Follow:

Roskiin meni! || Helmikuu

Tänään olisi jälleen aika tonkia uusinta roskakasaa, ja höpistä viime kuussa loppuneista kosmetiikkatuotteista. Tällä kertaa loppui muutama tuote enemmän kuin viime kuussa, muttei edelleenkään syntynyt mitään hurjaa purkkivuorta. Laadultaan loppuneista löytyi muutamia tosi ihania tuotteita, ja muutamia sellaisia, joita tuli vähän väkisin kulutettua vaikkeivat mitään innostusta aiheuttaneetkaan. Osa taas oli ihan peruskauraa, eli tuotteita jotka on hyväksi havaittuja ja jatkuvassa käytössä. Mutta hei, siirrytäänpä asiaan!
Hiustuotteet:

1. L´Oréal Paris Colorista Paint, #ronze: Loreal lanseerasi uusia hiusvärejä Colorista -sarjaan, ja niistä nappasin omaan kokeiluun Paint -kestovärin sävyssä #ronze. Intensiivinen, kirkas punainen oli nappivalinta omaan päähäni, ja purkista riitti hyvin tavaraa tyven lisäksi pituuksiin ja latvoihin. Mukana ollut sivellin oli tukevaharjaksinen ja ajoi asiansa hyvin. Plussaa siitä, ettei väri haissut voimakkaasti levitysvaiheessa. Tätä voisin ostaa lisää.
2. Batiste kuivashampoo, neon lights: Ihan parasta kuivashampoota, raikastaa hyvin ja antaa mukavaa tuuheutta tyvelle. Tuoksukin tässä on ihana. Ostan kyllä lisää, mutta seuraavaksi kokeilen jotain toista tuoksua vaihtelun vuoksi.
3. KCProfessional Color Mask, Curry: Punaisten hiusten sävyä on helppo muunnella lämpimän kuparisen ja viileän purppuraisen väliltä erilaisten maskien avulla, ja tässä kuussa suosin vähän lämpimämpää sävyä omassa tukassani. KCProfessionalin Curry -maski oli mitä mainion lämpimän punaisen ylläpitäjä, hoitotehokin tässä oli ihan ok. Voisin ostaa lisää.
4. Sunsilk Smooth & Shiny Nourishing Oil Spray: En tiedä, saako tätä enää mistään kun pullo on jo jonkun aikaa kaapissa pyörinyt. Nyt käytin loppuun, muttei tämä mitään erityisiä tunteita herättänyt. Auttoi selvittämään takkuja mutta ei tuntunut kovin hoitavalta. En varmaan ostaisi lisää.

Vartalonhoito:

1. L’Erboristica Mousse Doccia all’Olio di Argan -suihkumousse: Geelimäinen, pehmeästi levittyvä “suihkumousse” oli nannaa kuivalle iholle. Tämä todella kosteutti ihoa samalla, kun pesi sen puhtaaksi. Ainoa miinus tulee vähän kehnosta vaahdottumisesta. Voisin ostaa lisääkin. 
2. The Body Shop Mango Body Butter: Tässä mangon tuoksussa voisi vaikka kylpeä! Myöskään voiteen koostumuksessa ei ole valittamista, se kosteuttaa hyvin ja imeytyykin melko nopeasti heti suihkun jälkeen levitettynä. Tätä haluan lisää!
3. Yves Rocher Shea Butter Repair Lotion: Pikkuinen näytekoko kului nopsasti, ja kyllähän tämä ihan kelpuutettava voide oli. Kuivalle iholle mukavan paksua ja kosteuttavaa. Tuoksu oli melko mieto, mutta omaan nenääni jokseenkin tunkkainen. Ei herättänyt mitään “pakko saada lisää” -tuntemuksia.

Kasvot:

1. Forever Firming Day Lotion: Kevyt päivävoide, joka jätti mukavan raikastavan tunteen kasvoille. Imeytyi nopeasti ja tuntui sopivan iholleni hyvin. Tuoksu on kuitenkin ikävän voimakas ja turhan parfyymimainen, minkä vuoksi en luultavasti osta lisää.
2. Garnier Moisture Bomb -kangasnaamio: Ihana kangasnaamio, joka jätti kasvoille virkistävän tunteen. Iho vaikutti hyvin kosteutetulta ja tuntui pehmeältä naamion käytön jälkeen. Pakkaukseen jääneen seerumin sai taputeltua kasvoille vielä seuraavana aamuna. Tykkäsin ja voisin ostaa uudelleenkin, tämän kanssa syntyi täydellinen hemmotteluhetki.
3. Lumene Lähde -kosteuttava geelinaamio: Ja toinen ihanuus! Käytin naamiona, jonka jälkeen iho tuntui virkistyneen ja näytti kirkkaammalta. Erityisen mielenkiintoisen tuotteesta tekee se, että sitä voi naamion lisäksi käyttää myös tehohoitona yön yli. Minulla on vielä toinen näytepussi odottamassa, jonka ajattelinkin kokeilla yöhoitona. Tätä voisin oikeasti ostaa lisää!
4. Avène Cleanance Micellar Water: Raikkaan tunteen jättävä misellivesi, joka ei kuitenkaan vaikuttanut kuivattavalta tai aiheuttanut kiristävää tunnetta iholle. Puhdisti ihon hyvin ja poisti ainakin kevyen meikin vaivatta. Tuoksu ok, ja tuote muutenkin ihan käyttis. Ei mitenkään ihmeellisen erikoinen misellivesi, mutta ajoi asiansa. Saattaisin ostaa lisää.
5. Urtekram Shea Butter, Vanilla -huulivoide: Miedosti vaniljalta tuoksuva, hyvin kosteuttava huulivoide. Voiteen koostumus tuubissa on hivenen turhan kovaa, eli tuotetta saa hieraista huulille pariin otteeseen ennen kuin sitä irtoaa kunnolla. En usko että ostan lisää.

