*Mainoslinkit merkitty tähdellä
Skviik, nythän on jo joulukuun seitsemäs päivä! Blogi on ollut hieman jäissä viime aikoina, mutta hiljaisuus rikotaan tänään jouluisilla jutuilla. Lähdin nimittäin mukaan perinteiseen Kauneusbloggaajien joulukalenteriin, johon saatiin upea banneri Hannamarialta. Eilinen luukku aukesi Dioriinan blogissa ja huomenna luukun avaa Kerroksia -blogin Elina. Kaikki tämän vuoden osallistujat kerättiin myös kätevään Linkkipuuhun, josta voitte availla luukkuja päivittäin kello 06.00.
Oma joulumieleni on ollut vähän kadoksissa, mutta joulu on antamisen aikaa ja sehän piristää mieltä kummasti! Siksi halusin keskittää oman luukkuni joululahjojen ympärille.
En usko, että olen ainoa, joka ei ole vielä hankkinut kaikkia joulupaketteja. Aloitetaan luukku siis viime hetken lahjalöydöillä ja lopetetaan se teemaan sopivalla arvonnalla, josta voi voittaa varmasti itselleen mieluisan joululahjan!
Viime hetken joululahjalöydöt
Aletärppipostaukset ovat yksi blogini toivotuimmista jutun aiheista ja joulun alla hyvät tarjoukset ovat erityisen ihania. Kun lahjottavia on useampia, pienikin säästö tuntuu lompakossa. Siksi halusin kerätä yhteen tämän hetken parhaat kosmetiikkatarjoukset ja edulliset paketit, jotka sopivat mainiosti pukinkonttiin!
Edulliset ihonhoitolahjat
- SKINCITY: Skincityn verkkokaupasta löytyy jännittävä *joulukalenteri, jonka luukkujen takaa paljastuu päivittäin mahtavia etuja. Tämän päivän etuna on esimerkiksi Skincity Skincare -tuotteet -25% + lahja! Lisävinkkinä mainittakoon Skincityn Seasonal Saviours – The Fall Edition -*lahjapakkaus. Nyt 49€ (ovh. 151€) kustantava paketti sisältää kiinnostavan kattauksen rauhoittavia, kosteuttavia ja nuorentavia ihonhoitosuosikkeja, jotka voi jakaa useampaan pakettiin tai antaa lahjaksi jollekulle tärkeälle.
- NATURAL GOODS COMPANY: Valmiit joululahjapakkaukset säästävät yleensä aikaa ja rahaa. Kun joku on jo valmiiksi suunnitellut yhteensopivat lahjatuotteet ja pistänyt paketille kivan kimppahinnan, ei tarvitse kun valita omasta mielestä ihanin setti. Natural Goods Companyn valikoimassa on kivoja, vähän edullisempia luonnonkosmetiikan *lahjapakkauksia joiden hinnat alkavat reilusta kympistä. Näistä keksisi monta hyvää vaihtoehtoa ystävälle tai vaikka työpaikan secret santa -pakettiin!
- LYKO: Lykon valikoimasta löytyy huikea, ihonhoitoon painottuva Lyko Lovables Happy Vegan -*joulupakkaus! Vegaanisista tuotteista koostuvan lahjapaketin arvo on noin 168€ ja hinta 49€. Tästäkin löytyy lahjoja vaikka useammalle saajalle, sillä paketti koostuu yhteensä yhdestätoista tuotteesta. Mukana muun muassa Aveda, Löwengrip ja Lumene.
Edulliset meikkilahjat
- OLETKAUNIS.FI: Tässä taitaa olla tämän hetken merkittävin *OUTLET jos tutkitaan suomenkielisiä verkkokauppoja. Oletkaunis.fi:n alenurkka pursuaa älyttömän edullisia meikkilöytöjä tunnetuilta tuotemerkeiltä. Miltä kuulostaisi Jeffree Starin nestemäinen highlighter vitosella tai ecotoolsin siveltimet jopa -80%? Vaikka parhaat alet painottuu meikkeihin, mukana on myös ihonhoitotuotteita esimerkiksi Holika Holikalta, Whamisalta ja Misshalta.
