin kynsilleni muutama päivä sitten. Saanko esitellä, Keep on the Sunny Side*!
Keep on the Sunny Side on syvän punertavan oranssi lakka joka ihastuttaa kirkkaudellaan. Lakka vaatii peittääkseen kolme kerrosta, mikä on yleistä tällaisten kirkkaiden, lähes-neon-sävyisten lakkojen kanssa. Hieman tämä tuppasi raidoittumaan lakatessa, mutta ei mitenkään häiritsevästi. Pitää vain muistaa olla painamatta siveltimellä liikaa. Kuvissa lakkaa on tosiaan kolme kerrosta ja lisäksi päällä on kerros Seche Viteä.  

Olen kerran jos toisenkin ihastunut johonkin kirkkaaseen lakkaan täysin, lakannut sen kaikille kynsille ja sitten jollain ihmeen konstilla pilannut koko komeuden kökköisillä koristeluilla. Tällä kertaa halusin välttyä moiselta katastrofilta, ja päädyin miettimään mahdollisimman yksinkertaisia, mutta lakan sävyyn sopivia koristeluja. Ja mitäs muutakaan olisin tehnyt, kuin Ikat-kuviota.

Aksenttikynsiin päätyi siis tosiaan tuo Ikat-kuosi, jonka toteutin Essencen mustalla Black is Back -lakalla, Kone Helsingin valkoisella sekä O.P.I:n kultaisella Bling Dynastylla sekä Roubloffin 0 -kokoisella siveltimellä. Muille kynsille lakkasin vielä kerroksen Fabyn Sunset Farmsia* ihan vain kun en mitenkään osaa vastustaa kimallusta.  
Tämä lakkaus oli kokonaisuudessaan oikein kiva, joskin ehkä turhan kesäinen vielä tähän hetkeen. Lakat vaihtuivat äkkiä, kun tuntui, että kyllä ne Ikat enemmän sinne kesään kuuluvat. Vai mitä te olette mieltä?


Mukavaa päivää kaikille! ♥

*** Fabyn lakat saatu, linkkien klikkailusta en hyödy mitenkään
Share on
Previous Post Next Post

Saatat tykätä myös näistä

16 Comments

  • Reply Anonyymi

    Wautsi miten hienon kuvion oot saanut tehtyä!! (anniiiws__)

    21.4.2016 at 03:40
  • Reply Emmi

    Oih aivan ihanat kynnet! <3

    21.4.2016 at 04:16
  • Reply Katarooma

    Onpa ihanat…

    21.4.2016 at 07:10
  • Reply nita

    Tosi kauniit! Ihanat värit! 🙂

    21.4.2016 at 07:56
  • Reply Milla

    Aivan upeet ja raikkaat kynnet, tykkään ja paljon! 😀

    http://olderthanyesterday.blogspot.fi

    21.4.2016 at 10:52
  • Reply Jeannays

    Wow miten makeet!♥
    http://jeannays.blogspot.fi/

    21.4.2016 at 12:41
  • Reply Nanne

    Miulla on ollut pienimuotoinen blogiloma tässä, ja nyt palasin takaisin eetteriin… ja voi jehna kuinka upeita lakkauksia sie olet sillä aikaa tehnyt! ♥
    Nämäkin on aivan älyttömän ihanat! Miulla olis tämä Ikat tekniikka vielä kokeilematta… ;D

    21.4.2016 at 20:46
  • Reply Tintti

    Onpa ihanat ikat-kuviot ja tosi pirtsakat kynnet! Musta nää sopii ihan hyvin piristämään kylmillä keleillä, kun tässä vielä odotellaan niitä kesähelteitä :).

    22.4.2016 at 12:10
  • Reply Nena Sofia

    Voi eikä, en ollut ollenkaan tajunnut että täällä on vastaamattomia kommentteja!

    Suurensuuret kiitokset kehuista, ja pahoittelut vastauksen venähtämisestä <3

    8.5.2016 at 11:04
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos paljon Emmi! <3 🙂

    8.5.2016 at 11:05
  • Reply Nena Sofia

    Oih kiitos! <3

    8.5.2016 at 11:05
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos kiitos!! 🙂 ♥

    8.5.2016 at 11:05
  • Reply Nena Sofia

    Oi että, paljon kiitoksia! 🙂

    8.5.2016 at 11:06
  • Reply Nena Sofia

    Oh kiitos! ♥ 🙂

    8.5.2016 at 11:06
  • Reply Nena Sofia

    Siis apua, suuret kiitokset Nanne! ♥ Itselläkin blogi jäi nyt vähäksi aikaa tauolle, mielenkiinnolla painunkin tutkimaan mitä sun blogiin on sillä aikaa ilmestynyt 🙂

    8.5.2016 at 11:07
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos ja kumarrus! ♥ Kauaa ei onneksi tarvinnutkaan niitä kesähelteitä odotella, nyt on ainakin täällä jo ihanat säät 🙂

    8.5.2016 at 11:10
  • Leave a Reply