Kävimme muutama päivä sitten Viron ja Venäjän rajan lähettyvillä, Jõhvissa. Siellä vieraillessamme kiertelin vähän kauppoja, ja löysin pienen putiikin erään kauppakeskuksen yläkerrasta jossa myytiin China Glazen lakkoja hintaan 2,50 € /kappale. Muutama tarttui mukaani, ja ensimmäinen niistä olikin pakko saada heti kynsille.
Pack Lightly on China Glazen tämän vuoden keväällä ilmestyneestä Road Trip -kokoelmasta. Kokoelmassa ilmestyi kaksi persikkaista kaunotarta, joista bongasin nyt molemmat, ja tämä on niistä vaaleampi. Lakka ei ole täysin puhdas creme vaan siinä on seassa hurjan kaunista kultaista shimmeriä joka ei ikävä kyllä näy niin hyvin kynnellä kuin pullossa.
Lakkasin ensin siis kaikille kynsille kolme ohutta kerrosta Pack Lightlyä. Yleensä en siedä lakkoja, jotka eivät peitä kynttä kahdella kerroksella, mutta tämä on poikkeus sääntöön – sävy on nimittäin silmiä hivelevän ihana.
Pack Lightly suorastaan huusi seurakseen kultaista, ja niinpä lisäsin etusormien, keskisormien ja pikkurillien tyveen hieman kultaista glitterlakkaa, merkin Butterfly Collection numeroa 519. Tämän ostin myös täällä Virossa (hinta taisi olla euron), mutta merkistä ei löydy oikein mitään googlaamallakaan. Joka tapauksessa ihan nätti tavallinen kultainen glittertopperi, jossa on pienempää mikrohilettä ja isompia hexoja.
Peukaloihin ja nimettömiin tein quatrefoil-koristelut Nufun valkoisella ja Pack Lightlyllä. Niihin lisäsin myös kultaiset niitit, jotka sain siskoltani viime Tampereen reissulla söpössä lahjapakkauksessa joka oli unohtunut synttärilahjastani alun perin. Siinä oli myös kynsilakka ja tähtiniittejä, pitääkin muistaa kuvata ne blogiin.
Mitäs tykkäätte kynsistä? Entä mikäs on teidän mielestä ihanin persikka-lakka?
40 Comments
Älyttömän ihanat taas kerran <3 ehkä joku Color Clubin lakka on paras persikkainen, mulla ei kauheasti sen värisiä ole kun harvoin tulee käytettyä 🙂
21.7.2015 at 09:53Todella kauniit kynnet ♥
21.7.2015 at 10:06Miten kauniit <3 Tekis mieli apindoida, mutta dottarin käyttö ei oikein suju itseltä. 🙂 Oot ihan super!
21.7.2015 at 10:06Todella kauniit kynnet! Niin ihanan herkät 🙂
21.7.2015 at 10:10Oi kuinka kauniit!
21.7.2015 at 10:18Upeat kynnet! 🙂
21.7.2015 at 10:29Oihvoih ku nätit! Niin söpön värinen tuo persikkainen lakka. <3 Mulla ei taida olla yhtäkään persikkaista lakkaa, ei tuu mieleen. 😮 Pitääpäs piakkoin etsiä semmonenki lakka. 🙂
21.7.2015 at 10:38wau miten hienot kynnet! ja mä niin tykkään sun kynsien pituudesta ja muodosta – aivan täydelliset!
21.7.2015 at 11:04Voisin vain kopioida Daniela kommentin^. Ihanat! ?
21.7.2015 at 12:40Color Clubin East Austin on paras! Vaikken edes tykkää persikkaisista lakoista niin siitä tykkään :). Nää sun kynnet on taas niin hurmaavat, että tekee mieli heti mennä lakkaamaan sillä. Jos vaikka varpaankynnet? Tota koristelutekniikkaa mä en kyllä ala testaamaan :). Odotan, että joku julkaisee toimivan leimauslaatan tällä kuviolla, koska BPS ei sitä ainakaan osannut tehdä, yhyyyy!
21.7.2015 at 12:55Oi vitsi miten ihanan värinen lakka<3 ja upeet koristelut!
