Reilu vuosi sitten kirjoitin blogissa estenomiopintoihini liittyvästä ensimmäisestä työharjoittelusta. Tuolloin mainitsin ohimennen, että hakiessani opiskelemaan estenomiksi, en milloinkaan piirtänyt mieleni perukoille kuvia urasta kosmetiikan maahantuonnissa. Kuluneen vuoden aikana olen pysähtynyt muutaman kerran miettimään syitä tuon ajatuksen taustalla, sillä valtaosa valmistuneista kollegoistani työskentelee juuri maahantuonnin kentällä. Jossain vaiheessa heräsin ajatukseen, että käsitykseni maahantuontiyrityksistä on oikeastaan kovin rajallinen. Kuvitellessani maahantuontia, en osannut hahmottaa tehtäviä, joita yrityksen päivittäiseen toimintaan kuuluu.
Tähän herättyäni aloin suunnittelemaan, että etsisin seuraavan työharjoittelupaikkani jostakin mielenkiintoisesta kosmetiikan maahantuontiyrityksestä. Näin näkisin alaa laajemmin, ja saisin monipuolista työkokemusta CV:täni lujittamaan. Ja ehkä oppisin samalla ymmärtämään, miksi maahantuontiyritykset vetävät estenomeja niin kovasti puoleensa.
Työharjoittelu kosmetiikan maahantuonti Careliána Oy:ssa
Viime kesänä kompastuin Afrikan tähteen, kun löysin kutkuttavan kiinnostavan, sveitsiläistä Colosé -sarjaa maahantuovan Careliána Oy:n. Kyseessä on pieni ja lämminhenkinen perheyritys, joka yllättäen sijaitsee Imatralla – eli kohtuullisten kilometrien päässä kotioveltani. Soitin innosta puhkuen yritykseen, ja sovimme työhaastattelun parin päivän päähän. Onnekseni haastattelu sujui hyvin, ja sain harjoittelupaikan syksylle!
Työharjoitteluni alkoi 2.9. ja päättyi viime viikon tiistaina. Kymmenen viikon aikana pääsin tutustumaan kosmetiikan maahantuontiin ja hyödyntämään opintojeni tarjoamaa osaamista käytännössä. Seuraavissa kappaleissa kerron hieman työtehtävistäni, jotka varmasti kiinnostavat ainakin kaikkia teitä, jotka olette harkinneet estenomiksi opiskelemista. Kosmetiikan maahantuonnin arjesta ei nimittäin löydy tavattomasti juttuja Googlen syövereistä.
Työtehtäväni jakaantuivat karkeasti kolmeen osaan:
- Maahantuonnin perustehtävät
- Markkinointi ja muu viestintä
- Yllättävät tehtävät: myynti, meikkaus, joulupaketit
Maahantuonnin perustehtävät
Careliána Oy maahantuo Colosé -brändin kosmetiikkaa sekä omaa KotiSalonki -meikkisarjaansa. Näitä tuotteita myydään paitsi suoramyyntiin yritysasiakkaille, myös suoraan kuluttaja-asiakkaille verkkokaupan välityksellä. Luonnollisesti päivittäisiin perustehtäviin kuuluu siis tilausten vastaanotto, pakkaaminen ja lähettäminen.
Nämä työt on meillä jaettu melko tasaisesti kaikkien kesken, jolloin jokaiselle jää hyvin aikaa myös omien työtehtävien hoitamiseen. Varastoltamme löytyy yli 200 erilaista tuotetta, eikä tilausten pakkaaminen sujunut aluksi kovin ketterästi. Kun tuotteiden paikat oppi paremmin, alkoi homma kuitenkin luistamaan. Ja vaikka pakkailu ei ehkä kuulosta kaikkein jännittävimmältä työtehtävältä, on pakko myöntää, että se tuo hyvin mieluisaa vaihtelua istumatyöhön. Välillä on kiva jaloitella ja fiilistellä musiikin tahdissa lähteviä paketteja valmistellen!
Kerran kuukaudessa meille toimitettiin myös tilauksia Sveitsin tehtaalta, jolloin tuotteiden hyllyttämiseen ja tilausten pakkaamiseen kului reippaammin aikaa. Varastolla tehtiin myös inventaarioita, minkä lisäksi esimerkiksi laskutus ja asiakaspalvelu ovat kiinteä osa maahantuonnin päivittäistä toimintaa.
