Follow:
Monthly Archives

joulukuu 2021

    Pikaohje: päivämeikki iltameikiksi Max Factorin tuotteilla

    *Max Factor meikit saatu, mainoslinkit merkitty tähdellä

    päivämeikki iltameikiksi

    Vuosi lähenee loppuaan ja tänään on se päivä, kun töiden jälkeen halutaan juhlakuntoon mahdollisimman nopeasti. Siksi kerron teille muutaman vinkin, joilla yksinkertainen päivämeikki muuntuu helposti näyttäväksi iltameikiksi!

    Päivämeikki ja iltameikki eivät ole lempitermejäni, sillä ne käännetään usein meikkaamista rajoittaviksi tekijöiksi. Turhan usein joutuu lukemaan, mitä päivämeikkiin “on suotavaa” lisätä ja mitä piirteitä iltameikissä kuuluu korostaa. Toisaalta raamit kannustavat arempaa meikkaajaa tarttumaan siveltimiin – kun on tiedossa selkeät lähtökohdat ja tavoite, maali on helpompi saavuttaa.

    Sain syksyllä testiin Max Factorin uuden brändilähettilään Priyanka Chopra-Jonaksen luottotuotteita, joita käytän tämän postauksen lookiin. Max Factor on yksi maailman johtavista kosmetiikkamerkeistä, jonka historia yltää 1900-luvun alun Yhdysvaltoihin. Erityisesti Hollywoodin elokuvamaailmasta tunnettuutta kerännyt merkki on vakiintunut myös suomalaisissa meikkipusseissa. Kukapa meistä ei muistaisi Pan Stik -meikkivoidetta tai Lipfinity -huulipunia?

    Aloitetaan postaus lähtökohdista, eli siitä, miten päivämeikki kestää kauniina aamusta yömyöhään. Lopussa pikaohje päivämeikin muuntamisesta iltaan sopivaksi!

    Päivämeikki alkaa kestävästä pohjasta

    Meikin vahvistaminen pitkän työpäivän jälkeen on hankalaa, jos meikkipohjaan ei panosta jo aamulla. Kakkuista meikkivoidetta on lähes mahdoton lähteä kaunistamaan – yleensä sen korjailu vain pahentaa tilannetta.

    Valitse jo aamulla meikkivoide, jonka tiedät näyttävän hyvältä vielä illan päätteeksi. Max Factorin *Facefinity on hyvä vaihtoehto, jos haet kestävää mutta luonnollista lopputulosta. 3 in 1 koostumus hoitaa kerralla primerin, peitevoiteen ja meikkivoiteen tehtävät. Siinä on myös SPF 20 aurinkosuoja, joka antaa hyvää suojaa talviauringolta ja päätetyössä rasittavalta sinivalolta.

    Sain testattavaksi sävyt N45 ja N55 joista molemmat ovat hieman vaaleita omalle iholleni. Facefinity on onneksi sävyeroille armollinen: meikkivoiteen peittävyyttä pystyy kerrostamaan ja se sulautuu ihonsävyyn kevyellä häivyttelyllä.

    Itse tykkään levittää tämän beautyblenderillä siten, että kerrostan meikkivoidetta hieman kasvojen keskiosiin ja vien sitä kasvojen reunoille kevyemmin. Näin sävy häivyttyy kasvojen reunoilla omaan ihonsävyyni ja kasvojen keskiosat jäävät valoisemmiksi. Saan siis yhdellä tuotteella jo hieman muotoa kasvoille!

    Meikkivoide asettuu semimattaiseksi eikä varsinaisesti kaipaa puuteria. Rasvoittuvalla iholla koko päivän kesto on kuitenkin hyvä varmistaa pikaisella puuteroinnilla ja meikinkiinnityssuihkeella.

    Muotoile kasvoille eloa

    Peittävä meikkivoide jättää helposti pannukakkumaisen, elottoman lookin. Aurinkopuuterilla ja poskipunalla ilme raikastuu ja tervehtyy. Niillä voi tarvittaessa myös korjailla meikkipohjan liian vaaleaa sävyä.

