Noin kaksi kuukautta sitten törmäsin sattumalta Instagramissa mainintaan luonnollisista sekä edullisista Avrilin kynsilakoista, ja kiinnostukseni heräsi nopeasti. Pitkän Googlettelun ja tutkinnan jälkeen otin yhteyttä Suomessa Avrilia jälleenmyyvään GreenDeal -verkkokauppaan ja sain tilaisuuden tutustua lakkoihin hieman lähemmin.
Avril on Ranskalainen luonnonkosmetiikkaan perehtynyt yritys jonka valikoimiin kuuluu monenlaista kosmetiikkaa meikeistä kynsilakkoihin. Heidän kynsilakkansa ovat vegaanisia, eläinkokeettomia sekä 7-free eli ne sisältävät mahdollisimman vähän myrkyllisimmiksi tiedettyjä ainesosia. Lisäksi, ja tämä on mahtavaa, on Avrilin kynsilakkojen ainesosista peräti 79% täysin luonnollisia eli kasvi- tai mineraaliperäisiä.
Itsehän lakkaan kynsiäni useita kertoja viikossa, joten nykyään pidän lakkojen mahdollisimman pientä myrkyllisyystasoa korkeassa arvossa. Valitsen kokoelmaani mieluiten 5-free lakkoja, ja nykyään markkinoita valloittavat 7-free merkit kiinnostavat erityisesti.
Mainitsin myös alussa, että Avrilin kynsilakat ovat edullisia. Lakat tulevat 7ml:n suuruisissa pulloissa, ja hintaa niillä on 7,90€. Hintataso on siis samaa luokkaa kuin suurella osalla muista, tavallisemmista kynsilakoista joita voit esimerkiksi ruokakaupasta napata mukaasi. Minusta se on älyttömän hienoa, sillä itse ainakin mieluummin sijoitan rahani laadukkaaseen ja luonnollisempaan vaihtoehtoon.
Sain kokeiluun minttuisen cremelakan sävyssä Vert D’eau. Ihastuttava sävy, joka peitti kynnet kahdella ohuella kerroksella. Koostumuksesta en löytänyt mitään moitittavaa, ja jopa sivellin lakassa on hyvän oloinen. Toki se on pienehkö, mutta yllättävän suuri kuitenkin pullon kokoon nähden. Otin jopa vertailukuvan Avrilin siveltimestä Lumenen Natural Code -lakkapullon siveltimen vieressä, sillä näiden pakkauksethan ovat täsmälleen saman kokoiset ulkoisilta mitoiltaan. Avrilin sivellin on kuitenkin reippaasti pidempi mikä helpottaa kynsien lakkaamista huomattavasti.
Minttukynnet olivat toki ihanat jo sellaisinaan, mutta minut tuntevat tuskin ihmettelevät sitä että pakkohan ne oli jotenkin koristellakin. Maalasin kynsille siis simppelit joulukuuset joita koristelin hieman hopeisella glitterillä. Lakkauksen viimeistelin Seche Vite -pikakuivattajalla.
GreenDeal halusi tarjota teille mahdollisuuden ostaa nyt Avrilin lakkoja sekä muita merkin kosmetiikkatuotteita alennettuun hintaan. Syöttämällä kassalla koodin NENASOFIAS saat 15% alennuksen kaikista ostoskorin Avril -tuotteista. Koodi on voimassa 18.12. saakka.
Lisäksi he toki lähettivät toisenkin kappaleen tässä postauksessa esittelemästäni Vert D’eau -sävystä joulukalenterin arvontaa varten, joten ehdottomasti kannattaa tähän osallistua! Alla jälleen arvonnan osallistumisohjeet.
1. Joulukalenteriin kuuluu 24 tuotepalkintoa, jotka yhdessä arvotaan yhdelle voittajalle 26. päivä joulukuuta.
2. Osallistua voit joka päivä jättämällä postauksen alle kommentin, jossa annat toimivan sähköpostiosoitteesi sekä kerrot minkä kanavan kautta seuraat blogiani. Jokaiseen postaukseen on aikaa osallistua kyseisen päivän loppuun (keskiyö) saakka.