21.7.2015 at 14:58Niin upeat!<3
21.7.2015 at 16:16Tosi tyylikkäät kynnet! Persikkaiset sävyt on kyllä kaikki ihan huippuja 🙂
21.7.2015 at 16:46Niin ihanan värinen lakka <3 Tähän koristelutekniikkaan ei oo viel hermot riittäny 😀 oon niin perfektionisti
21.7.2015 at 17:14Niin ihanat ja söpöt! <3
21.7.2015 at 19:32Oi miten kauniit ja tuo lakka on ihana. <3
22.7.2015 at 04:53Ihanat kynnet ! Nuo värit sopii tosi hyvin yhteen. 🙂
23.7.2015 at 18:34Itseasiassa mä en tiedä onko mulla lähelläkään mitään tuon sävyistä, taitavat olla enemmän korallisia.
Pitääkin tehdä asialle jotain. 😀
Voi kiitos! <3 🙂 Mulla ei olekaan mitään persikkaa Color Clubilta, ylipäänsä löytyy ko. merkiltä vain yksi lakka... Pitäisikin korjata tilanne, niillä tuntuu olevan melko laadukkaita lakkoja 🙂
24.7.2015 at 13:48Kiitos! 🙂
24.7.2015 at 13:48Oi kiitos Heidi <3 Äläkä aliarvioi itseäsi, oot niin huippu maalailemaankin että oon ihan varma että tämmönenkin onnistuis kuin vettä vain 🙂
24.7.2015 at 13:52Voi kiitoksia! <3 Aika herkäthän nää tosiaan on 🙂
24.7.2015 at 13:54Kiitos Marina! 🙂 <3
24.7.2015 at 13:59Kiitos Anni! 🙂
24.7.2015 at 13:59Kiitos Satsuli! <3 Mullakaan ei tainnut ennen näitä olla kunnon persikkaisia lakkoja, niitä ei ollut jotenkaan osannut kaivata ennen kuin nämä käveli vastaan 🙂
24.7.2015 at 14:02Ooh kiitos! <3 Kylläpä ilahdutitkin tällaisella ihanalla kommentilla :')
24.7.2015 at 14:04Oh, hurjasti kiitoksia! ♥
24.7.2015 at 14:05Kiitos kehuista ♥ 🙂 East Austin on käsittääkseni ainakin melkein dupe tämän kaunokaisen tummemmalle siskolle, More to Explorelle. Vielä en ole sitä testannut, mutta pullossakin näyttää jo syötävän hyvältä 🙂
24.7.2015 at 14:08Kiitos Tinkerbell! <3 Tää lakka on kyllä ihana 🙂
24.7.2015 at 14:09Kiitos! <3
24.7.2015 at 14:09Kiitos Anna! 🙂 Persikka kyllä sopii kynsille vallan mainiosti etenkin näin kesällä 🙂
24.7.2015 at 14:10Tää lakka on kyllä tosi nätti 🙂 Ja kannattaa kokeilla tätä tekniikkaa vaikka tikulle ensin, on meinaan yllättävän helppoa kunhan vähän keskittyy 🙂
24.7.2015 at 14:11Kiitos kiitos! <3
24.7.2015 at 14:11Kiitos Fani! <3 Tää lakka on kyllä vallan nätti 🙂
24.7.2015 at 14:12Kiitos kehuista Jenni! ♥ Menepäs äkkiä metsästämään joku kiva persikkalakka itsellesikin, kyllä nyt sellainen täytyy löytyä 🙂
24.7.2015 at 14:13Ihanan hempeät
26.7.2015 at 07:36Kyllä tolla hinnalla kelpaa shoppailla china glazeja
glazeja. Oon vähän kade ehkä.
Ihana lakkaus 🙂
26.7.2015 at 11:50Oi kiitos ♥
28.7.2015 at 21:23Kiitos Enail! 🙂 ♥
China Glazet oli kyllä päätä huimaavan halpoja, vähän kaduttaa etten ostanut enempää 😀
28.7.2015 at 21:27So delicate and feminine! <3
30.7.2015 at 18:22Thank you so much! ♥
31.7.2015 at 20:27