Follow:

13. Luukku: Lakkakokoelman kulmakivet

Mitäpä yksikään kynsiharrastaja tekisi ilman laadukasta nudelakkaa tai kunnon kiillon altavaa, lakkauksen kestoa pidentävää päällislakkaa? Joulukalenterin 13. luukusta paljastuu omassa käytössäni loistaviksi todetut lakkakokoelman kulmakivet Essieltä. 

Sain joulukalenteria varten Essien hurmaavan, viileän nudelakan sävyssä Sand Tropez* sekä upeaa kiiltoa ja kestävyyttä tarjoavan Gel Setter* -päällyslakan. Molemmista olen kirjoittanut teille jo aikaisemmin tässä postauksessa, mutta mainittakoon että tuon postauksen kirjoittamisen jälkeen on erityisesti Gel Setter ollut kovassa käytössä, ja se on päällyslakoistani nykyään se, johon tartun mieluiten. Erityistä plussaa se saa siitä, ettei se edes loppua lähestyessään ala kutistamaan lakkauksia. 

Kynsille lakkasin tällä kertaa kaksi kerrosta Sand Tropezia. Vaikka nudet kynnet ovat kauniit sellaisinaan, silti kaipasin näin joulun kynnyksellä hieman lisäkoristusta niihin. Lisäsin siis kynsien tyviin kultaista kimallusta Essien Rock at the Top -glitterlakasta jonka jälkeen viimeistelin lakkauksen kerroksella Gel Setteriä. Lakkaus on oikeastaan hyvin yksinkertainen – mutta välillä vähemmän on enemmän!
L´oreal lahjoitti joulukalenterin arvontaan teitä varten ekstrakappaleet Sand Tropez -nudelakasta sekä Gel Setter -päällyslakasta. Jos näitä ei siis sinulta vielä löydy, suosittelen ehdottomasti lukaisemaan allaolevat osallistumisohjeet ♥

1. Joulukalenteriin kuuluu 24 tuotepalkintoa, jotka yhdessä arvotaan yhdelle voittajalle 26. päivä joulukuuta.
2. Osallistua voit joka päivä jättämällä postauksen alle kommentin, jossa annat toimivan sähköpostiosoitteesi sekä kerrot minkä kanavan kautta seuraat blogiani. Jokaiseen postaukseen on aikaa osallistua kyseisen päivän loppuun (keskiyö) saakka.
3. Jokaisesta postauksesta saat yhden arvan, ja kasvatat voittomahdollisuuttasi!


Kertokaapa, mitkä on teidän mielestänne parhaita nudelakkoja?

*** Sand Tropez ja Gel Setter saatu
Share on
Previous Post Next Post

Saatat tykätä myös näistä

72 Comments

  • Reply ninni

    Nää ois kyllä kiva saada!
    Mukana bloggerin kautta.
    annanen75@gmail.com

    13.12.2016 at 04:23
  • Reply Jessika

    bloggerin kautta seuraan
    pirpanaunelmia@hotmail.com

    13.12.2016 at 04:57
  • Reply Piiuli

    Bloggerin kautta luen 🙂
    piivoitto@gmail.com

    13.12.2016 at 05:02
  • Reply Heidi

    Vielä ei oo löytynyt sitä the nudelakkaa itellä. 🙂 enkä osaa oikein vinkata muillekaan sopivia.

    13.12.2016 at 05:12
  • Reply Hanna Haliseva-Habib

    Just tuommoisen täydellisen nuden tarvitsin 😉
    Bloglovinin kautta.
    Hanna.lahtinen (at) Gmail.com

    13.12.2016 at 05:26
  • Reply Anni

    Sand Tropez on yksi suosikkinudeistani. Sen lisäksi PP:n Cherish sekä OPI:n Don't Pretzel My Buttons ja You're So Vain-illa ovat kovassa käytössä. Eikä pidä unohtaa Essien Between the Seatsia! Onhan näitä, vaikea valita ihan ykköstä :'D

    bloglovin, theyellownails@gmail.com

    13.12.2016 at 05:58
  • Reply Emmi

    Seuraan Bloglovinin kautta,
    emminailart@gmail.com

    13.12.2016 at 06:04
  • Reply Anonyymi

    Sand tropez löytyy, se on kyllä ihan mainio. Oon todennut omaan ihonväriini sopivimmaksi yllättäen konehelsingin jonkun nuden, jonka numeroa en kyllä muista! 😀