3. Jokaisesta postauksesta saat yhden arvan, ja kasvatat voittomahdollisuuttasi!
Leppoisaa lauantaita ja luonnollisia lakkaushetkiä kaikille!
*** Avrilin lakat saatu
59 Comments
Bloggerlukijana mukaan.
10.12.2016 at 04:35hamalainentm@gmail.com
Nämä joulukuuset on kyllä ihanat! Mukana, ihan uusi merkki mulle!
10.12.2016 at 05:06Näistä en ole ennen kuullutkaan!
10.12.2016 at 06:03Mukana, bloggerin kautta.
annanen75@gmail.com
Blogger-lukija.
10.12.2016 at 06:09piivoitto@gmail.com
Ihanat kynnet! Lakkakin vaikuttaa oikein hyvältä!
Seuraan Bloglovinin kautta,
10.12.2016 at 06:10emminailart@gmail.com
Kuulostaapa tosi mielenkiintoiselta!
Bloglovinin kautta, annamariakaroliina @hotmail.com
10.12.2016 at 06:31Mahtavat joulukuusikynnet!!
bloglovin, theyellownails@gmail.com
10.12.2016 at 06:32Ihanat joulukuuset, uskaltaisikohan kokeilla:D
10.12.2016 at 06:46kynsille@luukku.com
Ihanan värinen lakka 🙂
10.12.2016 at 07:09sanni.v.laine@gmail.com
Niin sippelit ja kauniit kynnet! 🙂
10.12.2016 at 07:16Bloggerin kautta seurailen, belegwen81 at gmail.com
Mukana! Seuraan Bloggerin kautta 🙂
10.12.2016 at 08:24netteri@gmail.com
Bloggerin seuraajana mukana. mummolta@gmail.com
10.12.2016 at 08:26Omassa blogissani on avrilin swatch-postaussarja http://www.ihastukset.blogspot.fi.
10.12.2016 at 08:32Seuraan blogiasi Bloglovinin kautta.
Hanna.lahtinen ( at ) Gmail.com
Mukana! 🙂 Bloglovinin kautta seuraan!
10.12.2016 at 08:37N.myllyla85@gmail.com
Vaikuttaa kyllä tosi hyvältä lakalta, ja aivan ihana tuo sävy! 🙂
Bloglovin, lea.bjorn@outlook.com
10.12.2016 at 08:39Kuulostaa mielenkiintoiselta, luonnollinen kynsilakka! mukana arvonnassa, seuraan blogiasi bloglovinin kautta
10.12.2016 at 08:50jenniju@hotmail.com
Osallistun, seuraan bloglovinin kautta
10.12.2016 at 08:51hennamar@outlook.com
Ihana sävy! bloggerin kautta moonma (at) luukku.com
10.12.2016 at 09:12Seuraan Bloggerin kautta! 🙂 kokkonen.heini(at)gmail.com
10.12.2016 at 09:53Seuraan facebookissa
pusuri(at)luukku.com
10.12.2016 at 10:43Mukana arvonnassa! Seuraan Bloglovinin kautta 🙂
10.12.2016 at 10:58emmih96@hotmail.com
bloggerin kautta seuraan pirpanaunelmia@hotmail.com
10.12.2016 at 11:23Pikkuisen olen myöhässä tässä arparallissa… 😀 Seurailen blogiasi bloggerin kautta. launonen.roosa@outlook.com
10.12.2016 at 11:50Kauniin värinen lakka.
10.12.2016 at 11:51Seuraan Bloggerin kautta. yuenkynnet(ät)gmail.com
Tuollaiset “paremmat” kynsilakat kyllä houkuttelevat 🙂
10.12.2016 at 11:54Bloglovinin kautta seuraan, mielenmaisemia(at)hotmail.fi
Ihan uusi merkki mutta kiinnostaa kyllä 🙂
Bloglovinin kautta, verieana [at] hotmail.com
10.12.2016 at 12:11Seuraan Bloggerin kautta, ine_91@msn.com 🙂
10.12.2016 at 12:50Seuraan bloggerissa, janika.siren@hotmail.com
10.12.2016 at 13:19Mukana taas
10.12.2016 at 13:23Ihana tuo koristelu! 😀 Pitänee itellä kokeilla samaa joulukynsiksi. Akryyleillä maalattu?