Markkinointi ja muu viestintä
Päävastuualueekseni rajautui jo ensi metreillä erilaiset viestintään ja markkinointiin liittyvät tehtävät. Koulutukseni ja sisällöntuotannon kokemukseni antoivat hyvän osaamispohjan näiden tehtävien onnistuneeseen suorittamiseen. Pääsin hyödyntämään laajasti myös raaka-aineosaamistani tuottaessani sisältöä valikoimamme tuotteista.
Harjoittelun aikana laadin yritykselle muun muassa digitaalisen markkinoinnin suunnitelman, vastasin Colosé Maahantuonnin sosiaalisen median kanavien ja yritysblogin päivittämisestä, laadin tiedotteita asiakkaillemme ja päivitin verkkokauppamme tietosivujen sisältöjä. Jaoin myös osaamistani hakukoneoptimoinnista ja tehostin verkkosivujemme Google-liikenteen seurantaa.
Koska työmatkani oli suhteellisen pitkä, ja valtaosa tuotoksistani syntyi tietokoneella, pidin harjoittelun aikana myös runsaasti etäpäiviä. Onneksi työ ei kuitenkaan ollut kokonaan kotona tehtävää, vaan toimistolla pidettiin paljon yhteisiä palavereja ja suunniteltiin tulevaa toimintaa. Näin viikoissa oli mukavasti vaihtelua ja pääsin myös viettämään aikaa ihanan tiimimme kanssa!
Yllättävät työtehtävät: myyntiä, meikkausta ja joulupaketteja
Viikkoihin sisältyi myös yllättäviä käänteitä. Yhtenä aamuna olin Helsingissä muotinäytöksen kulisseissa, jossa Colosé meikkasi näytöksen malleja. Toisena iltapäivänä taas esittelin tuotteitamme KotiSalongissa, ja osan päivistä käytin meikaten ja Insta-kuvia napsien. Päädyinpä myös studiovaloihin kuvattavan paikalle, kun tuotimme erään sisäisen myyntikoulutuksen marraskuun alussa.
Yllättäviin käänteisiin kuului myös jouluinen projekti, jonka laitoimme tuotantoon pian harjoitteluni alkamisen jälkeen. Pääsin nimittäin suunnittelemaan ja toteuttamaan Colosén ensimmäistä kosmetiikkajoulukalenteria! Päädyimme pakkaamaan kalenterin käsin, joten työtunteja kului myös pienten joulupakettien parissa puuhasteluun. Joulukalentereita taitaa muuten olla vielä jokunen jäljellä, jos mielenkiintosi heräsi, lue täältä lisää.
Miltä työskentely maahantuonnissa tuntui?
Ensimmäisen viikon jälkeen tiesin, että olin mahdottoman onnekas päästessäni Careliánaan harjoitteluun. Työtehtävät olivat paitsi monipuolisia, ne painottuivat juuri niihin osaamisen alueisiin, joissa olen hyvä. Se välittyi myös ohjaajani selkeänä arvostuksena osaamistani kohtaan – oli hienoa, että pääsin tuomaan yritykseen uusia näkökulmia ja saamaan kiitosta tekemästäni työstä. Toki pääsin oppimaan runsaasti uuttakin, mikä lisäsi työharjoittelun mielenkiintoa ennestään.
Työn vaihtelevuus, kiinnostavat projektit ja uskomattoman lämmin työilmapiiri saivat harjoittelun tuntumaan enemmänkin harrastukselta. En kertaakaan herännyt työaamuna ja ajatellut, että voisinpa jäädä kotiin. Pikemminkin päin vastoin, sillä päivät saattoivat välillä venähtää, kun en vaan millään malttanut jättää töitä kesken.
Työpaikka siis kolahti ja kovaa, ja ilokseni tunne oli molemminpuoleinen. Kiitoksen lisäksi sain allekirjoitettavakseni työsopimuksen, ja aloitin viime keskiviikkona työt Careliánassa markkinointiassistenttina. Työllistyin siis juuri oman alani tehtäviin, mitä ihanimmassa työpaikassa lähes mitättömän matkan päässä kotoani – ja vieläpä ennen, kuin ehdin edes valmistua. Vitsit mikä fiilis!
