Follow:

#ablec15 Week 5: Nature’s wonders

Tähän asti olen joka viikko valinnut haasteen aiheista jälkimmäisen, sen, joka on vaikuttanut yksinkertaisemmalta. Tällä kertaa kuitenkin inspiroiduin enemmän tästä ensimmäisestä aiheesta, eli luonnon ihmeistä.
Kevät tekee tuloaan, joten halusin kynsille kukkasia. Testaamattomien lootassa jo vuodenvaihteesta asti majaillut Essencen Everybody Salsa pääsi siis vihdoin kynsille, ja sen kaveriksi nappasin myöskin vielä testaamattoman Hello rosy! -tekstuurilakan nimettömiin aksentiksi. Ruohikkoa ja kukkasia maalailin akryylimaaleilla vähän sinne sun tänne sitä sun tätä -menetelmällä.
Lakat olivat todella hyvälaatuisia, ja ihmettelen, miksi ne on jääneet viimeisiksi testaamattomiksi Essenceikseni. Tuo nimettömän tekstuuri on mielestäni paras tähän mennessä vastaan tullut hiekkalakka tältä merkiltä, se peitti hyvin kahdella kerroksella ja jätti mielestäni hyvän tekstuuripinnan. Ei nyt mitään erityisen rouheaa kuitenkaan, mutta selkeästi tekstuurisen kuitenkin. Everybody salsakin peitti kahdella huolettomalla kerroksella eikä jättänyt merkkiäkään raidoittumisesta, saati sitten koittanut karata kynsinauhoille. Kaikinpuolin hyväkäytöksinen kaksikko siis!
Näitä kuvia katsellessa iski kyllä ikävä noita pitkiä kynsiäni kohtaan, kun juuri jouduin lyhentämään nämä ihan nysiksi. Toivottavasti nämä kasvaisivat pian!

// This weeks themes for #ablecs15 nail art challenge are Nature’s Wonders and Textured. I started with the first one, and painted some flowers and grass on my nails with Oumaxi’s acrylic paints.

On my ring finger’s nails I have two coats of Essence’s Hello rosy! -sparkle sand effect polish, which has really good quality. Its lot better sand polish than any other that I’ve tried from this brand. Onto my other nails I used as a base color two coats of Essence’s Everybody salsa – green creme polish. Onto that green base I painted those flowers and grass and the nails were done. I really love this mani, and when I look these pictures I’m really missing those long nails! Well, hope these grow soon.


Share on
Previous Post Next Post

Saatat tykätä myös näistä

28 Comments

  • Reply Bunnytailnails

    Nämä on aivan upeat! Tuo vihreä <3 ja tuo tekstuuri <3. Olen samaa mieltä, että tämä on paras Essencen tekstuuri. Hitsi nää käy hyvin yhteen ja sä osaat maalata nuo tulppaanit niin aidon näköisiksi. Olen täällä aivan kateudesta Essencen vihreänä :).

    11.3.2015 at 06:14
  • Reply Kynsille /(kynsille.wordpress.com)

    Tosi kiva idea ja kauniit kynnet! Mä ajattelin luonnon ihmeet ensin todella monimutkaisesti ja pelkäsin aihetta etukäteen… Tällä hetkellä näyttää positiiviselta ja mulla ainakin on idea jota pitäisi lähteä toteutttamaan;)

    11.3.2015 at 07:30
  • Reply Roosa ScratchMeWithYourNails

    Wau, taas kerran!! Upeat ilmestykset!! <3

    11.3.2015 at 08:12
  • Reply Fani

    Onneksi kynnet kasvaa nopeasti! Ainakin toivon niin, meinaan täälläkin yksi nysäkynsi….
    Upeat kynnet oot kyllä tehnyt, todella keväiset. <3