- LYKO: Ihonhoitopaketin lisäksi Lykolta löytyy mahtava meikkilahja: *Lyko Lovables Fun-damentals. Tämä setti sisältää yhdeksän meikkituotetta (esim. MAC, Ofra, IsaDora) joiden kokonaisarvo on noin 154€. Hintaa paketilla on kuitenkin vain 39€!
- KICKS: Kicksiltä löytyy oma tarjousjoulukalenteri, joka painottuu vahvasti värikosmetiikkaan! Esimerkiksi tämän päivän etuina on kaikki Smashboxin tuotteet -30% ja Juicy Couturen Viva la Juicy EdP 50ml puoleen hintaan. Katso kaikki tarjoukset *täältä.
- COCOPANDA: Etsitkö pieniä piristyspaketteja perheen nuorisolle tai kavereille? Cocopandalta löytyy ällistyttävä määrä oikeasti edullisia *meikkipaketteja joiden valmiiksi huokeisiin hintoihin on lätkitty tuntuvia alelappuja. Hinnat alkaa reilusta kuudesta eurosta, jolla saa jo *NYXin silmä-, huuli- ja kasvomeikkisetin!
Muut edulliset lahjaideat
- Kauneustarvikkeet: Etkö ole varma, millaiset tuotteet sopivat saajan tyyliin tai ihotyypille? Kauneustarvikkeet ovat hyvä idea lähes kenelle tahansa. Esimerkiksi Elevenillä on nyt gua shaan sopivia *jaderullia alle kympillä, Cocopandalta löytyy meikinpuhdistukseen tarkoitettuja pehmeitä *kestoliinoja reilulla kolmella eurolla ja noben alesta voi napata todella kehutun Aquis -*hiusturbaanin hintaan 31€. Viimeisin muuten istuu juuri omassa ostoskorissani. Vaarallista tämä lahjashoppailu, kun keksisi koko ajan kaikkea kivaa itselle!
- Joulukalenterit: Kosmetiikkajoulukalenterien valikoima on kasvanut räjähdysmäisesti, minkä vuoksi niitä jäi myös reilusti yli tänä vuonna. Tämä on todellisen alehaukan tilaisuus, sillä kalenterien tuotteet on yleensä listattu myyntisivulla tai vähintään paljastettu jollakin Youtube-kanavalla jo tähän mennessä. Kivan oloisen kalenterin voi hyvillä mielin tilata ja purkaa lahjoiksi – ehkä siitä löytyy jotain jännää myös omaan käyttöön. Esimerkiksi *Stockmannilla ja *The Body Shopilla on edelleen hyvät valikoimat kalentereita alessa!
- Toivelahjat: Tiedätkö tarkalleen, mitä lahjansaaja haluaa? Siinä tapauksessa löydät nopeasti edullisen ostopaikan *Hintaoppaan avulla. Puolueeton hintavertailu kerää hintatietoja kaikkialta – ei pelkästään sieltä, mistä heille maksetaan. Miinuspuolena sivustossa on ärsyttävät mainokset, mutta pikaiseen hintavertailuun tämä on todella kätevä väline. Ja löytyy sivuilta lahjaideoitakin: avaa vaikka *kosmetiikka -kategoria ja löydät tällä hetkellä suosittuja tuotteita erityisen edullisesti.
Mitä sinä haluaisit joululahjaksi?
Tänään haluan jakaa joulumieltä lahjavinkkien lisäksi arvonnan muodossa. Arvon nimittäin jollekulle teistä 50€ lahjakortin, jolla pääsee ostamaan oman toivelahjansa! Ostan siis sähköisen lahjakortin mihin tahansa Suomessa toimivaan, kosmetiikkaa myyvään verkkokauppaan ja lähetän sen arvonnan voittajalle jouluksi. Ostoksia pääsee tekemään juuri sopivasti vuoden vaihteen alemyynneillä!