    13.12.2016 at 06:06
  • Reply Anonyymi

    Niin paljon näemmä innostuin että tiedot puuttui, eli Bloglovin, laura.vesterberg@luukku.com

    13.12.2016 at 06:07
  • Reply Birgit Bikken pilttuusta

    Mukana!!
    Face ja bloggeri :)bikkenpilttuu at hotmail.com

    13.12.2016 at 06:46
  • Reply Nea Myllylä

    Ihana setti! Nudea ei voi koskaan olla liikaa!
    Bloglovinin kautta, n.myllyla85@gmail.com

    13.12.2016 at 06:46
  • Reply Teija Hämäläinen

    Bloggerlukijana mukaan.
    hamalainentm@gmail.com

    13.12.2016 at 06:55
  • Reply Marppa

    Tuo on mun mielestä yksi kauneimmista “neutraaleista” lakkauksista. Nude ja glitter tuolla alhaalla. ❤

    Gel setter on itsellä jo lopussa. Mulla se toimii lähinnä yksiväristen lakkausten kanssa. Onnistun aina levittämään leimat, vaikka kuinka varovasti koitan laittaa. :/

    Blogger
    naerppae@gmail.com

    13.12.2016 at 07:00
  • Reply mummo

    Mukana bloggerin lukijana. mummolta@gmail.com

    13.12.2016 at 07:08
  • Reply salli m

    Mukaam bloggerin kautta. Ihana.lakkaus. salli.moilanen36@gmail.com

    13.12.2016 at 08:08
  • Reply Sanni L.

    Bloggerin kautta mukana 🙂
    sanni.v.laine@gmail.com

    13.12.2016 at 08:16
  • Reply Kynsille /(kynsille.wordpress.com)

    Tarpeellisia lakkoja, varsinkin nudelakkaa tarvitaan aina!:)
    kynsille@luukku.com

    13.12.2016 at 08:52
  • Reply Milla-Maria Koskela

    Mukana 🙂 kivat palkinnot jälleen!

    millakko at gmail. com

    13.12.2016 at 09:06
  • Reply Mira Tamminen

    Aivan ihana nude!!
    miratamminen71@gmail.com

    13.12.2016 at 09:15
  • Reply TiinaS

    Mukaan! Seuraan bloggerin kautta. Kaunis lakkaus!
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    13.12.2016 at 10:12
  • Reply Cloudberry

    Essie <3 Bloggerin kautta, moonma at luukku.com

    13.12.2016 at 10:12
  • Reply Jasmine

    Bloglovinin kautta seuraan blogiasi. Mukana arvonnassa.

    jasmine.ahola-olli@helsinki.fi

    13.12.2016 at 10:27
  • Reply Charming Nails

    Itse pidän eniten juurikin Essien nudeista, niiden perusteella alunperin nudeihin ihastuin. Seuraan Bloggerin kautta charmingnails@suomi24.fi

    13.12.2016 at 11:18
  • Reply Satsuli

    Uu, mulla on vaan yks Essien lakka ja se on kyllä hyvä, hinnan takia ei oo tullu ostettua 😀 Bloggerin kautta luen s_kerola@hotmail.com

    13.12.2016 at 11:26
  • Reply Yue

    Mulla ei olekaan yhtään nudelakkaa Essieltä. Seuraan Bloggerin kautta. yuenkynnet(ät)gmail.com

    13.12.2016 at 12:35
  • Reply Anonyymi

    Mukana, luen bloglovinin kautta
    jenniju@hotmail.com

    13.12.2016 at 12:51
  • Reply anna s.