    Aurinkopuuteri levitetään perinteisesti E-kirjaimen muotoon kasvojen reunoille. Sillä varjostetaan pehmeästi poskiluuta, leukapieliä ja ohimoita. Itse tykkään tuoda aurinkopuuteria reilummin myös poskipäille, mikä luo illuusion rusketuksesta. *Powder Facefinity Bronzer 01 Light Bronze on sävyltään keskilämmin, mikä mahdollistaa sen huolettoman käytön niin poskipäillä kuin kevyissä varjostuksissa. Kovin vaalealla iholla varjostukseen kannattaa kuitenkin valita kylmempi tuote.

    Huulipunan ja poskipunan sävyt on hyvä valita samalta lämpöasteelta harmonisen lopputuloksen varmistamiseksi. Helppo niksi on käyttää poskilla samaa huulipunaa kuin huulimeikissä. Etenkin kermaiset kiiltopunat levittyvät kauniisti myös poskipäille.  Itse käytin tässä meikissä *Colour Elixir -huulipunaa sävyssä 75 Ruby Tuesday. Se häivyttyy helposti jopa sormilla taputellen!

    Kulmameikki arkeen ja juhlaan

    Kulmakarvojen klassinen linnunsiipimuoto kehystää kasvoja ja korostaa niin arki- kuin juhlameikkiä. Kulmien ehostaminen ei vaadi montaa tuotetta, vaikka karvat olisi luonnostaan harvassa. Mikrokärkisellä kulmakynällä saa täytettyä mahdolliset aukot ja piirrettyä sekaan ohuita “lisäkarvoja” jotka hämäävät kokenuttakin silmää.

    Kulmakynän sävy kannattaa valita omaan hiustensävyyn peilaten. Nappaa joko yhtä tumma, tai astetta tummempi sävy kuin tukassasi. Itse käytin lisäkarvojen piirtämiseen *Brow Shaper -kynän sävyä 20 Brown. Lopuksi harjasin kulmat siistimpään asentoon *Brow Revival 03 Brown -kulmageelillä, joka tasoitti myös omien karvojeni sävyä.

    Korosta katsetta kahdella tuotteella

    Päivämeikin perimmäinen tarkoitus on korostaa kantajansa parhaita puolia ja virkistää ilmettä. Silmämeikissä siis pärjää melko vähällä, etkä välttämättä tarvitse muuta kuin loistavan ripsivärin! Maskaran valintaan vaikuttaa omien ripsien laatu, ihotyyppi ja mieltymykset. Oma ihoni on paikoin rasvoittuva, joka hankaloittaa vedenkestävien ripsivärien pysymistä. Toisaalta ripseni ovat laadultaan hyvin jäykät ja suorat, minkä vuoksi haluan maskaran pitävän taivutukset kauniina. Vesiliukoiset ripsivärit harvemmin pystyvät tähän, joten etsin aina mielenkiinnolla hyviä vedenkestäviä vaihtoehtoja.

    Max Factorin *Divine Lashes pääsi yllättämään kestävyydellään. Sen vedenkestävä versio varjeli taivutuksia, eikä suttaantunut öljyisillä luomillani. Maskara ilahdutti myös efektillään: jo yksi kerros antaa ripsille reilusti pituutta ja volyymia ilman paakkuja. Tätä voi kutsua jo löydöksi!

    Luomille sipaisin vain *Colour Xpert Soft Touch 03 Hazy Sands -nelikon yläoikealta löytyvää, vaaleanruskeaa sävyä. Siinä on hurmaava shimmerhehku, joka korostaa luomen muotoa ilman erillisiä varjostuksia.

    Tämä paletti on muuten täydellinen nopeaan arkimeikkiin: klassisen kauniit sävyt levittyvät varisematta ja häivyttyvät lähes itsestään. Erityisen pigmenttisiä ne eivät ole, mutta se on monelle aloittelevalle meikkaajalle vain etu.