Arvonnan osallistumisohjeet:
Kerro, mihin verkkokauppaan haluaisit lahjakortin ja mitä sieltä ostaisit?Lisää toimiva sähköpostiosoitteesi sille tarkoitettuun kenttään kommenttia jättäessäsi. Samalla hyväksyt, että ilmoitan mahdollisesta voitosta sinulle sähköpostitse.Nappaa lisäarpoja seuraamalla blogiani seuraavissa kanavissa: Blogit.fi:ssä, Bloglovinissa, Facebookissa tai Instagramissa. Mainitse kaikki kanavat joissa seuraat blogiani, niin saat lisäarvan jokaisesta!
Edit: Osallistua saavat siis ihan kaikki – blogia ei tarvitse seurata tätä varten! Lisäarpoja on tarjolla seuraajille osallistumisohjeiden mukaisesti ♥
Arvonta päättyy 22.12.2021 klo 23.59. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti ja hänen nimikirjaimensa/nimimerkkinsä päivitetään tähän postaukseen arvonnan päätyttyä. Mikäli voittaja ei vastaa yhteydenottoon viikon kuluessa, palkinto arvotaan uudelle voittajalle. Huom: voittaja saa valita verkkokaupan, johon palkintolahjakortti ostetaan. Sen tulee olla Suomessa toimiva, kosmetiikkaa myyvä verkkokauppa johon saa sähköisiä lahjakortteja.
Arvonta on päättynyt. Palkinnon voitti nimimerkki Heinik. Kiitos kaikille osallistujille! ♥
92 Comments
Kicks olisi valintani ja ripsiväriä ainakin ostaisin. Mukaan kahdella arvalla blogit.fi kautta seuraan.
7.12.2021 at 06:12Hm, ja sieltä ottaisin ainakin kasvonaamioita. 🙂
Seuraan fb ja insta
7.12.2021 at 16:07Lyko tai cocopanda, ostaisin meikkejä🤩 seuraan ig
17.12.2021 at 00:26Lykolle. Ostaisin uusia Disney luomiväripaletteja 😍
7.12.2021 at 07:34Stockmannilta hankkisin jonkin tuoksun.
7.12.2021 at 11:11Lykolle. Sieltä saisin tonymolyn ripsarin ja weledan kosteusvoiteen, mitkä on loppu minulta.
7.12.2021 at 21:25Kicks on minun valinta, meikkivoide ja ripsiväri.
7.12.2021 at 08:35Lykolta löytyisi paljon ostettavaa, nyt loppumassa lähinnä kasvovoiteet
7.12.2021 at 09:34nobeen. Jotain seerumia tai öljyä ostaisin.
7.12.2021 at 09:58Oletkaunis.fi ja ainakin ripsiväri ja poskipuna, mukana kiitos 👍,seuraan sinua myös facebookissa
7.12.2021 at 15:18House of organics 😊 Ostaisin seerumeita.
7.12.2021 at 19:53Stockmannilta voisin hommata joko Dermalogigan pohjustusvoiteen tai jonkun Diorin luomiväripaleteista! Seuraan sinua myös Instagramissa.
7.12.2021 at 09:59Olet kaunis. Ihonhoitoon jotain tai meikkiä. Riippuen mitä sattuu tarvitsemaan.
8.12.2021 at 14:41Twistbe,ostaisin sieltä punoittavalle iholleni kasvoveden ainakin.
17.12.2021 at 15:28Seuraan IG ja FB.
Kicksiltä hankkisin hajuveden. Seuraan sua Facebookissa ja Instagramissa. 😊
7.12.2021 at 10:10SkinCityltä löytyy ihania juttuja ja monia omia luottotuotteita joiden varastoja voisi täydentää.
