Follow:

Essie: Lots of Lux

Tänään esittelyyn pääsee hetki sitten kotiuttamani kaunotar, joka todella ansaitsee oman postauksensa. Kyseessä on Essien vuoden 2013 Encrusted Treasures -kokoelman sininen tekstuurilakka nimeltänsä Lots of Lux. En ollut itse kiinnittänyt tähän upeuteen mitään huomiota aikaisemmin, mutta nyt metsästäessäni neitosen tummempaa sisarta Belugariaa (jonka vihdoin löysin!), törmäsin siihen hiukan vahingossa.
Lots of Lux on tummahko sininen lakka voimakkaalla shimmerillä. Se muuttuu kuivuessaan mattaisen tekstuuripintaiseksi ja tarvitsee peittääkseen kaksi ohutta kerrosta. Lakasta otin kuvia sekä tekstuurisena että päällyslakalla tasoitettunakin useita kymmeniä, sillä se vain kimalteli niin kauniisti.

Lots of Lux nousi välittömästi kokoelmani kauneimmaksi siniseksi, sillä mitään näin upeaa ei kaapistani ennestään löydy. Tekstuurisena lakka on kaunis, mutta vielä kauniimmaksi se muuttuu päällyslakan kanssa. Päällyslakalla tasoitettuna lakassa on upeaa merellistä syvyyttä, ai että kuinka tästä tykkäänkään.

Koristeluiksi riitti pienet hopeiset kuviot kynsien tyviin, ne maalailin ohuella koristelusiveltimellä ja Wild & Mildin Mirror Girlillä. Päällyslakkana toimii Seche Vite.

Iskeekö tämä teihin yhtä paljon? ♥

Share on
Previous Post Next Post

Saatat tykätä myös näistä

30 Comments

  • Reply Charming Nails

    Lots Of Lux on upein sininen tekstuuri ikinä 🙂 ja ihanat koristelut teit, eivät peitä lakkaa liikaa.

    20.1.2016 at 05:28
  • Reply Emmi

    Siis wau miten upea lakka! <3 ihanat lakkaan sopivat koristelut oot tehny 🙂

    20.1.2016 at 05:52
  • Reply eekku

    Nätit ja upea lakka

    20.1.2016 at 08:58
  • Reply Hanna Lahtinen

    Ihana lakka mutta etenkin koristelut ovat mahtavat. Sopivat niin kauniisti tähän yhteyteen.

    20.1.2016 at 11:08
  • Reply Tintti

    Lots of Lux on hurjasti sädehtivä ihana lakka ja monipuolinen kun voi käyttää joko tekstuurina tai sutia päällyslakkaa päälle. Nää koristelut sopivat tosi hyvin lakan kanssa, kaunista ja yksinkertaista eikä peitä upeaa lakkaa liikaa.

    20.1.2016 at 14:31
  • Reply Neilikka

    Uskomattoman ihana lakka! Nuo koristelut sopii siihen tosi hyvin 🙂

    20.1.2016 at 16:19
  • Reply Iiris Ala-Korpi

    Kuinka monta kertaa viikossa lakkaat kynnet?

    20.1.2016 at 17:26
  • Reply Enail

    Voi miten kaunis lakka 🙂 ja ihanat koristelut!

    20.1.2016 at 18:25
  • Reply Milla // Life as I know it

    Ai apua miten upea lakka! <3 Sun kädenjälki on kyllä postaus toisensä jälkeen upeeta kateltavaa, pakko laittaa lukulistalle tää blogi kun oon täällä jo joskus aikasemminkin pyörinyt! 😀

    20.1.2016 at 19:48
  • Reply Sole/nailOxtail

    Ihana sininen! Rakastan sinisä lakkoja ja näyttää niin ihanalle ja koristelut on just hyvät, eivät peitä liikaa 🙂

    20.1.2016 at 20:33
  • Reply Nanikaroliina

    Ihan mielettömän upeen väriset ! <3

    22.1.2016 at 08:39
  • Reply Hannatic

    Onpa kaunis lakka! Mä yleensä tykkään jättää tekstuurit ilman päällyslakkaa, mutta monesti voimakkaan mattaiset näyttää mielestäni paremmalta päällyslakan kanssa, tulee niin mehukkaan näköinen niin. Nämä sun koristelut sopivat kyllä kuin nappi naamaan 😀 Luulin aluksi siirtokuviksi, oot kyllä taitava vapaalla kädellä!

    22.1.2016 at 16:17
  • Reply Ninthea VintageRose

    Very nice shade! 😉

    23.1.2016 at 01:14
  • Reply Nanne

    Wau! Onpa kyllä upea lakka! ♥_♥

    23.1.2016 at 07:04
  • Reply Nena Sofia

    No niin kyllä on! 🙂 Kiitos kehuista ♥

    24.1.2016 at 14:19
  • Reply Nena Sofia

    Oi että, kiitos Emmi! 🙂 <3

    24.1.2016 at 14:20
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos Eekku! 🙂

    24.1.2016 at 14:21
  • Reply Nena Sofia

    Oi että, kiitoksia Hanna! 🙂

    24.1.2016 at 14:21
  • Reply Nena Sofia

    No niin kyllä on, varsinainen kaunotar! 🙂 Kiitos ihanista kehuista ♥♥

    24.1.2016 at 14:22
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos Neilikka! ♥ Tää lakka on kyllä oikein ihana 🙂

    24.1.2016 at 14:22
  • Reply Nena Sofia

    Hmm, se vaihtelee aika reippaasti. Keskimäärin ehkä 5, joskus reippaasti vähemmän ja joskus enemmän 🙂

    24.1.2016 at 14:23
  • Reply Nena Sofia

    Oi että, kiitos Enail 🙂

    24.1.2016 at 14:24
  • Reply Nena Sofia

    Voih että, suuret kiitokset Milla! <3 Lämmin kiitos siis kehuista ja tervetuloa seurailemaan ♥

    24.1.2016 at 14:25
  • Reply Nena Sofia

    No tää on kyllä ihan huikea! 🙂 Kiitoksia kehuista Sole ♥ 🙂

    24.1.2016 at 14:26
  • Reply Nena Sofia

    Voi kiitos 🙂 <3

    24.1.2016 at 14:26
  • Reply Nena Sofia

    Kiitoksia Hannatic! ♥ Itse tasoitan tekstuurit monesti päällyslakalla, sillä en osaa oikein koristella niitä muuten 😀 Pitääkin ottaa projektiksi miettiä jotkin koristelut tekstuurille ilman päällyslakkaa tässä jossain kohtaa 🙂

    24.1.2016 at 14:29
  • Reply Nena Sofia

    Thank you! 🙂 ♥

    24.1.2016 at 14:29
  • Reply Nena Sofia

    Hih, tää on kyllä aivan ihana 🙂 ♥

    24.1.2016 at 14:29
  • Reply Tinkerbell

    On kyllä upee lakka ja tosi hienot koristelut!

    27.1.2016 at 19:40
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos Tinkerbell! ♥ 🙂

    29.1.2016 at 23:17
  • Leave a Reply