Follow:

Ihanat, helpot marmorikynnet: Ohjeet nopeaan kelmutekniikkaan

Edellisessä postauksessa jaoin teille kuulumisiani viime viikoilta, ja samalla kerroinkin, etten ole nyt kesäaikana ollut erityisen innoissani kynsien koristelusta. Olen lakannut kynteni monesti yksivärisiksi, ja sitäkin useammin kulkenut täysin lakattomilla kynsillä.

Välillä huomaan kuitenkin kaipaavani viimeisteltyjä, kauniisti koristeltuja lakkauksia ja silloin iloitsen nopeista koristelutekniikoista. Yksi vanhoista suosikeistani on marmorointi tuorekelmulla. Tovi sitten yksi lukijani pyysikin tutoriaalia tästä tekniikasta, joten tässäpä se sitten tulisi. Toivottavasti ohjeista on iloa teille, jotka haluatte suoriutua sutjakasti kynsien koristelusta!

Kynsien marmorointi tuorekelmulla eli kelmuttelu

“Kelmuttelu” tai “kelmutus” on helppo tapa loihtia marmorikynnet kotoa löytyvillä tarvikkeilla. Lakkausta varten tarvitset vain tuorekelmua sekä muutamaa, haluamasi sävyistä kynsilakkaa. Itse käytin tähän lakkaukseen merellisiä sävyjä, sillä mielestäni ne sopivat kesäkynsiin loistavasti.

Parasta tässä tekniikassa on se, ettei lakkauksessa oikeastaan voi epäonnistua. Kynsille muodostuvat kuviot ovat aina sattumanvaraisia, eikä kahta identtistä, kelmuteltua kynttä ole olemassakaan. Sävyjä voi myös yhdistellä loputtomasti, vain taivas on rajana uusien, ihanien yhdistelmien suunnittelussa!

Lue myös: All beige: 3 X huipputrendikkäät kynnet helposti

tutoriaali marmorikynnet

Aluslakka: Essie Treat & Love, Päällyslakka: essence extreme shine, China Glaze Blanc Out, Wild & Mild Kung Fu, Essie Ruffles & Feathers, O.P.I Love.Angel.Music.Baby

Tarvikkeet

Onnistuneisiin marmorikynsiin tarvitset seuraavia välineitä:

  • Aluslakka
  • Haluamasi sävyisiä värilakkoja (2-5 kappaletta)
  • Pieni pala tuorekelmua
  • Kiiltävä päällyslakka tai pikakuivattaja
  • Sivellin ja kynsilakanpoistoainetta kynsinauhojen siistimiseen (tarvittaessa)

Ohjeet marmorikynsiin kelmuttelemalla

Kynsien koristeluun kelmun avulla on muutamia erilaisia tyylejä. Lähinnä niissä vaihtelee se, lisätäänkö värilakkoja suoraan kynnelle vai kelmun päälle. Tässä tutoriaalissa jaan oman tyylini kelmukoristelujen tekemiseen, mutta muitakin tapoja on. Kokeilemalla löytyy itselle mieluisin tekniikka.

 

  1. Aloita kynsien lakkaus aluslakalla. Tämän jälkeen lisää kynsille 1-2 kerrosta haluamaasi kynsilakkaa. Itse suosin pohjasävynä vaaleita lakkoja.
  2. Jos pohja on epätasainen vielä kahden kerroksen jälkeen, se ei haittaa. Koristelut peittävät kyllä pienet virheet lakkapinnassa.
  3. Rutista pieni pala kelmua palloksi.
  4. Lisää ensimmäistä sävyä hieman kelmupallon reunaan. Tässä kohtaa kannattaa valita vaalein jäljellä olevista lakkasävyistä.
  5. Paina kuvio kelmulla kynnelle. Voit painaa kelmua kynttä vasten yhden tai useamman kerran, kunnes tulos on mieluinen.
  6. Toista sama kaikille kynsille.
  7. Seuraavaksi toista vaiheet 4-6 toisella, hieman tummemmalla lakkasävyllä.
  8. Tässä vaiheessa voit pehmentää kuvioita toistamalla vaiheet 4-6 sillä lakalla, jota käytit kynsien pohjasävynä.
  9. Viimeiseksi voit toistaa vaiheet 4-6 jollakin hohtavalla lakalla. Itse käytin kimaltelevaa kultaista. Lopuksi siisti kynsinauhat tarvittaessa, ja lisää päällyslakka kaikille kynsille.

