Follow:

Aavikon kuiskaus

Muutama päivä sitten kaivelin koristelokerikkoani koittaen saada jonkinlaista kuningasideaa lakkausta varten. Kynsillä oli valmiina kerros Lumenen persikkaista nudelakkaa nimeltänsä Aamukastetta. Kun sormeni sitten osuivat Mont Marten mustaan akryylimaaliputeliin, alkoi auringonlasku-teemainen siluetti piirtyä mieleen. Kaivoin Lumenelle parin, pehmeän oranssin Kesä Tuoksuu -cremen samalta merkiltä ja etsiskelin tarvikkeet liukuvärjäystä varten.
Sormet suojasin aikoinaan Mi Nailsilta testiin saamallani Girly Bitsin nestemäisellä lateksilla, joka on edelleen mielestäni ihan huippua tavaraa. Juuri koitin katsella löytyykö tätä vielä myynnistä, mutta ikävä kyllä tuote on tällä hetkellä loppu varastosta. No, onneksi oma pulloni ei ole vajunut edes puolen välin korville vielä. 
Liukuvärin tuputtelin sitten kostutetulla meikkisienellä, nättiin liukuun vaadittiin tällä kertaa vain kaksi töpöttelykierrosta. Siveltimeksi valikoitui yksi suosikeistani, nimittäin Roubloffin 0 -koon koristelusivellin. 

Siluettia aloitellessani ajattelin maalailevani hyvin perinteisen maiseman puilla ja pensailla, ehkä jonkun eläimen elävöittämään kokonaisuutta. Oranssia liukua katsellessani päädyin kuitenkin jostain syystä sutimaan aavikkokasveja maisemaan, mikä osoittautui ihan kivaksi ideaksi. Kun kynnet oli täytetty kaktuksilla ja puunkarahkoilla, sutaisin päälle kerroksen Oriflamen mattapäällyslakkaa.
 Ehkä vähän vähemmänkin olisi voinut kasvustoa maalailla, mutta näillä nyt mentiin taas pari päivää. Ainakin olivat piristävän erilaiset teemaltaan.
Onko ne nyt ihan hassut?
*** Tähdellä merkityt tuotteet saatu
Share on
Previous Post Next Post

Saatat tykätä myös näistä

16 Comments

  • Reply Kata (Shopaholic)

    Ei voi taas kuin ihailla sun maalaustaitoja! Aivan upeat! 🙂

    19.9.2016 at 09:06
  • Reply Nanne // Kuhan lakkasin

    Ei lainkaan hassut, päinvastoin! 🙂

    19.9.2016 at 10:02
  • Reply Belegwen

    Oi että on söpöt! 😀

    19.9.2016 at 12:57
  • Reply Suvinen

    Ihana lakkaus!!!

    19.9.2016 at 17:28
  • Reply Nena Sofia

    Kiitoksia Kata! ♥ Kiva että tykkäät 🙂

    20.9.2016 at 03:57
  • Reply Nena Sofia

    Loistavaa, kiitos! ♥ 🙂

    20.9.2016 at 03:59
  • Reply Nena Sofia

    Hihhii, kiitos Belegwen! 😀 ♥

    20.9.2016 at 04:01
  • Reply Nena Sofia

    Voii että, kiitos kiitos! ♥♥

    20.9.2016 at 04:01
  • Reply Kiia Innanmaa

    Ihanat kynnet!! Vitsit kun osais itsekin taiteilla jotain tuollaista 😀

    http://kiiainnanmaa.blogspot.fi/

    20.9.2016 at 09:16
  • Reply Minka

    Upeat kynnet! 🙂

    https://minkkis.blogspot.fi/

    20.9.2016 at 13:09
  • Reply Daniela

    Nää on tosi kivat! oot kyl niin taitava 🙂

    20.9.2016 at 18:27
  • Reply Nena Sofia

    Kiitoksia!! ♥♥ Ja tällainen siluetti nyt ei oikeasti ole edes vaikea, tartut vaan siveltimeen ja alat testaamaan 😉

    21.9.2016 at 03:21
  • Reply Nena Sofia

    Oih kiitos! 🙂

    21.9.2016 at 03:23
  • Reply Nena Sofia

    Uih, kiitos Daniela! <3 <3 🙂

    21.9.2016 at 03:25
  • Reply Tinkerbell

    Tosi upeet! :>

    26.9.2016 at 18:10
  • Reply Nena Sofia

    Oii kiitos! <3

    27.9.2016 at 11:53
  • Leave a Reply