No niin, aika penkoa vuoden ensimmäisiä ostoksia! Tammikuu oli täynnä toinen toistaan houkuttelevampia alennusmyyntejä, mutta tällä kertaa tein parhaani niiden välttelemiseksi. Muutama aleostos toki tuli tehtyä, mutta nämä olivat kaikki sellaisia, joita olin jo pidempään halunnut. Ostokset olivat muuten hyvin meikkipainotteisia, yhtäkään ihonhoitoon tai kynsiin liittyvää tuotetta en hankkinut, sillä niille ei tosiaan ollut tarvetta.
Kuukausi alkoi ensimmäisen kuvan beautyblender -pakkauksen ostamisella Emotionilta. Alennusten jälkeen se jäi maksamaan n. 28€, mikä oli mielestäni jo erittäin sopiva hinta parista kasvojen blenderistä, yhdestä miniblenderistä, yhdestä blotterazzista sekä pienestä solid pro -pesuainepalasta.
Kuun puolessa välissä tarkkailinkin ahkerasti Feeluniquen ja Lookfantasticin sivuja, sillä olin päättänyt vihdoin hankkia Urban Decayn Naked Heatin. Kyseinen paletti viehätti jo syksyllä myyntiin tullessaan, mutta en ollut varma, että tarvitsenko sitä oikeasti. Ja kyllä olikin hölmösti ajateltu, tottakai tarvitsen! Etenkin, kun sain sen lopulta 35€ hintaan Lookfantsulta.
Samaan tilaukseen nappasin myös Narsin Powermatte Lip Pigmentin sävyssä Under My Thumb (postaus täällä), Urban Decayn Eyeshadow Primer Potionin, sekä monien bloggaajien kehuman Maybellinen Lash Sensational -maskaran. Kaupan päälle sain hauskan Detail Therapy -kalenterin, jossa jokaiselle päivälle on oma sivunsa. Tämän pyhitän varmaan blogiasioille heti, kun uudelle blogikalenterille on tarvetta!
Lookfantasticin tilaus kustansi yhteensä 83€, jolloin kuukauden yhteissaldoksi jäi 111€. Summa oli mielestäni erittäin kohtuullinen, pärjäsin oikeastaan paljon vähemmällä, kuin olin ajatellut alennusmyynneissä käyttäväni. Yksi syy tähän tosin oli uuden tietokoneen hankkiminen ja tuoteostokset Fantasy Nailsin kynsikurssilla (n. 90€), joita en nyt alkanut tähän listaamaan.
12 Comments
Sulla summa tosiaan pysyi varsin kohtuullisena, mulla meni himppusen enemmän 😀
https://blingershimmer.blogspot.fi/2018/02/tammikuun-kosmetiikkaostokset.html
2.2.2018 at 10:07No niin näytti menneen! 😀 Mutta mahtavia löytöjä sä olit kyllä tehnyt 🙂
3.2.2018 at 23:45Ompa ihanat ostokset, toi blender-setti kyllä varmasti todella hyvä, pitäisi itsekin raaskia noihin panostaa. Musta tuntuu että se 6e yhdestä pyöreästä on ihan kamala summa. Mutta totanoin, ehkä vielä jonain päivänä. Jostain syystä nyt se mitä tilasin ebaysta ei ole tullut, ilmeisesti hukkunut matkalla. Varmaan pakko käydä itse ostamassa 🙂
2.2.2018 at 10:44Kannattaa ehdottomasti seurata aleja näiden kanssa! 20€ on omastakin mielestä hurja hinta yhdestä blenderistä, ja oikeasti myönnän, että kyllä tämäkin setti vähän kalliilta tuntui kun kyse on niin lyhytikäisistä välineistä. Mutta onhan nämä nyt oikeasti ihan korvaamattomia, ei sille mitään voi 😀
3.2.2018 at 23:51Mulla meni Sokoksen nettikaupan aleen reilu satanen, mutta siellä oli vaan niin hyviä tuotteita -50 %, kuten Urban Decayn Naked basics 15 euroa 😀
2.2.2018 at 11:11Joo, siis mä tiedän! Viime vuonna juuri tilailin sieltä aleista kaikkea kivaa, ja tänä vuonna päätin sulkea silmät niiltä, koska en nyt oikeasti tarvitse mitään. Silti vähän harmittaa katsella jälkikäteen muiden löytöjä 😀
3.2.2018 at 23:52Tosi kohtuullinen summa ja kuitenkin todella hyviä ja arvokkaitakin ostoksia! Kyllä ne alennusmyynnit vaan kannattaa hyödyntää 🙂 Mulla jäi tammikuun shoppailut selkeesti alle sadan euron, mutta mä kiersinkin kaikki alennusmyynnit todella kaukaa tänä vuonna 😀 Pakko saada vähän rahaa säästöön eikä oikeen muutenkaan oo nyt mitään akuuttia tarvetta ainakaan millekään hintavammalle 🙂
2.2.2018 at 13:36Joo, mä yritin myös niitä vältellä, vaan kuinkas taas kävikään 😀 No ei, nää nyt oli sellaisia mistä odotin tarjouksia jo joulukuulta asti, eli aika suunniteltuja hankintoja. Mutta muuten välttelin alemyyntejä kuin ruttoa 😀
3.2.2018 at 23:54Itsellä kului 209e yhteensä kosmetiikkaostoksiin :p Suurin osa ostoksista taisi olla jonkinlaisesta alesta. Kaikista parhaimmat ostokset taisivat olla MAC:n huultenrajauskynät ja Lumenen Sisu tehotiiviste 🙂 Toivon kyllä että tämän kuun ostokset ovat hieman edullisemmat kuin viime kuun vaikka ihan mukavia löytöjä teinkin viime kuussa 🙂
4.2.2018 at 17:03Kuulostaa kyllä hyviltä hankinnoilta! MAC:in huultenrajauskynät kelpaisi omiinkin kokoelmiin 😀
6.2.2018 at 04:19Erityisesti Naked Heat näistä houkuttais miutakin, mutta vielä on jäänyt hankkimatta, muutenkin kivoja juttuja! Itse selvisin tästä kuusta käytännössä nolla-ostoksilla, mitään en ostanu varsinaiseti, mutta Bette Boxin velotus toki meni.
4.2.2018 at 19:52Mahtava saavutus! 🙂
6.2.2018 at 04:20