Ei vitsi miten mahtavaa, tosi paljon onnea! ♡♡♡
Iiks, kiitos! <3 Ihan mieletön päätös tälle syksylle kyllä :')
Onneksi olkoon onnellisesta lopusta tälle tarinalle 🙂 Ei ole brändi mikään kovin tuttu, mutta on onneksi tosi hyvän, toimivan ja simppelin oloiset verkkosivut teillä joten tuosta tuskin tulee ongelmaa. Tilasin juuri ruotsin sephorasta itselleni tuotteita ja nettisivut oli 2000 -luvun alkupuolelta varmaan tekniikan puolesta 🙂
Kiitos tuhannesti! <3 Joo, nettisivut vaikuttaa hurjan paljon ostokokemukseen ja brändimielikuvaan. Meilläkin nettisivut vielä päivityksen alla, mutta kiva kuulla, että vaikuttavat hyviltä! 🙂
Paljon onnea! :))) Toivottavasti työ jatkuu edelleen yhtä monipuolisena ja viihtyisänä!
Kiitos kovasti onnen toivotuksista! <3 Tähän asti työ on ollut ainakin kaikkea mitä toivoa saattaa ja paljon enemmän 🙂
Mahtavaa! Paljon onnea työpaikasta! Niin se elämä vaan aina vie johonkin suuntaan. Oon niin iloinen sun puolsta! <3
Kiitos ihanasta kommentista ja onnen toivotuksesta! <3 niinhän se on, elämä kantaa 🙂
Kuinka vaikeaa onkaan netistä löytää kosmetiikkamerkkien maahantuojaa. Olen yrittänyt etsiä Origins´n maahantuojaa siinä kuitenkaan onnistumatta. Onko tieto salaista, vai miksi se on niin vaikea löytää. Haluaisin lähettää palautetta ko tuotteesta maahantuojalle. Voisitko sinä auttaa? Jos niin olisin superkiitollinen.
Heippa, kiitos kommentista! Tunnen tuskasi, joidenkin brändien maahantuojia on oikeasti mahdoton löytää. Selvittelin sen verran, että Stockmann on ilmeisesti vastannut useista Originsin PR-lähetyksistä, joten he saattavat olla maahantuonnin takana. Mitään virallista informaatiota tästä ei kuitenkaan löytynyt. Laitoin vielä viestiä Originsin kansainvälisille sivuille, jos sieltä selviäisi asia. Mistä ostit tuotteen? Voit lähestyä reklamaatiossa myös heitä, ja jos he eivät vastaa hyvityksistä, he ohjaavat varmasti palautteesi eteenpäin 🙂 Mutta palaan tähän vielä, jos/kun Originsilta vastataan!
Oili Tolonen
11.53 (4 minuuttia sitten)
-> WordPress
Hei ja lämmin kiitos vastauksestasi.
Ostin tuotteen Tampereen Sokokselta. Kävin siellä ja kerroin ongelmasta, joka minulla on ko. tuotteesta.
Siellä myyjä pahoitteli muttei voinut auttaa.
Ymmärrän toki, että syy on minun, koska olen väärän valinnan tehnyt.
Harmittaa kuitenkin ja siksi ajattelin kääntyä maahantuojan puoleen, mikä osoittautuikin vaikeaksi..
Haluan kuitenkin hoitaa ihoani mahdollisimman hyvin ja hyvillä tuotteilla.
Onko sinulla mahdollisia vinkkejä ”aikuisen” naisen ihon hoitoon. Olen siis todella aikuinen, ikäni on 69 vuotta.
Olen myös kiitollinen, kun vastasit.
Ystävällisin terveisin
Oili Tolonen
Heippa, ja pahoittelut vastauksen viivästymisestä! <3
Olettaisin ikäsi perusteella, että ihotyyppisi on todennäköisesti kuiva? Jos näin on, niin suosittelen ehdottomasti panostamaan kosteuttavaan kasvoveteen. Esimerkiksi Skincityn Luminous Licorice Toner on loistava valinta. Kerroin siitä tarkemmin tässä suosikkipostauksessa. Kasvovoiteen ja mahdollisen seerumin valitsisin ihon mahdollisten ongelmien/muiden tarpeiden pohjalta. Meikkaatko arkisin? Millaisia puhdistustuotteita käytät?
Millainen Originsin tuote oli, johon petyit? Millaisia ongelmia se aiheutti? Jos kerrot vielä, mitä muita ihonhoitotuotteita käytät, niin osaan miettiä suosituksia tarkemmin 🙂