Follow:

Varaslähtö halloweeniin

Kuinka moni teistä juhlii yleensä halloweenia? Millaisia juhlia pidätte, oletteko ihan pukeutuneet ja koristelleet juhlapaikan? Halloweenin juhliminen ei oikeastaan kuulu suuresti suomalaiseen perinteeseen, vaikka tapa onkin pikkuhiljaa yleistynyt täällä koto-Suomessakin. Itse en ole rehellisesti sanottuna kertaakaan ollut halloween-aiheisissa juhlissa, pukeutunut halloweeniksi ja hyvä kun sentään muistan että sellainenkin juhlapäivä on olemassa. Lukijani kuitenkin esitti toiveen tämän aihepiirin kynsistä, ja täytyy myöntää, että ajatus oli pyörinyt jo valmiiksi mielessä. 
Kynsille toteutin ensin vihreän pohjan akryylimaaleilla. Aloitin siis lakkaamalla kaikille kynsille aluksi kaksi kerrosta Gina Tricotin valkoista, jonka kuivuttua tuputtelin keskelle vaalenevan vihreän taustan pehmeällä kolmiokärkisellä siveltimellä Mont Marten akryylimaaleja käyttäen. Pohjan ollessa valmis mietiskelin vähän aikaa, maalaisinko seuraavaksi hämähäkkejä, noitia, mustia kissoja, pääkalloja vaiko kummituksia. Vaihtoehtoja oli niin paljon, että päädyin lopulta kummituksiin mutta päätin, että lisää halloween-kynsiä on tehtävä! Kummitukset kuitenkin maalasin valkoisella akryylimaalilla ja silmät tein vastaavasti mustalla akryylimaalilla. Kynnet viimeistelin Seche Vite -pikakuivattajalla.
Nyt voisin kertoa vielä hieman lähiaikojen kuulumisia, sillä bloggailu on tässä jäänyt hieman tavallista vähemmälle. Tällä viikolla olen viettänyt syyslomaa, jonka aikana olen tehnyt koulutehtäviä, käynyt Tampereella siskon luona ja muutenkin juossut vähän pää kolmantena jalkana paikasta toiseen. Eilen oli I love me -messujen ensimmäinen päivä jossa pyörin muutaman tunnin Mi Nailsin Mirvan seurassa, ja tarkoitus olisi pyörähtää siellä vielä lauantaina sekä sunnuntaina uudestaan. Messuista teen erillisen postauksen sitten myöhemmin. Maanantaina aloitan työharjoittelu-jakson päiväkodissa (1-3 vuotiaiden puolella, joten kynnet tulevat lyhenemään huomattavasti ihan käytännöllisyyden ja paheksunnan välttämisen nimissä) joka kestääkin sitten joulukuun puoleenväliin saakka. Voi siis olla, että seuraavat pari kuukautta tulee postaustahti olemaan rauhallisempi, mutta joululoman aikoihin palaillaan normaaliin tahtiin sitten viimeistään.
Oletteko te tehneet jo halloween-kynsiä? Entä kuinka moni on vieraillut/vierailee I love me -messuilla?

Share on
Previous Post Next Post

Saatat tykätä myös näistä

20 Comments

  • Reply Satsuli

    En vietä halloweeniä ja minusta se on ihan turha juhla Suomessa. Ihanat kynnet kuitenki :3 Mää oon just ny linkkumatkalla kohti Helsinkiä ja muutaman tunnin tuun tänää sielä messuilla pyöriin. Huomena taas on koko päivä aikaa. <3

    17.10.2015 at 06:00
  • Reply Emmi

    Nää on kyllä tosi hienot! 🙂

    17.10.2015 at 06:01
  • Reply Jasmin N

    Mä oon niin Halloween ihminen kunnvaan olla ja voi! Tänä vuonna ei oo kyllä tullut semmosta fiilistä että mitään jaksaisi järkätä, mutta kyllä meille joka vuosi tulee poppoota asut päällä ja mä oon vuorannu koko kämpän jätesäkeillä tunnelmansaamikseksi. Onhan meillä kaikkea koristuskrääsääkin ja kaikkea, tänä vuonna ei vaan nyt inspaa 🙁 damn

    17.10.2015 at 06:34
  • Reply Bunnytailnails

    Jee, ekat Halloween kynnet! Mä jotenkin tykkään Halloweenista, koska olen ihan höpönä luurankoihin, pääkalloihin, noitiin ja hämähäkkeihin :). Olisi kiva päästä joskus kokemaan juhla Jenkeissä, kun ei sitä oikein täällä Suomessa voi fiilistellä. Onneksi voi kuitenkin tehtä kynsiä! Mahtavat haamukynnet <3

    17.10.2015 at 06:42
  • Reply Kynsille /(kynsille.wordpress.com)

    Hih, söpöjä kummituksia:) en juhli halloweeniä, koska en koe tarpeelliseksi.