    Huulipuna siististi siveltimellä

    Jos päivämeikki on tarkoitus muuntaa iltameikiksi, huulille kannattaa valita puna, joka kuluu kauniisti eikä kuivata huulten ihoa. Rajauskynää ei välttämättä tarvita, vaan kevyt sipaus kiiltopunaa riittää piristämään ilmettä arjessa. Jos punan levittää suoraan puikosta, sitä tulee helposti annosteltua liikaa. Tällöin se lähtee nopeammin karkaamaan huulten rajoilta ja kuluu epätasaisemmin.

    Siistimpi lopputulos syntyy, kun punan levittää siveltimellä. Näin kerroksesta saa tasaisen ilman “yliannostelua”. Siveltimellä huulten rajatkin jäävät tarkemmiksi, eikä rajauskynää jää kaipaamaan. Itse käytin tässä samaa tuotetta kuin poskilla, eli *Colour Elixir -huulipunaa sävyssä 75 Ruby Tuesday. Vadelmanpunainen sävy huijaa hampaat valkoisemmiksi ja raikastaa koko ilmettä.

    Valmis päivämeikki on luonteeltaan kevyt ja kantajansa piirteille räätälöity. Ihonsävy on tasaisen kuulas, muttei eloton. Värejä taas on käytetty maltilla siten, että meikki on helppo muuntaa illan asuun sopivaksi!

    Pikaohje: päivämeikin muuttaminen iltameikiksi

    Kun päivämeikkiin on jätetty muuntelun varaa, iltameikki syntyy muutamassa minuutissa. Silmämeikkiin lisätään valoja ja varjoja, katsetta korostetaan rajauksilla, huulten muotoa vahvistetaan ja tuodaan lookiin ripaus glamouria hehkuvalla highlighterilla. Tarvittaessa voit lisätä myös extrakerroksen maskaraa tai irtoripset.

    Näin muutat päivämeikin iltameikiksi
    1. Varjosta luomivakoa ja luomen ulkonurkkaa *Colour Xpert Soft Touch -nelikon tummanruskealla sävyllä.
    2. Lisää luomen keskiosaan saman nelikon kultaista shimmersävyä.
    3. Tee alaluomen rajaus nelikon tummanruskealla luomivärillä.
    4. Rajaa yläluomi aivan ripsien tyvestä mustalla kajaalilla (kuvassa *Kohl Kajal 01 Black).
    5. Vahvista huulten muotoa rajauskynällä. Halutessasi voit piirtää hieman huulten luonnollisten rajojen yli ja keskittää meikin huomion huuliin! (Kuvassa *Colour Elixir Lip Liner 55)
    6. Viimeistele meikki juhlavilla korostuksilla. Iltameikki saa näkyä! (Kuvassa *Facefinity Powder Highlighter Nude Beam)

    Iltameikki on kokonaisuutena juhlavampi ja tummempi. Tässä melko perinteisessä toteutuksessa luotettiin klassisiin ruskean sävyihin ja näyttävän punaisiin huuliin. Sävyjä voi tietysti muunnella mieltymysten, silmien värin tai vaikkapa juhlapuvun tyylin mukaan!

    Max Factor -meikkejä myyvät esimerkiksi K-Citymarketit, Prismat, Sokos -tavaratalot sekä *Kicks (missä ne on nyt muuten alessa!). Postauksessa esiteltyjen tuotteiden suositushinnat pyörivät 7,90€ – 21,90€ välillä, eli varsin kohtuuhintaisesta sarjasta on kyse. 

    Juhlavaa Uutta Vuotta!

    Kiitokseni sinulle, yksinäisen ystävä

    Katselen kaiholla kasvavaa meikkikokoelmaani ja suunnittelen seuraavan Instagram-stoorin sisältöä. Samalla tunnen inhoa hamstraamistani kohtaan, sillä päässäni kaikuu sitkeä ajatus. Ketä varten laittautuisin?