    11.3.2015 at 08:48
  • Reply nailOxtail

    Toi tekstuuri on kyllä nätti, oon ite tykännyt siitä myös. Tuo vihreä on niin keväisenkaunis että pakko ois saada tollanenkin. Maalausket on taas upeet ja sun kynnet näyttää lyhyempinäkin oikein hyvälle (eihän ne edes ole lyhyet!) äkkiä ne taas tuohon mittaansa hurahtavat 🙂

    11.3.2015 at 09:39
  • Reply eekku

    Tosi kauniit

    11.3.2015 at 12:08
  • Reply Tinkerbell

    Tosi kauniit kynnet! Toi ruohikko ja kukat on aivan upeita<3

    11.3.2015 at 12:42
  • Reply Annastiina Liimatainen

    Ihanan keväiset kynnet 😉

    11.3.2015 at 13:20
  • Reply Johanna

    Toi ruohikko on tosi kivan näköinen 🙂

    11.3.2015 at 14:32
  • Reply Outi

    Upeat kynnet! 🙂 tuo vihreä on ihan sellainen luonnonvihreä niin näyttääkin ihan siltä kuin kukat olisivat nurmitaustalla 🙂

    11.3.2015 at 14:46
  • Reply Xalla

    Oi miten nätit kynnet! Nuo maalatut kukkaset näyttävät todella hyviltä ja sopivat täydellisesti tuohon nimettömään 🙂 Niin ihanan keväiset lakkaukset ^_^

    12.3.2015 at 11:45
  • Reply Heidi

    Nää on aivan hirmu nätit <3 Sä se hallitset siveltimen! 🙂

    12.3.2015 at 12:38
  • Reply Emmi

    Aivan ihanat, tosi keväiset!

    12.3.2015 at 19:15
  • Reply Nena Sofia

    Voih että, kiitos paljon Malle! 🙂 <3

    12.3.2015 at 20:22
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos paljon! 🙂 Hyvä, että sullakin on jo idea löytynyt 🙂

    12.3.2015 at 20:23
  • Reply Nena Sofia

    Oh, kiitos kiitos! <3

    12.3.2015 at 20:23
  • Reply Nena Sofia

    No nimenomaan! Tsemppiä sinnekin kynsien kasvatteluun 🙂

    Kiitos kehuista! 🙂

    12.3.2015 at 20:24
  • Reply Nena Sofia

    Oih kiitos valtavasti! Ja eihän nämä nyt ihan olemattoman mittaiset onneksi ole, mutta tuntuvat kuitenkin turhan lyhkäisiltä :/ No, kai siihen tottuu 🙂

    12.3.2015 at 20:25
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos Eekku! 🙂

    12.3.2015 at 20:25
  • Reply Nena Sofia

    Voi kiitos Tinkerbell! <3

    12.3.2015 at 20:26
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos! 🙂

    12.3.2015 at 20:26
  • Reply Nena Sofia

    Kiitoksia! 🙂

    12.3.2015 at 20:26
  • Reply Nena Sofia

    Oi kiitos Outi! 🙂 Tuo vihreän sävy on kyllä ihana 🙂

    12.3.2015 at 20:26
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos valtavasti! 🙂 <3

    12.3.2015 at 20:27
  • Reply Nena Sofia

    Hui, kiitos Heidi! 🙂 Harjoitustahan tuo maalailu vielä vaatii itselläkin, mutta hiljaahan se hyvä tulee 🙂

    12.3.2015 at 20:28
  • Reply Nena Sofia

    Oi kiitos! 🙂

    12.3.2015 at 20:28
  • Reply Jenni

    Tosi kauniit ! Sä vaan saat siveltimellä tosi kaunista jälkeä aikaiseksi. 🙂

    12.3.2015 at 23:59
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos paljon Jenni! 🙂 Ja pöhhöh, harjoittelua minäkin tässä vielä kovasti kaipaisin, mutta pikkuhiljaahan sitä oppii 🙂

    13.3.2015 at 20:16
  • Leave a Reply