7.12.2021 at 10:26Skincity 🙂 Sieltä ostaisin jotain ihania Neals Yard Remediesin tuotteita
7.12.2021 at 10:28Cocopanda. Pitkät ja värjätyt hiukseni kaipaavat kunnon shampoita ja hoitoiaineita! 😁
7.12.2021 at 10:47Lyko. Sieltä mukaan tarttuisi joku kosteuttava seerumi ja poskipuna 🙂
7.12.2021 at 11:26Oletkaunis, Jeffreen meikkejä 🙂 seuraan myös Instassa.
7.12.2021 at 11:39Nobe. Ostaisin jonkin puhdistustuotteen sieltä. Seuraan instassa.
7.12.2021 at 12:39Cocopanda ja tuoksun ostaisin.
7.12.2021 at 13:26Kicksiin. Ostaisin tuoksun tai jonkin luomiväripaletin, kuten morphen tai anastasia beverly hillsin.
7.12.2021 at 14:03Seuraan sua bloglovinin kautta.
Kicks, varmaankin meikkivoiteen
7.12.2021 at 14:19Kicks olisi hyvä! Ostaisin varmaan jotain UD:n tuotteita jotka on nyt poistumassa 🙁
7.12.2021 at 14:37Kicks! Seerumi lähtisi matkaan 🙂
7.12.2021 at 16:36Cocopanda.
7.12.2021 at 16:47Ostaisin meikkejä.
House of Organic, josta hommaisin kasvosuihkeen ja/tai palashampoon.
7.12.2021 at 17:29(Seuraan Bloglovinissa.)
Kosmetiikkaviidakko. Ostaisin Joe Blascon luomivärejä.
7.12.2021 at 17:35Cocopanda. Tilaisin silmämeikkejä 🙂
16.12.2021 at 21:46Stockmannin valikoimista hommaisin jonkun tuoksun.
7.12.2021 at 17:39Cocopandalle ottaisin kiitos 🙂
7.12.2021 at 17:43Ostaisin ainakin jonkin ihanan luomiväripaletin.
Seuraan myös Instassa ja Fb:ssä.
Lyko!
7.12.2021 at 17:45Blogit.fi ja Facebook on kanavat.
Lykoon. Tykkäisin ihonhoitotuotteista.
7.12.2021 at 18:21cocopanda
7.12.2021 at 18:59Jotain kivoja meikkejä
Oletkaunis.fi kuulosti hyvältä 😀 eli sinne tai kicksiin. Toivoisin joululahjaks ihonhoitotuotteita, oon nii saakelin köyhä et oon pessy naaman käsisaippualla ja rasvannu perusvoiteella jo vaikka kuinka kauan :—D
7.12.2021 at 19:19Stockman tai Kicks 🙂
7.12.2021 at 19:22Bearel, mistä ostaisin sellaisia ihonhoitotuotteita, mitä en ole vielä kokeillut. Seuraan instassa.
7.12.2021 at 19:26Skincity ehdottomasti, ostaisin sieltà jotain mità en muuten raaskisi ostaa. Seuraan myòs Fb:ssa ja Instassa.
7.12.2021 at 19:33Lykolta tulee muutenkin suht usein tilailtua.
7.12.2021 at 20:30Seuraan Bloglovinissa ja FB:ssä.
Haluaisin lahjakortin Dermosilille 🙂 tilailisin ainakin saippuaa, shampoota ja hoitoainetta sekä jonkun ihonhoitotuotteen.
7.12.2021 at 22:08Mulla on niin paljon lempparikauppoja, joista voisin tilata. Oletkaunis on yksi tämän hetken lemppareista, koska kuten sanoit, sieltä voi bongata huipputarjouksia. Luultavasti ostaisin sieltä jotain ihonhoitotuotteita.
7.12.2021 at 22:17Seuraan Bloggerin lisäksi myös FB:ssä ja Instassa.
Skincitylle 🥰 seuraan facessa ja instasss
7.12.2021 at 22:26Ostaisin lahjakortin Lykolle. Seuraan blogia blogit.fi ja blogvinissa. Hyvää joulun odotusta!
