Sain tässä hetki sitten uusia vinyylejä Mi Nailsilta testattavaksi, ja vähän aikaa sitten toteutinkin mukana tulleilla quatrefoil-vinyyleillä tämän lakkauksen. Kuoressa oli kuitenkin vaikka millaisia vinyylejä jäljellä, ja hinkusin päästä testaamaan niitä mahdollisimman pian.
Yhtenä päivänä sainkin hyvän tilaisuuden käyttää jälleen vinyylejä, kun en ollutkaan täyttänyt kaikkia kynsiä akryylimaaleilla jo valmiiksi, niin kuin tässä lähipäivinä on tuntunut herkästi tapahtuvan.
Kynsillä oli siis tässä vaiheessa vasta pohjavärit, eli kaksi kerrosta China Glazen Grape Popia kaikissa paitsi nimettömissä, ja nimettömissä sitten taas kaksi kerrosta H&M:n Sparkle & Shine Babya. Joskus aikanaan olen testannut lakata kirkaspohjaista glitteriä cremen päälle ennen, kuin olen tehnyt päälle raitoja, ja ajattelin testata miltä se näyttäisi vinyylien kanssa. Lakkasin siis kaikille violeteille kynsille vielä kerroksen Butterfly Collectionin kultaista glittertopperia, numeroa 519. Tämän jälkeen lisäsin näille kynsille vielä kerroksen Seche Vite -pikakuivattajaa.
Seuraavaksi siirryin testaamaan vinyylejä. Olin valinnut salmiakkikuvioisen arkin pöydälle valmiiksi, ja halusin kuviota etusormiin sekä keskisormiin. Painelin vinyylit siis paikoilleen pinsettien ja sormien avulla, lakkasin päälle kerroksen Sparkle & Shine Babya ja poistin vinyylit pinseteillä. Niinkuin viimeksikin kävi, oli vinyylien asettelu todella haastavaa oman kynteni kaarevuuden vuoksi, ja arvelen sen johtuvan siitä että tässäkin vinyylissä kuvio oli hyvin pientä ja hyvin tiheässä. Mi Vinylsin vinyylit joissa kuvio on suurempaa ovat nimittäin toimineet itselläni mainiosti aiemmin. Kaikesta huolimatta onnistuin kuitenkin saamaan nätit salmiakkikuviot kynsille, vaikka keskisormen kärjistä olisikin ehkä pitänyt kuviota hieman korjailla.
Nimettömiin tein vielä pari one stroke -kukkaa akryylimaaleilla kulmiin, enkä kyllä voi sanoa ihan mestari tässä hommassa olevani. Melko nätit kukkasista kuitenkin tuli, ja etenkin yksityiskohdiksi lisäämäni kiekurat kyllä miellyttivät omaa silmääni. Ylipäänsä koko lakkauksesta tuli oikein kiva, ja mieskin sitä jo ehti kehaisemaan eli nappiin taisi mennä.
Näitäkin vinyylejä löytyy ihanan huokeaan hintaan Mi Nailsilta, sillä yksi arkki maksaa vain 2,50 €. Eli vaikka jännittäisi onko omat kyntesi liian kaarevat näille, niin ehdottomasti kannattaa testata sillä paljoahan nämä ei maksa.
Mitäs pidätte lakkauksesta?
*** Vinyylit saatu testattavaksi Mi Nailsilta, linkkien klikkailusta tai tehdyistä ostoksista en hyödy
18 Comments
Kivat kynnet
14.10.2015 at 11:49Kauniit! Violetti ja kulta on jotenkin aina niin toimiva yhdistelmä, vaikka muutoin kulta ei sinne lemppareihin pääse.
14.10.2015 at 12:09Nätti väriyhdistelmä 🙂 Mun täytyy seuraavalla kerralla kokeilla vinyylin päälle lakkaamisen sijasta tuputtaa se lakka siihen. Jospa se auttais vähän kaarevuus/vinyylin pysyvyys ongelmaan 🙂
14.10.2015 at 12:13Kauniit kynnet! Kiva yhdistelmä toi kulta ja violetti, enpä oo ennen ajatellutkaan, että ne noin hyvin sopisivat yhteen. 😀
14.10.2015 at 12:58Upeat 🙂
14.10.2015 at 13:22Kauniit! Upean näkönen ku oot laittanu violetin päälle glitteriä. <3 Ja ihanaa tuo vinyylikuvio 🙂
14.10.2015 at 19:38Nää on yhet mun suosikki vinyyleistä, ihana lakkaus!
14.10.2015 at 21:37Tosi upeet (: Näitä vinyylejä täytyy kyllä tilata!
15.10.2015 at 18:38Onpas hyvä väriyhdistelmä kulta ja violetti 🙂 Tosi kaunis kokonaisuus! Erityisesti tykkään noista salmiakeista 🙂
18.10.2015 at 10:13Kiitos! 🙂
24.10.2015 at 23:47Kiitoksia! 🙂 Tämä on kyllä ihana väriyhdistelmä omastakin mielestä 🙂
24.10.2015 at 23:48Kiitos kehuista! 🙂 Ja kiitos myös hyvästä vinkistä, meneekin mulla heti testiin 😀
24.10.2015 at 23:53Kiitoksia Anni! 🙂 Aina oppii uutta, värien kanssa kannattaa lähinnä harrastaa rohkeaa testailua 😀
24.10.2015 at 23:55Kiitos! 🙂
24.10.2015 at 23:58Kiitos Satsuli! ♥ 🙂
25.10.2015 at 00:00Kiitos Sole <3 Nää vinyylit on kyllä kovin ihanat 🙂
25.10.2015 at 00:01Kiitos Tinkerbell! 🙂 Kannattaa kyllä, tuo kuvio on meinaan hirmuisen kiva 🙂
25.10.2015 at 00:02Kiitoksia Enail! 🙂 Tämä väriyhdistelmä on kyllä omastakin mielestä kiva, ihanan syksyinenkin 🙂
25.10.2015 at 00:02