    Olen toisinaan kirjoittanut siitä, että koen oloni epämukavaksi liian vahvassa meikissä. Kun astun ovesta ulos, haluan olla siistitty, mutta samalla mahdollisimman pieni, huomaamaton ja maastoon sulautuva. Ajattelin, että vahva tunne liittyy oman, aikuismaisen tyylini muodostumiseen ja siihen, etten halua herättää turhaa huomiota ulkomaailmassa. Vasta nyt ymmärrän, miksi välttelen katseita.

    Tuntemattomien katseet läpäisevät suojamuurini kuin lasersäde. Ne nostavat epävarmuuteni esiin ja tajuan hakevani ympäriltäni turvaa. Varmistusta sille, ettei katse ole tuomitseva. Mitä nuo tytöt miettivät vilkaistessaan olemustani käytävän toiselta laidalta? Oliko asussani jotain vikaa, vai huomasivatko he, että kuljen omassa seurassani? Eiväthän he tiedä, ettei ystäväni odotakaan seuraavan kulman takana? Kun ohitan kaverukset, jään kuuntelemaan takaani kantautuvaa iloista naurua, jonka analysointi tuntuu väistämättömältä tehtävältä. 

    Olen kirjoittanut tätä blogia yli seitsemän vuotta ja yhtä pitkään varjellut kipeää salaisuutta. Kuinka monet kerrat olen vältellyt kuulumisten kirjoittamista, sillä kuka haluaisi lukea yksinäisistä metsäretkistä tai kesästä, jolloin tapasin vain perhettäni? Tai jännittävästä seikkailusta, kun etsin Facebookin palstoilla uusia kavereita ja tapasin heitä ensi kertaa? Arkeni on valitettavan tylsää ja tasapaksua, eikä siitä oikein veny stoorin aiheeksi.

    Tänään päätin raottaa suojamuuriani, sillä ironista kyllä, en ole ainoa, jonka elämää aihe määrittää. Yksinäisyys on kansantauti, jonka moni kokee omakseen. Valitettavasti siitä puhuminen aiheuttaa raastavaa häpeää, joka syventää kipua entisestään. Päätin ottaa iskun vastaan, sillä toivon, että avautumiseni auttaa jotakuta ymmärtämään, ettei yksinäisyys tee kenestäkään viallista.

    Tunne yksinäisyydestä on kuulunut arkeeni lapsuudesta saakka. Jo ala-asteella jäin toistuvasti porukan ulkopuolelle, enkä koskaan onnistunut löytämään sitä tyyppiä, jota kutsua parhaaksi kaveriksi. Lapsena myös muutimme perheeni kanssa tiheästi. Välillä olosuhteiden pakosta, välillä siksi, ettei äitini löytänyt lääkettä kipuun, jonka ulkopuolisuuden tunne laukaisi pienen tytön sydämessä. Ehkä löytäisin paikkani uudesta koulusta, ehkä siellä odottaisi kaikki kadotetut sydänystäväni.

    Lapsuuden kokemus erilaisuudesta, syrjityksi tulemisesta ja yksinäisyydestä arpeutti mieleni ja teki uusien ihmissuhteiden solmimisesta vaikeaa. Siitä huolimatta (tai ehkä sen takia) olen luonteeltani ulospäin suuntautunut ja esimerkiksi työroolin suojassa en epäile lähestyä ihmismassoja. Oikeastaan nautin sosiaalisista tilanteista ja mitä vanhemmaksi kasvan, sitä vähemmän pelkään tuntemattomien katseita. Uusiin ihmisiin luottaminen ja todellinen ystävystyminen on silti raskasta, enkä tiedä, löydänkö koskaan sitä kauan kaivattua “parasta ystävää”.

    Tällä hetkellä tilanne on erityisen kipeä: olemme asuneet Lappeenrannassa kohta viisi vuotta, eikä minulla ole ainuttakaan tuttua tältä paikkakunnalta. Ei ketään, kenen kanssa lähteä kävelylle, kirpparille tai aleostoksille. Ei ketään jakamaan huonoa leffaa tai kilistelemään juhlatilanteille.