    mukana 🙂 bloggerin kautta seuraan 🙂
    anna_88@luukku.com

    13.12.2016 at 13:20
  • Reply Suvi7

    Kaunis lopputulos, täytyy laittaa idea talteen tulevaa varten!
    Hieno sävy tuo Sand Tropez, pitänee hankkia itselleenkin 🙂
    talviuninalle(at)gmail.com (Blogger)

    13.12.2016 at 13:48
  • Reply Lea

    Mullakin on pari Essien nudelakkaa, on kyllä ihania 🙂

    Bloglovin, lea.bjorn@outlook.com

    13.12.2016 at 13:50
  • Reply Marsu

    Mukana 🙂

    13.12.2016 at 14:20
  • Reply Iiris Ala-Korpi

    Blogger
    iirisalakorpi@gmail.com

    13.12.2016 at 14:27
  • Reply Janika Sirén

    Seuraan bloggerin kautta!

    janika.siren@hotmail.com

    13.12.2016 at 14:42
  • Reply Roosa

    Toi nude on niin ihana! launonen.roosa@outlook.com bloggerin kautta seurailen

    13.12.2016 at 14:55
  • Reply Marja-Liisa

    Mukana bloggerlukijana.
    postin.tuomaa@gmail.com

    13.12.2016 at 14:58
  • Reply Mimosa

    Essencen Powdery Beige on suosikkini, harmi vaan että poistui valikoimasta 😀 Essien Sugar Daddy on myös hyvä.

    talkandbake@suomi24.fi (Blogger)

    13.12.2016 at 15:21
  • Reply Halejo

    Bloggerin kautta mukaan! 🙂 hiltuha(at)gmail.com

    13.12.2016 at 17:58
  • Reply Elise H.

    Mukana, seuraan Bloggerin kautta 🙂
    netteri@gmail.com

    13.12.2016 at 18:09
  • Reply Päivi Aalto

    Bloggerin ja facen kautta seurailen 🙂
    paivi.1.aalto@gmail.com

    13.12.2016 at 18:11
  • Reply Anonyymi

    Face-seuraaja mukana, terkki(at)Hotmail.com

    13.12.2016 at 18:11
  • Reply Anonyymi

    Hel sentterinä olisi kiva kokeilla ��

    Seuraan Bloglovinin kautta nimellä Mint Candy. tramp(@)netti.fi

    13.12.2016 at 18:24
  • Reply Terhi Tuovinen

    Seuraan Facebookin kautta. Ei ole tätä ennen juuri kokemusta nudelakoista, joten en osaa suosikkeja kertoa. Ehkä jotain vaaleanpunaiseen viittaavaa tms. ollut aiemmin mutta tämä näyttäisi hyvältä sävyltä aloittaa kokeiluja 🙂

    tuovinenterhiatgmailpistecom

    13.12.2016 at 18:59
  • Reply Sumi

    Mukana ollaan taas 🙂
    Seuraan bloggerin kautta.

    suvi.vikholm(a)luukku.com

    13.12.2016 at 19:00
  • Reply sikurina

    Bloggerin kautta siirryin seuraamaan.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    13.12.2016 at 19:11
  • Reply Anna

    Yksi lempparinude on Essien Ladylike 🙂

    Bloglovinin kautta seuraan, annamariakaroliina @hotmail.com

    13.12.2016 at 19:22
  • Reply Hilda Hissu

    mukana! Blogger on seurantakanavani 🙂
    hilsan@luukku.com

    13.12.2016 at 19:48
  • Reply Miia

    Bloggerin kautta! 🙂

    mimyy93@gmail.com

    13.12.2016 at 19:55
  • Reply eekku

    bloggerin kautta
    eekku80@netti.fi

    13.12.2016 at 20:36
  • Reply Tintti

    Tintti405@gmail.com

    Bloggerin kautta luen.

    Vieläkin etsinnässä nudelakka. Essenceltä on yks aika hyvä.

    13.12.2016 at 21:31
  • Reply Sussu

    Seurailen fb:n kautta.