    17.10.2015 at 12:21
  • Reply Katarooma

    Voi mahoton, ku mahtavat kummituskynnet! <3

    17.10.2015 at 14:28
  • Reply Daniela

    No en mitenkään erityisesti vietä Halloweenia, mutta yhdet halloween-aiheiset kynnet teen yleensä. Tänä vuonna (tai no siis, messuilla… :D) oon hamstrannut monta halloweeniin sopivan sävyisiä kynsilakkoja, että taitaa tulla aika monet halloween-kynnet… ja olen napannut instagramista halloweenkynsi-inspiraatiota, että en malta odottaa että pääsen tekemään niitä halloween-kynsiä! 😀
    Tosi hienot kynnet, taas jälleen kerran 😉 Ja olin perjantaina messuilla pari tuntia, se riitti mulle 🙂

    17.10.2015 at 18:11
  • Reply Enail

    Halloweeniä ei tule pahemmin juhlittua yleensä. Se tuntuu vähän päälle liimatulta juhlalta täällä, kun kunnon kulttuuria sen juhlintaan ei ole. Halloween kynsiä en ole vielä tehnyt, mutta jos johonkin koen Halloweenista olevan iloa suomessa niin se on ehdottomasti kynsitaiteenaihe. Todennäköisesti siis vielä tulee jossain vaiheessa ne Haaloween-kynnet minultakin. Aivan ihanat nuo kummitukset 🙂 Todella suloisia ja tuo taustakin on mahtava!

    18.10.2015 at 10:09
  • Reply Anni

    Minä juhlin halloweenia joka vuosi, onhan se suosikkijuhlani. 😀 Kynsiäkin olen kerennyt tekemään jo parit, ja lisää on tulossa. Kauniit ovat nämä sinunkin kynnet! :>

    18.10.2015 at 14:36
  • Reply Tinkerbell

    Upeet kynnet! Mä kans aina unohdan koko halloween 😀 Kynnet aion kyllä tehdä, mut siihen se sit jääki!

    21.10.2015 at 17:31
  • Reply Nena Sofia

    Halloween ei tosiaan ihan Suomen perinteisiin kuulu, mutta kivahan näitä kynsiä on silti tehdä 😀 Toivottavasti viihdyit messuilla! ♥

    24.10.2015 at 23:10
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos kiitos! 🙂

    24.10.2015 at 23:13
  • Reply Nena Sofia

    Ohoh, kuulostaapa kivalta! Kyllä mäkin varmaan juhlisin halloweeniä jos vaan joku joskus järkkäisi jotain juhlia, kun itse en oikein jaksa alkaa sellaiseen projektiin 😀

    24.10.2015 at 23:18
  • Reply Nena Sofia

    Omastakin mielestä olisi kyllä mahtavaa päästä halloweenin aikaan Jenkkeihin, voisi olla aika mieletön meininki! 😀 Mutta kiitos kehuista ihana <3 🙂

    24.10.2015 at 23:22
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos! 🙂 Ja ei kai sitä kaikkea voikaan juhlia, kun noita erinäisiä juhlapäiviä maailmasta löytyisi varmaan useampia jokaiselle päivälle, niin järkihän siinä menisi 😀

    24.10.2015 at 23:28
  • Reply Nena Sofia

    Hihhiii, kiitos! <3

    24.10.2015 at 23:30
  • Reply Nena Sofia

    Ihanaa kuulla että inspis on puhjennut! Pitääkin tutkia sun kaikki halloween-ihanuudet, oon varma että ne ei voi olla muuta kuin mahtavia! 🙂 Kiitos kehuista <3

    24.10.2015 at 23:36
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos hurjasti kehuista Enail! 🙂 ♥ Samoilla linjoilla olen sun kanssa, että onhan se nyt ihanaa että tuo halloween on niin pääsee tekemään mahtavia teemakynsiä 😀

    24.10.2015 at 23:38
  • Reply Nena Sofia

    Ai että, loistavaa halloweenin odotusta sinulle siis! 🙂 Kiitos kehuista ♥

    24.10.2015 at 23:40
  • Reply Nena Sofia

    Kiitoksia Tinkerbell! ♥ 🙂 Mielenkiinnolla ootan sun halloween-kynsiä! 🙂

    24.10.2015 at 23:42
  • Leave a Reply