10.12.2016 at 13:54Mukana arvonnassakin.
Ihanan simppelit ♡ ja aivan outo merkki mullekin. Kiva kun itse pääsiy tutustumaan tähän lähemmin 🙂
10.12.2016 at 13:57Ihanan simppelit ♡ ja aivan outo merkki mullekin. Kiva kun itse pääsiy tutustumaan tähän lähemmin 🙂
10.12.2016 at 13:57Outo merkki mut varmaan hyvä. Bloggerin kautta seuraan. Salli.moilanen36@gmail.com
10.12.2016 at 14:19Blogger lukijana mukana
10.12.2016 at 14:20postin.tuomaa@gmail.com
En ole koskaan kuullutkaan, mutta kuulostaa hyvältä. Myrkyt arveluttaa muakin, mutta voiko hyvää lakkaa saada ilman..? Näköjään voi. ?
Blogger
10.12.2016 at 15:55naerppae@gmail.com
Aivan ihana sävy ja hienot kynnet taiteilit noista 🙂
10.12.2016 at 15:59Täytyypä laittaa Avril ostoslistalle!
talviuninalle(at)gmail.com (blogger)
Bloggerlukija 🙂
mimyy93@gmail.com
10.12.2016 at 16:12Nätti sävy
10.12.2016 at 16:21Mukana
eekku80@netti.fi
Bloggerin kautta
Onpas kivan värinen lakka 🙂
Mukana, talkandbake@suomi24.fi (Bloggerin kautta).
10.12.2016 at 16:57Paljon kiitoksia! ♥ Tämä merkki oli mullekin ennestään tuntematon, ihanaa että tällaisia luonnollisempia lakkoja tuodaan nykyään enemmän markkinoille 🙂
10.12.2016 at 18:11Kiitoksia! ♥ 🙂
10.12.2016 at 18:23Hurjasti kiitoksia! ♥
10.12.2016 at 18:28Bloggerin kautta
10.12.2016 at 18:34iirisalakorpi@gmail.com
Kiitos! ♥ Kokeile ehdottomasti 🙂
10.12.2016 at 18:34Oikein paljon kiitoksia Belegwen! ♥
10.12.2016 at 18:36Aijjaa, wau! Käynkin heti katsomassa 🙂
10.12.2016 at 18:38Bloggerin kautta seurailen.
suvi.vikholm(a)luukku.com
10.12.2016 at 18:39Hyvin ehtii vielä! 🙂
10.12.2016 at 18:39Niinhän ne tekevät! Vaikka muillakin tulee lakattua, kyllä tällaisia käyttäessä tulee aina vähän parempi mieli 😀
10.12.2016 at 18:40Voi eikä, kiitos! 😀 Ja akryylimaaleilla toteutettu tosiaan 🙂
10.12.2016 at 18:49Kiitos! 🙂 ♥
10.12.2016 at 18:51Seuraan blogiasi bloggerin kautta.
10.12.2016 at 20:11klaara49@luukku.com
Välillä onneksi näinkin! Ja vieläpä ihan hyvään hintaan 🙂
10.12.2016 at 20:15Kiitos ihanista kehuista! 🙂
10.12.2016 at 20:16Mukana ollaan Blogger-lukijana! 🙂
laura.leppajarvi@gmail.com
10.12.2016 at 21:53Mukana bloggerin lukijana 🙂 heli.moisio(at)hotmail.com
11.12.2016 at 11:46Mukaan, seuraan bloglovinin kautta.
11.12.2016 at 19:48siinatar@gmail.com
Tosi kauniit! 🙂
11.12.2016 at 21:01Kiitoksia! 🙂
18.12.2016 at 15:09