    Mavalan nudelakkoja löytyy.

    niina.s.jaaskelainen@gmail.com

    Ja jes ehdin vielä tänään osallistuu.

    13.12.2016 at 21:34
  • Reply Niina

    Käytätkö pikakuivattavaa btw?

    enkelipeikko@gmail.com

    Ja bloggerin kautta seuraan.

    13.12.2016 at 21:48
  • Reply Jenni

    Mä tykkään Essencen nudeista mm. Dare it nude on ihana ! 🙂

    13.12.2016 at 22:01
  • Reply Diana A

    Paras = Sand Tropez 😀

    13.12.2016 at 22:50
  • Reply jatta sivander

    Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    14.12.2016 at 02:14
  • Reply jatta sivander

    Ihana lakkaus ja kivat lakat! Bloggerin kautta seuraan. jatta.sivander@gmail.com

    14.12.2016 at 02:17
  • Reply Helenamaria

    Mavalan lakat ovat olleet pitkään lemppareita. Bloggerin kautta.
    helenamaria@luukku.com

    14.12.2016 at 16:46
  • Reply Nena Sofia

    Monta ihanaa! Cherishiä mulla ei olekaan, mutta kuvien perusteella vois hyvin olla omakin suosikki 😀

    18.12.2016 at 15:11
  • Reply Nena Sofia

    Loistojuttu että omaan ihonväriin mätsäävä the nude on löytynyt! Itse vaihtelen aika paljon sitä, että mitä nudelakkaa suosin milloinkin – monia lemppareita kyllä löytyy 🙂

    18.12.2016 at 15:23
  • Reply Nena Sofia

    No sanopa muuta! 🙂

    18.12.2016 at 15:27
  • Reply Nena Sofia

    Tämä lakkaus kyllä toimii missä vain tilaisuudessa 🙂

    Ja joo, Gel Setter kyllä levittää ikävästi leimoja – harmi. Muita koristeluja en ole sillä kyllä saanut vielä sotkettua, kun esim Sechellä leviää herkästi maalailut ja pilkuttelutkin.

    18.12.2016 at 15:31
  • Reply Nena Sofia

    Ihan totta! 🙂

    18.12.2016 at 15:40
  • Reply Nena Sofia

    Kiva kuulla! 🙂

    18.12.2016 at 16:02
  • Reply Nena Sofia

    Oi kiitos! 🙂

    18.12.2016 at 16:05
  • Reply Nena Sofia

    Niinpä <3

    18.12.2016 at 16:09
  • Reply Nena Sofia

    Ja minä ihastuin Essieen sinun blogisi kautta! 😀 ♥

    18.12.2016 at 16:14
  • Reply Nena Sofia

    Harmillisen hintaviahan nämä kertaostoksina ovat. Tosin millilitroja pullossa onkin jo sen verran, etteivät tosiasiassa erityisen kalliita olekaan 🙂

    18.12.2016 at 16:16
  • Reply Nena Sofia

    Tämä on kyllä helppo ja nopea tapa koristella kynnet, ja sopii moneen tilaisuuteen 🙂 Kiitos kehuista ♥

    18.12.2016 at 16:20
  • Reply Nena Sofia

    No niin on 🙂

    18.12.2016 at 16:21
  • Reply Nena Sofia

    Eikä, miten tylsää! 🙁 Löytyykö enää K4L:ltä? Jos tilaat muutaman varastoon 😀

    18.12.2016 at 16:22
  • Reply Nena Sofia

    Okei, kannattaa kyllä jonkinlainen nude ottaa kokeiluun. Ne on yllättävän nättejä kynsillä, vaikka todella neutraaleja ovatkin 🙂

    18.12.2016 at 16:24
  • Reply Nena Sofia

    Sitä ei multa löydykään, mutta varmasti on ihana 🙂

    18.12.2016 at 16:25
  • Reply Nena Sofia

    Kyllä, Seche Vite käytössä tällä hetkellä 🙂

    18.12.2016 at 16:36
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos kehuista! ♥

    18.12.2016 at 16:38
  • Leave a Reply