Roskiin meni!

Roskiin meni! || Joulukuu

 

Jos marraskuussa loppuneiden saldo oli huomattavan suuri, oli joulukuussa tilanne aivan päinvastainen. Otin joulukuun aikana paljon uusia tuotteita käyttöön, eikä vanhoja päässyt hirveästi loppumaan. Yhteensä tyhjiä purkkeja kertyikin sitten vain kuusi. Ensi kuussa tilanne onkin varmaan taas ihan toinen, sillä nyt on jo pari tammikuun loppunutta odottamassa ja useampi purkki loppumaisillaan.

 

Kasvot:

1. Dermosil – Purifying Clay Mask*: Keväällä käyttöön ottaessani tämä naamio tuntui vähän turhan voimakkaasti puhdistavalta ja kuivattavalta omalle iholleni. Kesällä taas tykästyin tähän ihan eri tavalla, kun ihonikin kesti paremmin syväpuhdistavia hoitoja. Mitään ihmeitä tällä naamiolla ei saanut aikaiseksi, mutta kyllä se selkeästi sai epäpuhtaudet liikkeelle ja voisin ostaa toisenkin tuubin. Plussaa 40ml järkevän kokoisesta pakkauksesta, jonka ehtii kuluttamaan loppuun vähän epäsäännölliselläkin käytöllä. 4/5

 

2. Mitomo – Camellia Essence Mask: Minulla on vähän ristiriitaiset ajatukset ylipäänsä kangasnaamioista, ja nyt olen päättänytkin testailla niitä enemmän – haluan nimittäin nähdä ihollani sen, mitä monet bloggaajakollegat hehkuttavat. Näiden isona varjopuolena on kuitenkin tuo roskan määrä, ja märkä kangas kasvoilla tuntuu muutenkin iljettävältä.
Joka tapauksessa on pakko myöntää, että tämän Camellia Essence -naamion käytön jälkeen iho vaikutti todella tehokkaasti kosteutetulta ja sen pinta tuntui pehmoisemmalta. Voi, kun näitä myytäisiin vähän ekologisemmissa pakkauksissa niin voisin melkein tykätäkin! Nyt tuntuu nimittäin oikeasti pahalta katsoa ylläolevaa kuvaa, jossa Dermosilin naamio on tuottanut kymmenillä kasvojen hoitohetkillään  saman määrän roskaa, kuin Mitomo yhdellä. 3/5

 

*Saatu blogin kautta

Vartalo:

1. Organic Shop – Organic Grapefruit & Lime Shower Gel: Oikein kiva suihkugeeli, joka vaahtoaa hyvin kuivattamatta ihoa. Tältä olisin odottanut kuitenkin vähän raikkaampaa tuoksua, mielestäni kumpikaan mainituista sitrushedelmistä ei erityisemmin nouse tuoksussa esille. Sen sijaan tuoksu on makean hedelmäinen, melko mieto. 3/5

 

2. Herbina – Soft Cashmere Antiperspirant: Tämä on jo toinen tyhjentynyt purkki tätä dödöä, ja olen edelleen sitä mieltä, että tykkään! Ehkäisee hikoilua hyvin ja tuoksuu hyvältä. Tämä ei myöskään sotke vaatteita erityisemmin, mikä on aina iso plussa. Nyt ostin vaihteeksi eri dödön, mutta kyllä näitä tulee varmasti jatkossakin kulumaan. 5/5

Muut:

1. Oma Gertrude – Volumen hoitoaine: Todella edullinen luonnonkosmetiikan hoitoaine, jonka ostin kokeilumielessä. Tämä ei kyllä aiheuttanut mitään wow -efektiä, esimerkiksi luvattua volyymia en kyllä tukassani huomannut. Toisaalta, hiukseni ovat niin pitkät ja ”raskaat”, että volyymia lupaavien hiustuotteiden vaikutusta niissä harvemmin edes näkee. Tämän hoitoaineen hoitotehotkin olivat mielestäni turhan miedot, ja se on varmaan suurin syy miksi en tätä uudestaan ostaisi. Perushyvä tuote kuitenkin sellaiselle, jonka hiukset ovat hyvässä kunnossa ja haluaa suosia luonnonkosmetiikkaa mutta tehdä edullisia valintoja. 3/5

 

2. Rainbow – Nails Polish Remover: Tätä kynsilakanpoistoaine-narinaani olette saaneet lukea jo parin kuukauden ajan, mutta nyt voin ilokseni todeta että kaapissa on enää yksi Pirkan kynsilakanpoistoaine ”varastossa”, ja käytössä on taas tuttua ja turvallista Xtraa. Tämä Rainbow ei kuitenkaan ole huonoimmasta päästä, on nimittäin lähes yhtä tehokasta kuin Xtra mutta tuoksusta en pidä.  3,5/5

 

 

Siinä ne sitten olivatkin, aika arkisia purkkeja tällä kertaa. Oliko tässä teille tuttuja tuotteita?