    Tiedän silti olevani etuoikeutettu. Oma yksinäisyyteni rajoittuu vain yhdelle elämän osa-alueelle. En ole absoluuttisen yksin: minulla on rakastava puoliso ja vaikka perheeni asuu kaukana, välimme ovat läheiset. Minulla on myös joitakin vuosien varrelta poimittuja, kauempana asuvia kavereita – jopa sellaisia, joiden kanssa olen edelleen tekemisissä. Sosiaalisen median myötä olen löytänyt lisäksi samanhenkisiä ihmisiä, joista osaa ajattelen ystävinäni. Mitäs sitten, vaikka emme ole koskaan tavanneet.

    Tämä kirjoitus ja kuvituksen meikki on osoitettu Katrille. Ystävälle, jota en ole koskaan päässyt tapaamaan, mutta joka päätti postittaa minulle luomiväripaletin, kun kuuli, että kävin läpi hankalia asioita ja mieleni oli musta. Tämä on ainoa yllätyslahja, jota muistan koskaan saaneeni yhdeltäkään ystävältä. Se merkitsi enemmän, kuin osaan sanoin kuvailla. Kiitos.

    Haluan kiittää myös jokaista teistä, jotka olette jakaneet matkaani näiden vuosien varrella. Teidän kauniit sanat ja ystävälliset kommentit ovat jättäneet jälkensä ja tuoneet voimaa yksinäisimpiin aikoihin. Vaikka todellisessa elämässä ystävien löytäminen tuntuu mahdottomalta, minulla on aina tämä yksi paikka maailmassa, jonne kuulun.

    Kiitos ♥

    MAC & Lookfantastic Joulukalenterit: luukut 8-14

    *Lookfantastic kalenteri saatu, mainoslinkit merkitty tähdellä

    MAC joulukalenteri Lookfantastic joulukalenteri

    Kirjoitin teille pari päivää sitten flunssasta, joulustressistä ja epäonnesta kynsirintamalla. Nyt olo on jo vähän kohentunut, vaikka nuhasta on edelleen riesaa. Stressi sen sijaan tuntuu hellittävän ja alan jo innostua lähestyvästä joulusta!

    Kurkataan tänään MAC ja Lookfantastic joulukalenterien luukut 8-14. Pidemmittä puheitta siirrytään suoraan asiaan, eli yksittäisten tuotteiden esittelyihin.

    Lue myös: MAC & Lookfantastic joulukalenterit: luukut 1-7

    MAC Advent Calendar 2021

    Aloitetaan itse ostamani MAC joulukalenterin ruodinnalla. Lopusta löytyy yhteenveto ja kuva koko läjästä!

    8. luukku: Prep + Prime Essential Oils

    Kahdeksannesta luukusta paljastui Prep + Prime -linjaan kuuluva *kasvoöljy. Linjan nimi hämäsi minua aluksi, mutta lopulta selvisi, että tämä on ihan tavallinen ihoa hoitava öljyseos. Ainesosalistalta löytyy muun muassa avokado-, vehnänalkio- ja sitrusöljyjä. Minulla on nytkin yksi avattu ja tuskallisen hitaasti kuluva kasvoöljy, joten tämä jää odottamaan vuoroaan. Aion kyllä testata jossain vaiheessa! Täysikokoinen tuote, arvo: n. 30€

    9. luukku: Pro Longwear Paint Pot “Bougie”

    Ysiluukku pääsi ilahduttamaan ihan erityisesti, sillä Paint Poteja olen halunnut testata vuosikausia! Sävy *Bougie on tämän vuoden uutuus. Kyseessä on älyttömän upea,  punaruskea sävy sinivihreällä duochrome-shiftillä. Tämän testaan ehdottomasti pikimmiten. Täysikokoinen tuote, arvo: n. 22€

    10. luukku: Brow Set “Clear”

    Seuraavaksi kalenterista löytyi MACin kirkas *kulmageeli. Tästä olen kuullut kehuja aiemmin ja haluan selvittää, miten tuote pärjää vertailussa esimerkiksi Anastasian Brow Freezeä vastaan. Tämä oli muuten kolmas peräkkäinen täysikoko! Arvo n. 20€