Kädet ja kynnet:

1. Xtra kynsilakanpoistoaine: Paras testaamani kynsilakanpoistoaine. Ostan lisää aina kun loppuu.
2. Lavera SOS -käsivoide*: Kts. postaus. Oikein ihana, intensiivisesti kosteuttava käsivoide. Käytin päivisin kun kädet tarvitsivat kunnon kosteutusta. Voisin ostaa lisääkin.
3. Lavera Regenerating Hand Cream: Hurmaavan karpalontuoksuinen käsivoide, joka antaa käsille välitöntä hoivaa ja jättää jälkeensä suojaavan, kosteutta sitovan kalvon. Tuoksu on melko voimakas mutta ei jää “leijailemaan” vaan haihtuu mukavan nopeasti. Toinen on jo avattuna mutta erittäin mielelläni ostan lisää kun se loppuu.
4. The Body Shop Mango -käsivoide: Hmm. Mitäs tästä sanoisi. Käsivoide oli melko geelimäinen ja nopeasti kuivuva, mutta se tuntui nimenomaan kuivuvan tahmaiseksi kerrokseksi käsille imeytymisen sijaan. Kivasta, kosteuttavasta suojakalvosta tämä tunne oli kaukana, sillä se mureni käsiin äkkiä niitä yhteen hieroessa. Ja mitä enemmän käsivoidetta annosteli, sitä huomattavampi tämä efekti oli. Tuoksu oli toki ihana, mutta en ostaisi lisää.
5. Essence Fast Cuticle Remover: Kts. postaus. Vakkarituote kynsinauhojen hoidossa, en vaihtaisi pois. 

Muut:
1. Cien Sensitive -antiperspirantti: Tätä olen napannut muutaman kerran Lidlistä matkaan, jos dödö on ollut lopussa. Yllättävän miellyttävä tuote, joka paitsi tuoksuu hyvältä pitää myös hikoilun itselläni täydellisesti kurissa. Iso miinus siitä, että jos tuotteen ei anna kuivua kunnolla se jättää valkoiset jäljet mustaan paitaan. Siitä syystä ei ole suosikkini, mutta saatan silti joskus jatkossakin käyttää.
2. Essence Liquic Ink -eyeliner: Syvän musta nestemäinen eyeliner, jonka pitkä, kapea sivellin on paras kaverini. Iso miinus huonosta kestävyydestä, jonka vuoksi en tähän enää uudestaan sorru. Voisin kyllä kokeilla vedenkestävää versiota tästä, josko se ei lähtisi samalla tavalla rapisemaan.
Siinä ne sitten olivat! Eli 19 tuotetta yhteensä tällä kertaa. Saas nähdä mikä on tämän kuun satsi, hirveästi ei ole vielä purkkeja tyhjentynyt.
Oliko tässä teille tuttuja tuotteita?


*** Laveran SOS -käsivoide saatu

Share on
Previous Post Next Post

6 Comments

  • Reply Heidi

    Ai miten näissä postauksissa on niin kiva päästä kurkkaamaan muiden käyttämiä tuotteita ja löytämään itsellekin uusia juttuja! 🙂 Mä olen unohtanut kokonaan, että itselläkin on näyte tuosta Lumenen Lähde-naamiosta, pitääpä ottaa kylppäriin testailtavaksi. Itseltä löytyy tuosta Body Shopin käsivoiteesta satsuman tuoksuinen versio jota en ole vielä kokeillut, harmillista jos tuote on tosiaan noin tahmainen kuin kuvailit, pitääpäs kokeilla. Sä olet kyllä ehtinyt tyhjentää taas mielettömän määrän puteleita, oot ihan uskomaton! 😀 Ihanaa sunnuntaita ja alkavaa uutta viikkoa ♥

    12.3.2017 at 13:36
  • Reply Jonna H.

    Hyvä kasa loppuneita! 😀 Garnierin kangasnaamiot ovat omiakin lemppareita, huokeaan hintaan tosi tehokkaasti kosteuttavia. 🙂

    12.3.2017 at 16:48
  • Reply Nena Sofia

    Toivotaan, että mulla oli joku maanantaikappale tuosta käsivoiteesta tai että ainakaan sama ongelma ei koskisi sitä satsuma-linjaa! 😀 Toi oli aika ikävä tapaus, mutta onneksi ei ollut suuri tuubi 🙂

    Aivan ihanaa alkanutta viikkoa sinullekin! ♥♥

    13.3.2017 at 17:23
  • Reply Nena Sofia

    No kyllä vain 🙂 Saisivat vaan myydä niitä jossain moninpakkauksissa, olisi varastojen täyttely helpompaa! 😀

    13.3.2017 at 17:25
  • Reply Kata

    Roskapostaukset on aina hauskoja, nytkin muistin etta tota Garnierin kangasnaamiota mun onkin pitanyt etsia. 🙂

    19.3.2017 at 18:22
  • Reply Nena Sofia

    Mäkin tykkään roskapostauksista, ne on yllättävän mielenkiintoista luettavaa! 😀 Onnea etsintöihin 🙂

    20.3.2017 at 16:07
  • Leave a Reply