7.12.2021 at 22:54Kiitos! Toivottavasti myös sinun joulu sujui mukavasti ja iloa uuteen vuoteen 🙂
27.12.2021 at 12:03House of Organic, ostaisin varmaan hiustenhoitotuotteita 🙂
7.12.2021 at 22:55Tuoksulle olisi tarvetta, joten Cocopandalle.
8.12.2021 at 08:21Lykolle.
Ostaisin Sensain ripsivärejä.
Seuraan myös Facebookissa.
Kiitos kivasta arvonnasta ja hyvää joulunodotusta!
8.12.2021 at 08:30Niin ja seuraan myös IG:ssä (en huomannut mainita)
8.12.2021 at 08:35Kiva että arvonta oli mieluisa! Toivottavasti joulusi sujui mukavissa merkeissä ja ihanaa uutta vuotta 🙂
27.12.2021 at 12:02Skincitylle haluaisin lahjakortin 🙂 Couperosa-iholleni kaipaisin hyviä hoitoaineita. Seuraan sun blogia myös Facebookissa!
8.12.2021 at 09:14Cocopandalle, ostaisin hiustenhoitotuotteita 🙂
8.12.2021 at 09:44Cocopandalta ostaisin ihania uusia meikkejä. 🙂
8.12.2021 at 12:11Nobelle olisi ihana saada lahjakortti. Olen lähiaikoina löytänyt sieltä paljon hiusponnareista meikkeihin. Jason Wu:n meikit olisi listalla seuraavaksi mitä haluisin kokeilla 🙂
8.12.2021 at 14:23Lookfantastic, ostaisin ainakin too facedin naked 3-paletin sekä rodialin dragon blood-misellivettä. No siihen se koko 50€ jo menisikin eikä varmaan ees riitä. 😀
8.12.2021 at 18:00Lykolle haluaisin ja ostaisin testiin ainakin jonkun Bybin tuotteen 😊 Tosi kivoja ja edullisia joululahjaideoita! Tulee tarpeeseen kun on monta kenelle pitää ostaa joululahjoja!
8.12.2021 at 21:27Hei ihana kuulla, että ideoista oli iloa! Aletärpit on kyllä parhaita silloin, kun lahjottavia on runsaasti 😀
27.12.2021 at 12:01Oletkaunis.fi varmaan luomiväripaletin hankkisin.
8.12.2021 at 22:48House of organic 😍
9.12.2021 at 00:37Oletkaunis.fi, nettikauppa josta vain hyviä kokemuksia tähän mennessä ja Jeffreen meikit vielä kokeilematta 😁
9.12.2021 at 07:06Kicksistä täydentäisin ihonhoidon tuotteita. Esim. seerumin käyttö on edellisen loputtua jäänyt pois ja tulokset ovat nähtävissä 😀
9.12.2021 at 13:52Kicks.fi ostaisin beautyact tuotteita! 🥰
9.12.2021 at 18:31Ostaisin Twistben verkkokaupasta kasvovoiteen.
9.12.2021 at 18:52Oletkaunis.fi on vielä testaamatta ja tarvitsisin uuden ripsarin ja kulmageelin.
9.12.2021 at 20:02Lykolle, meikkipussi kaipaa uutta sisältöä, ripsiväri ja puuteri sujahtaisi ostoskoriin ensimmäisenä.
10.12.2021 at 00:37Cocopanda. Shampoota ja hoitoainetta ainakin.
10.12.2021 at 10:43Skincityltä pitäisi tilata ihonhoitotuotteita. Paulas choisella on kivoja ja hellävaraisia puhdistusmaitoja. 🙂
Bloggerin kautta seurailen.
Ihanaa joulun odotusta, Nena! 💖
10.12.2021 at 12:03Kiitos Marppa <3 Ihanaa uutta vuotta sinulle, toivottavasti joulukin sujui mukavissa merkeissä!
