Follow:

Kolme metallia

Ihanaa maanantaita kaikille! 
Tänään ollaan edetty 31 päivän kynsihaasteessa jo kahdeksanteen aiheeseen, joka on “metallic nails”. Tähän aiheeseen päädyin yhdistämään kolmea eri korumetallin sävyistä lakkaa yhteen, saadakseni oikein huomiota herättävät peilikynnet aikaiseksi.
Pohjalla on kaksi kerrosta lempihopeaani, O.P.I:n DS Radiancea. Vaikka kyseessä on Design Series -sarjan lakka, käytän sitä hyvällä omallatunnolla varsin usein, sillä kovin erityinen yksilöhän tämä ei ole, ainoastaan vain mukavan laadukas hopeinen foil-lakka.
Radiancen päälle tein kolmioteippailut Essien pronssisella/ruusukultaisella Penny Talkilla. Homma oli aavistuksen hankalaa, sillä läpinäkyvän toimistoteipin rajoja oli hyvin hankalaa nähdä enää kun ne oli painanut kiiltävälle hopeiselle pinnalle, joten kolmioiden symmetrisestä asettelusta tuli lähes mahdotonta. Onneksi ne kuitenkin löysivät paikkansa suhteellisen helposti.
Viimeisenä lisäsin kynsien tyviin yhdet siskoltani saadut kultaiset pyöryläniitit, jotka kruunasivatkin kokonaisuuden mukavasti. 

Kynsistä tuli ihan kivat, joskaan ei kuitenkaan päätähuimaavan hienot, mutta luulen etten olisi mitään mielettömiä kynsiä onnistunutkaan pelkillä metallisävyillä loihtimaan, ne kun eivät kuitenkaan ole ihan se kaikkein omin juttuni. 
Mitäs te tykkäätte metallilakoista?
Aiemmat 31 päivän haasteen lakkaukset:
Share on
Previous Post Next Post

Saatat tykätä myös näistä

24 Comments

  • Reply Jenni

    Ihanat metallikynnet ! Mä olen jotenkin itse vierastanut metallisävyjen yhdistelyä, mutta nämä toimii kyllä ! 🙂
    Mistä oot tuon Essien Penny Talkin löytänyt, mä kun olen himoinnut niitä muitakin metallisävyjä. 😀

    10.8.2015 at 10:39
  • Reply Tintti

    Että osaakin olla hienot metalliset kynnet! Upeat koristelut ja nuo kaksi lakkaa sopivat upeasti yhteen tässä lakkauksessa :).

    10.8.2015 at 13:00
  • Reply Anni

    Kauniit kynnet Itse en metallilakoista välitä omilla kynsillä ollenkaan jostain syystä. 😀

    10.8.2015 at 13:34
  • Reply Johanna

    Oikeen nätit, peilaa nätisti ^^,

    10.8.2015 at 13:41
  • Reply Nanne

    Tykkään näistä, ovat kyllä upeat kynnet <3

    10.8.2015 at 14:18
  • Reply Nena Sofia

    Kiitoksia! 🙂 Penny Talk on Cesarsshopista 🙂

    10.8.2015 at 15:30
  • Reply Nena Sofia

    Oh kiitos! 🙂 <3

    10.8.2015 at 15:32
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos Anni! 🙂 Ne on kyllä vähän räväköitä ja melko hankaliakin, enkä suinkaan ihmettele ettet tykkää. Itsekin lakkailen metallilakoilla suhteellisen harvoin, mutta kivoja ne on vaihtelun vuoksi 🙂

    10.8.2015 at 15:34
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos! 🙂

    10.8.2015 at 15:36
  • Reply Nena Sofia

    Oi kiitos Nanne! <3

    10.8.2015 at 15:37
  • Reply Bunnytailnails

    Mun mielestä nää on kyllä aika huimaavat kynnet! Harvemmin tulee käytettyä metalleja muuhun kuin leimaamiseen, mutta näiden kuvien jälkeen ei voi kuin kysyä, että miksi ihmeessä :).

    10.8.2015 at 16:32
  • Reply Enail

    Ihana metallilakkaus 🙂 aika vähän on viimeaikoina tullut käytettyä metallilakkoja. Voisi kyllä tämän innoittamana kaivaa esiin 🙂

    10.8.2015 at 18:59
  • Reply Kynsille /(kynsille.wordpress.com)

    Tyylikästä yhdistelyä! Metallilakat ovat mullekin vähän nounou, en tykkää käyttää kultaa koruissakaan saatikka kynsillä, tosin onhan sitäkin nähty;) Mut hopea saa aina peukut pystyyn.

    10.8.2015 at 19:27
  • Reply Tinkerbell

    Tosi upeet! (:

    10.8.2015 at 21:41
  • Reply Fani

    Aivan mahtavat! Hyvin oot onnistunut jälleen kerran. 🙂

    11.8.2015 at 03:43
  • Reply Photogothic

    Mahtavat! 🙂

    11.8.2015 at 07:50
  • Reply hannele

    Niin ihanat, metallikynnet <3 Ja vielä himoitsemani Essien Penny talk, vieläköhän sitä saa jostain 🙂

    13.8.2015 at 09:10
  • Reply Nena Sofia

    Oh kiitos! <3 Suosittelen kyllä lakkailemaan ihan pelkillä metalleillakin välillä, ne on aikamoisia katseenvangitsijoita 🙂

    15.8.2015 at 12:42
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos 🙂 Kaivapa ihmeessä! 🙂

    15.8.2015 at 12:43
  • Reply Nena Sofia

    Voi kiitos! 🙂 Metallilakat on kyllä vähän räväköitä, etten itsekään viitsisi jatkuvasti niillä lakkailla 🙂

    15.8.2015 at 12:45
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos! 🙂

    15.8.2015 at 12:46
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos Fani! :')

    15.8.2015 at 12:47
  • Reply Nena Sofia

    Kiitoos! 🙂

    15.8.2015 at 12:47
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos Hannele <3 Tämä on tilattu Cesarsshopista toukokuun lopussa, ehkä löytyy edelleen? 🙂

    15.8.2015 at 12:49
  • Leave a Reply