    11. luukku: Powder Kiss Soft Matte Eye Shadow “Devoted to Chili”

    Seuraavaksi kalenterista löytyi suhteellisen uuden Powder Kiss -luomivärilinjan single sävyssä *Devoted to Chili. Pelkän swatchin perusteella epäilen, että tässä on yksi parhaista luomivärikoostumuksista, joita olen koskaan kokeillut. Samettisen pehmeä luomiväri levittyy ja peittää pienellä sipaisulla, eikä blendaaminen tunnu tuottavan minkäänlaisia vaikeuksia. Innolla odotan, miten tämä käyttäytyy silmämeikissä! Jälleen kerran täysikokoinen tuote, arvo: n. 20€

    12. luukku: Cleanse Off Oil

    Neljän täysikoon jälkeen siirryttiin takaisin pienempiin pakkauksiin. Luukusta 12 paljastui MACin öljymäinen *meikkiputsari. Tästä sain heti viestiä Instagramin puolella, kuulemma tuote on ilmiömäisen tehokas ja emulgoituu helposti veteen. 6ml pikkupullo riittää muutamaan testikertaan, joita odotan jo mielenkiinnolla. Matkakokoinen tuote, arvo: n. 1€

    13. luukku: Lipglass “Clear”

    Seuraava tuote oli kirkas *Lipglass. Tämä on samaa huulikiiltosarjaa, kuin viime viikolla tullut sävytetty versio. Tuote on suunniteltu äärimmäisen, lasia muistuttavan kiillon aikaansaamiseksi. Eiköhän tällekin käyttöä löydy. Matkakokoinen pakkaus, arvo: n. 10€

    14. luukku: Veluxe Pearl Eye Shadow “Expensive Pink”

    Toisen viikon viimeisestä luukusta löytyi vielä yksi *luomiväri. Tämä tapaus kuuluu Veluxe Pearl -sarjaan, minkä mukaisesti sävy on varustettu upealla helmiäishohdolla. Pohjasävy itsessään on hurmaava, lämmin koralli. Uskon, että tämä parittuu kauniisti vihertäviin silmiini! Täysikokoinen tuote, arvo: n. 20€

    MAC joulukalenteri

    Täytyy sanoa, että MAC joulukalenterin taso sen kun paranee! Toisen viikon seitsemästä tuotteesta viisi oli täysikokoisia. Arvoa näillä tuotteilla oli yhteensä noin 123 euroa, mikä on aika huikea summa. Tämän viikon sisältö oli myös edellistä monipuolisempi ja itseäni kiinnostavampi. Tuo Paint Pot ja Brow Set taisivat olla viikon jännimmät löydöt, mutta mikään näistä ei varmasti unohdu kaappiin!

    Lookfantastic Advent Calendar 2021

    Otetaan seuraavaksi katsaus PR-lahjana saamani Lookfantastic joulukalenterin sisältöön.

    8. Luukku: Philip Kingsley Elasti-Styler 5-in-1 Treatment

    Toinen viikko käynnistyi Philip Kingsleyn hiuksiin jätettävällä hoitoseerumilla. Tämän tarkoitus on silottaa hiuksia ja tehdä niistä helpommin hallittavat muotoilua varten. Tuotteen pitäisi myös lisätä kiiltoa, vahvistaa ja hoitaa hiuksia sekä antaa niille lisää kimmoisuutta. Tämä ei nyt erityisemmin innostanut, mikä johtuu siitä, että viime viikolla kalenterista tuli pari muuta tuotetta vastaavilla ominaisuuksilla.  Matkakokoinen tuote, arvo: n. 11€

    9. Luukku: NARS Blush Orgasm

    Ysiluukusta paljastui NARSin ikoninen poskipuna eli *Orgasm. Kyseessä on kaunis, pehmeän pinkki sävy kultaisella hohdolla. Kiva päästä kokeilemaan! Matkakokoinen tuote, arvo: n. 8,50€

