Follow:

TOP 10: Kynsilakkani

Belegwen pisti jokin aikaa sitten haasteen kiertoon, jossa ideana oli saada kynsibloggaajat jakamaan kokoelmiensa helmet. Itse olin tuolloin vielä Virossa, mutta malttamattomana odotin kotiin pääsyä jotta pääsisin kasaamaan omaa listaani näytille.
Alla tulevat siis tämänhetkiset kymmenen suosikkilakkaani. Ne eivät ole paremmuusjärjestyksessä – se olisi jo liian vaikeaa. Näidenkin lisäksi hyllyssä majaili vaikka mitä kaunokaisia, ja esimerkiksi FUNin Royal Chapel olisi luultavasti ansainnut paikkansa tässä listassa, mutta koska se ei ole vielä päässyt kynsille jätin sen suosiolla pois postauksesta.
1. Delush Polish: You Blue Me Away
Tämä herkku oli ensimmäinen indie-lakkani, enkä ole katunut ostopäätöstä hetkeäkään. Hempeän sinisessä crellypohjassa uiskentelevat glitterit jaksavat ihmetyttää kauneudellaan aina, kun raaskin tällä lakata. 
2. Essie: Parka Perfect
Tässä on minun the harmaa. Kuva vääristää sävyä hieman, se nimittäin taittaa huomattavasti enemmän siniseen ja ehkä juuri siksi siitä pidänkin. Ohuesta sudista huolimatta tämä peittää jo kahdella helpolla kerroksella, ja se toimiikin sellaisena pahan kynsipäivän pelastajana kun haluan jotain varmasti toimivaa kynsilleni.

3. piCture pOlish: scarlett
Tämä on yksi kauneimmista punaisistani. Tomuinen, kirsikkaan taittava sävy tuon ihastuttavan kimaltelun kanssa puhuttelee minua, enkä voisi kuvitellakaan luopuvani tästä kaunottaresta. Peittävyys on myöskin taivaallista – lähes yksi kerros riittää.

4. O.P.I: Kiss Me I’m Brazilian
Täydellinen pinkki. Sävy on sen verran lämmin, ettei se tappele melko pigmenttisen ihonvärini kanssa. Peittävyys myöskin tällä lakalla on loistava, eikä levityksen kanssa ole koskaan ollut ongelmia.

5. O.P.I: I Snow You Love Me
Tämä lakka ansaitsi paikkansa kärkilistallani omaperäisyytensä vuoksi. Tämän palluraglitterit ovat pelastaneet monet manikyyrini eikä sen kimaltelusta saa koskaan tarpeekseen. Toivottavasti O.P.I päättää joskus julkaista tämän uudestaan, en nimittäin uskalla ajatellakaan mitä tekisin jos tämä loppuisi eikä lisää olisi saatavilla.

6. O.P.I: DS Reflection
Tässä yksi lakkakokoelmani todellinen helmi. Upea punaisen sävy joka ei osaa päättää taittaako se pinkkiin vai ruskeaan, ja lisänä kauniita holohippusia. En tiedä, kuinka usein tätä raaskin käyttää, mutta pulloa tulee kyllä usein ihasteltua.

7. China Glaze: Def Defying
Tämä lakka kiehtoo mielenkiintoisella kirkkaalla sävyllään, ja on todellinen piristäjä kynsillä. Laatu on ok, mutta ajattelin kyllä testata vielä tämän dupen Sinful Colorsilta jonka kehutaan olevan paljon parempilaatuisempi kuin tämä.

8. A England: Galahad
Upea, aavistuksen murrettu turkoosin sävy. Täydellinen peittävyys kahdella kerroksella, mitä sitä enempää edes voisi toivoa?

9. F.U.N Lacquer: Secret (h)
Niin upea lakka, ettei sitä oikein edes halua käyttää. Sävyltään tämä on kiehtova sinivihreä ja kimallus tässä on jotain aivan ihmeellistä. Miinusta huonosta peittävyydestä tämä toki saa, mutta lakan kauneus on kyllä jokaisen kerroksen arvoinen.

10. Essence: Pixie Dust
Essencen lakkoja minulta löytyy jonkin verran, mutta tämä on yksi lemppareistani. Topperi täynnä pienen pientä duochrome-shimmeriä joka antaa mille tahansa cremelle uuden upean ulkoasun. Aivan ihana!
Siinä tulikin tämänhetkiset suosikkini. Onko teillä samoja suosikkeja, tai alkoiko joku näistä nyt houkuttelemaan?