27.12.2021 at 12:00Ihana palkinto! Mie varmaan kallistuisin Kicksin puoleen, koska valikoima on laaja ja siellä on hyviä etuja. Seuraan Bloggerin lisäksi Instassa 🙂
10.12.2021 at 21:18Rauhallista joulun odotusta ja voimia vaikeuksien keskelle <3
Kiitos Vandaalia, toivottavasti siunkin joulu sujui mukavissa merkeissä <3 Ihana myös kuulla, että palkinto oli kiinnostava. Vaihteeksi tällaista, kun en meinannut keksiä riittävän kivaa tuotetta tähän 😀
27.12.2021 at 11:59Cocopanda. Hoitoaine alkaa olla lopussa joten sitä ainakin.
10.12.2021 at 21:23Cocopanda. Uuden hajuveden ostaisin.
11.12.2021 at 13:51House of organicilta ostaisin hiustuotteita. 🙂 Seuraan myös blogit.fi.
11.12.2021 at 14:01Cocopandaan. Meikkejä ynnä muuta.
11.12.2021 at 16:42Cocopanda ja ostaisin ainakin hiustuotteita
11.12.2021 at 23:42Cocopandaan ja hiustuotteita ostaisin minäkin.
12.12.2021 at 18:24Lyko olisi minun valinta, sieltä varmaankin kasvonaamioita ja jalkatuotteita.
16.12.2021 at 09:37Naturellesta silmänympärysvoidetta. Facebookissa seuraan.
16.12.2021 at 20:46Cocopandalta tilaisin itseruskettavaa ja sävyttävän hoitoaineen hiuksille.
16.12.2021 at 21:56SkinCityn, Kicksin ja CesarsShopin väliltä on vaikea valita, mutta valitsisin ehkä CesarsShopin ja sieltä lakkoja. Seuraan myös Instassa.
16.12.2021 at 22:45Cesarshopilta blue skyn lakkoja 🥰
16.12.2021 at 23:18Ehkä Nobelle ja Bbiaa ostaisin 😊
17.12.2021 at 05:24Kicksistä jonkun tuoksun! 🙂
17.12.2021 at 06:46Miten kiva arvontaidea!
Mun valinta olisi Nobe, josta löytyy aika kivasti kaikkea ja nyt ihanasti uutuuksiakin taas. Ostaisin muutamia uutuusmeikkejä ja Huxleyn ihonhoitoa.
17.12.2021 at 07:54Ihana kuulla että arvonta oli mieluisa! Vaihteeksi tällaista, kun en meinannut millään keksiä riittävän kivaa tuoteideaa 😀
27.12.2021 at 11:57Kicksiin. Siellä on merkkikosmetiikkaa, ja jokin tosi tehokas seerumi olisi ihana!
18.12.2021 at 09:57Facessa ja instassa seurailen.
Lellu66@luukku.com
Saat käyttää s-posti os. voitosta ilmoittamiseen. 🙂
Kauppa olisi Eleven ja sieltä ostaisin ainakin K-kosmetiikkaa ihonhoitoa varten. 🙂 Seuraan sinua instassa.
18.12.2021 at 16:43Oletkaunis.fi, sieltä Jeffree Starin luomiväripaletti. Seuraan facebookissa ja instassa.
20.12.2021 at 08:32Lyko, ainakin ihonhoitotuotteita 🙂
20.12.2021 at 15:01Seuraan blogit.fi, bloglovinissa ja instassa
Nobebeautylle, sieltä kiinnostaa Karla Cosmeticsin ja KimChi Chicin silmämeikit. 😊
21.12.2021 at 18:23Seuraan Instagramissa.✨
Lykolta löytyisi useampi ihonhoidonsuosikki, nyt loppumaisillaan oleva kasvoöljy saisi tilalleen uuden!
22.12.2021 at 00:14Cocopandaan. Shampoota, hoitoainetta ja meikkejä.
22.12.2021 at 10:37