    10. Luukku: Rituals The Ritual of Sakura Scented Candle

    Toisen viikon ensimmäinen täysikokoinen tuote oli… Kynttilä. Anteeksi, mutta tästä tulee vahva deja vu Elevenin käsikorufiaskoon (uteliaille lisää tässä postauksessa). En tiedä miksi oletin, että kosmetiikkakalenteri sisältäisi vain kauneudenhoitotuotteita? Taas kerran oletukseni osoitettiin vääräksi. Toki Ritualsin tuoksut ovat ihania ja tämänkin *kynttilän vivahteet vaikuttavat miellyttäviltä. Sinänsä tämän voi ajatella vaikka kotoisan spa-hetken tunnelmantuojaksi, joka sinänsä sopii jo teemaan. En silti voi sanoa, että olisin täysin tyytyväinen. Täysikokoinen tuote, arvo: n. 22€

    11. Luukku: Shiseido Ultimune Power Infusing Concentrate

    Luukusta 11 paljastui pitkästä aikaa ihonhoitotuote kasvoille. Kyseessä on Shiseidon *anti-age-seerumi, joka sisältää muun muassa ihoa energisoivia ja antioksidanttisia kasviuutteita. Ei ehkä kaikkein mielenkiintoisin tuote, mutta testaan varmasti jollain reissulla. Tämän matkakokoisen 10ml pullon arvo on noin 22,50€.

    12. Luukku: Percy & Reed I Need A Hero Wonder Balm Hair Primer

    Ja taas mennään! Luukusta 12 paljastui jälleen hiuksia silottava muotoilutuote. Tämä kulkee tuotenimellä primer, jonka tarkoitus on parantaa hiusten käsiteltävyyttä sekä ehkäistä niiden vaurioitumista muotoilun aikana. Tämä on neljäs kalenterista tullut hiusten silottaja, joten en jaksa enää innostua. Matkakokoinen tuote, arvo: n. 9€

    13. Luukku: Iconic London Illuminator Original

    Jee, meikkejä! Iconic Londonin nestemäinen *highlighter on ollut testilistallani, joten tämä oli oikeasti kiva löytö. Tuote tuli sävyssä Original. Tämä on aika minimaalinen koko (2,8 ml) mutta eiköhän se hetken käyttöä kestä. Arvo n. 7€

    14. Luukku: AHC Essential Real Eye Cream for Face

    Viikon viimeisessä luukussa oli korealaisen AHC:n *silmänympärysvoide, jota voidaan käyttää koko kasvoilla. Tässä on sen verran pitkä ainesosalista, että tärkeimpien nimien poimiminen vaatii vähän pidempää perehtymistä. Korealaiseen tapaan tuote on kuitenkin formuloitu tehokkuus edellä ja se sisältää runsaasti erilaisia vitamiineja ja peptidejä. Erikoisen tuotteesta tekee sen mikroemulsio-koostumus, jossa aktiiviaineet on pilkottu minimaalisiksi partikkeleiksi jotka imeytyvät helpommin ihoon. Testaan tätä oikein mielelläni! Matkakokoinen tuote, arvo: n. 10€

    Lookfantastic joulukalenteri

    Mahdoitteko huomata, että viikon ainoa täysikokoinen tuote oli jotain muuta kuin kosmetiikkaa? Tuo kynttilä kiristää pääkoppaa edelleen, enkä voi oikeasti uskoa, että kaikki muut kuusi tuotetta olivat matka- tai minikokoja. Arvoa tämän viikon sisällöllä oli noin 90€ millihintojen mukaan arvioituna. Se ei ole huono, mutta edelleen odotan monipuolisempia tuotteita ja isompia pakkauksia. Matkakokoisia hiusten silottajia on tullut nyt vähän liikaa. Viikon parhaat löydöt olivat NARSin poskipuna ja Iconic Londonin highligter. Niille ainakin löytyy käyttöä!

    Mitä mieltä te olitte näistä luukuista?