Share on
Previous Post Next Post

Saatat tykätä myös näistä

16 Comments

  • Reply Belegwen

    Hyviä valintoja! Mulla oli ihan vasta tuo DS Reflection kynsillä ja onhan se kyllä ihana! 🙂

    28.7.2015 at 14:46
  • Reply Viveka Laaksonen

    Tätä oli tosi mielenkiintoista lukea!

    Ei muuten löydy munkaan kokoelmasta yhtäkään näistä sun lemppareista, niin kun ei sultakaan löytynyt mun listauksesta 😀 Tosi jännä juttu mun mielestä! Multa kuitenkin löytyy lakkoja suurinpiirtein se 300, mutta yksikään niistä ei osu sun lempparilistalle.

    28.7.2015 at 15:07
  • Reply Enail

    Ihania lakkoja. ISYLM löytyisi varmaan munkin listalta. Muita noista ihanuuksista en valitettavasti omista 🙂

    28.7.2015 at 15:57
  • Reply Bunnytailnails

    Galahad pitää varmaan saada jossain vaiheessa. Se on niin erikoinen sävy. Def Defying olisi myös himotuslistalla ellei Clor Clubin Sunrise Canyon olisi niin saman sävyinen :). Parka Perfectin onneksi sain nyt vihdoin niin ei tarvitse sitä enää kuolata. Pixie Dustia pitäisi kyllä käyttää joku kerta, kun se on näyttänyt sun kynsillä niin upealta. ISYLM:kin pääsee kynsille ihan liian harvoin. Nää top10-listat on hyviä muistuttamaan kaikista ihanuuksista :).

    28.7.2015 at 16:14
  • Reply Tintti

    Näitä top10-listoja on niin vaarallista lukea, kun aina löytyy lisää himotuksen kohteita. Toi China Glazen Def defying on niin jännän vihreä että se olis pakko saada ja kyllähän toi Essien Parka Perfectkin olisi syytä hankkia. Onneksi mulla on jo A Enkun Galahad, koska muuten mun täytyis hankkia sekin :D.

    28.7.2015 at 18:42
  • Reply Nena Sofia

    Se on kyllä kaunis 🙂 Kiitos ihanasta postausideasta, tätä oli hauska toteuttaa! 🙂

    28.7.2015 at 21:20
  • Reply Nena Sofia

    Onpa hassua! 😀 Nää postaukset on kyllä ollut munkin mielestä tosi mielenkiintoista luettavaa, ja toteutuskin oli ihan hauskaa puuhaa 🙂

    28.7.2015 at 21:23
  • Reply Nena Sofia

    ISYLM on ihana 🙂 Sun pitää kyllä tehdä omakin lista!

    28.7.2015 at 21:27
  • Reply Nena Sofia

    Itsekin tykkään näistä top10-listoista paljon, jotenkin tosi mielenkiintoisia 🙂

    28.7.2015 at 21:29
  • Reply Nena Sofia

    Heh, ihan totta! 😀 Missäs sun to10-lista muuten viipyy? ;D

    28.7.2015 at 21:30
  • Reply E-S

    Persoonallinen lista, niinkuin saa ollakin! Jos joku sama pääsisi mun listalleni, niin ehdottomasti OPI:n I Snow You Love Me. Siitä kun voisi käytännössä noukkia glitteriä lakkaukseen jos toiseenkin. 🙂

    29.7.2015 at 00:18
  • Reply Tinkerbell

    Ihania lakkoja! Mua kauhistuttaa jo valmiiks ku päätin nyt iteki yrittää tehdä tätä listaa. Oon sellanen et en ikinä pysty päättämään yhtään mitään ni tulee olemaan varmaan vaikeeta :'D

    29.7.2015 at 14:17
  • Reply Sole/nailOxtail

    Ihanuuksia, tosi kiva lukea toisten fanituksia ja itekkin muistaa että aah, mullahan on toi tai sitten että ooh, ton mä haluun!

    30.7.2015 at 12:24
  • Reply Nena Sofia

    ISYLM on kyllä ihan omaa luokkaansa, niin käytännöllinen ja kaunis 🙂

    31.7.2015 at 20:28
  • Reply Nena Sofia

    Tätä oli kyllä vaikeaa pohtia! 😀

    31.7.2015 at 20:31
  • Reply Nena Sofia

    Hih no niinpä! Näitä on ollut kyllä tosi mielenkiintoista lukea ja toteuttaminenkin oli yllättävän hauskaa 😀

    31.7.2015 at 20:32
  • Leave a Reply