Lue myös: Aloitusopas kynsien koristeluun

Vaikka vaiheita on äkkiseltään katsottuna monta, syntyy lakkaus silti käden käänteessä. Kuvioiden painaminen kelmulla on nopeaa, eikä se vaadi vakaata kättä. Kaikkein nopeiten lakkaus syntyy kuitenkin, jos siinä käyttää vain kahta sävyä. Esimerkiksi kultaiset kuviot mustalla pohjalla näyttävät lumoavilta!

Oletteko te kokeilleet kelmuttelua?

Entä mikä on teidän suosikkinne nopeista koristelutekniikoista?

Share on
Previous Post Next Post

Saatat tykätä myös näistä

14 Comments

  • Reply Mimosa

    En olekaan kelmutellut pitkään aikaan! Itse tykkään aika paljon ihan lakan omalla (melkein kuivalla) siveltimellä vedellä sävyjä sinne sun tänne. Sellaiset on nytkin kynsillä ja niissä on loputon mahdollisuus yhdistellä värejä 🙂

    5.7.2019 at 15:49
    • Reply Nena Sofia

      Joo, mä nimitän tuota tekniikkaa distressediksi, vaikka rakkaalla lapsella onkin varmasti monta nimeä. Se on myös tosi kiva tekniikka, ja kynnet on tosiaan nopeasti valmiit 🙂

      8.7.2019 at 08:38
  • Reply emzi

    En oo kokeillut vielä mutta luulen että on kyllä pakko kokeilla 🙂

    5.7.2019 at 16:51
    • Reply Nena Sofia

      Kannattaa ehdottomasti! 🙂

      8.7.2019 at 08:39
  • Reply Aino

    Kiitos hyvästä tutosta 🙂
    Ehkä mäkin uskallan tuota kokeilla jos ei ton sotkusempaa olekaan 🙂

    6.7.2019 at 09:15
    • Reply Nena Sofia

      Huippua, että tykkäsit! Kannattaa tosiaan testata, tämä on varsin siisti ja nopea tekniikka 🙂

      8.7.2019 at 08:40
  • Reply ida ihana

    Onpa kauniit!:) Tykkään tosi paljon lakkailla kynsiä, ja kesällä haluaisin kyllä ehdottomasti opetella tän marmoroinnin!
    Kiitos selkeistä ohjeista ja inspiraatiosta!<3
    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    6.7.2019 at 10:57
    • Reply Nena Sofia

      Voi kiitos! <3 Suosittelen testaamaan, tällaiset kokeilut tuovat kivaa vaihtelua lakkauksiin 🙂

      Iloista kesää ja ihania kynsien lakkaushetkiä!

      8.7.2019 at 08:41
  • Reply FF

    Oikein kivat <3

    8.7.2019 at 05:34
    • Reply Nena Sofia

      Kiitos <3 🙂

      8.7.2019 at 08:41
  • Reply Heli / Tinkerbell's nail diary

    Apua miten ihanat!<3

    20.7.2019 at 18:06
    • Reply Nena Sofia

      Oih kiitos! <3

      25.7.2019 at 06:32
  • Reply Nanna/Kultainen Kynsilakka-blogi

    Hei täähän on tosi ihana! 😮 <3

    19.8.2019 at 11:58
    • Reply Nena Sofia

      Voi kiitos! <3 :')

      20.8.2019 at 05:36

    Leave a Reply