 

Ps. Pakko jo heti hehkuttaa, että eilinen kynsikoulutuspäivä meni paremmin kuin olisin voinut edes toivoa! Sen lisäksi, että rakensin onnistuneet Baby Boomer -kynnet omassa mittakaavassani nopeasti, löysin myös ratkaisun siihen tekemieni kynsien pysyvyysongelmaan, josta aiemmin tuskailin. Mutta palaan tämän asian äärelle vielä omassa postauksessaan ja kerron tarkemmin päivän puuhista  ♥

Saatat myös pitää...

20 kommentti

  1. says:

    Ei ollut yhtaan tuttua tuotetta! Vitsi etta ma tykkaan naiden roskapostauksien lukemisesta, ite en vaan saa aikaan.. ja odotan mielenkiinnolla kynsipostausta! Ihanaa jos ongelma ratkesi. 🙂

    1. says:

      Enka osaa nakojaan edes nimeani kirjoittaa. 😀

      1. Nena Sofia says:

        No, mä oikoluin ihan taidokkaasti Kataksi joten vahinkoa ei päässyt tapahtumaan 😀

    2. Nena Sofia says:

      Onhan tässä oma hommansa, mutta kun ottaa tavaksi niin kyllä näitä on aika kivaa kirjoitellakin! 🙂 Kynsipostauksen kirjoitinkin jo heti perään, kun sille tuli kysyntää – muuten olisi varmaan mennyt loppuviikkoon 🙂

  2. says:

    Organic shopin suihkugeelejä onkin ollut tarkoitus kokeilla, täytynee ensin tuoksutella kaikki läpi 🙂

    1. Nena Sofia says:

      Joo, tuoksuttelu kannattaa! Tämä oli tosiaan muuten ihana, mutta vähän sitruksisempaa tuoksua olisin toivonut 🙂

  3. Mä just kans tässä keräilen vielä kohta loppuvia ja pitäs jotain tehdä, mutta mulla myös samoja tuotteita kun tässä on toi dermon face mask- tykännyt myös ja toi rainbow kynsilakanpoistoaine joka haisee kuolemalle.. mutta myös herbinan dödö tosin alumiiniton käytössä 🙂 ei kovin monta löydy vielä joissai ei olisi alumiinia mutta se on nykyään ainoa kritiikki mulla kun ostan dödöä käyttöön.

    1. Nena Sofia says:

      Oi, mielenkiinnolla odotan sun loppuneiden postausta! 🙂 Tuo Rainbow haisee kyllä aika kamalalta, kun ylipäänsä en tykkää, jos kynsilakanpoistoaineeseen on lisätty mitään hajusteita.

  4. says:

    roskapostaukset <3 mä niin rakastan näitä 😀

    1. Nena Sofia says:

      😀 Mäkin kyllä tykkään lukea näitä muilta!

  5. says:

    Eipä ollut kyllä tuotteita, jotka kuuluisivat omaan kaappiini. 🙂 Mutta minäkin odotan tuota ratkaisua ongelmaan! 🙂

    1. Nena Sofia says:

      No nyt olisi siitäkin oma postauksensa pihalla! Asiaa oli niin paljon, etten viitsinyt tähän tekstiin ympätä 😀

  6. says:

    Toi Herbinan dödö on ihan huippu! Ja hei ihan mahtavaa, että löytyi ratkaisu siihen kynsiongelmaan 🙂

    1. Nena Sofia says:

      Se on kyllä tosi hyvä 🙂 Ja hei kiitos, mäkin olen todella innoissani siitä! <3

  7. Mä en tykkää tuosta Rainbow putsarista, ei jotenkin toimi minusta ja jäi huono maku 😀

    1. Nena Sofia says:

      No, jos vertaa Pirkkaan niin toimii kuin unelma 😀 😀 Mutta joo, Xtraan verrattuna tää on kyllä huonompi ja haisee inhottavasti!

  8. says:

    Mulla on loppumaisillaan Organic shopin appelsiini suihkugeeli, jonka tuoksu on myös vähän valju. Harmi sinänsä kun heidän kuorinnat tuoksuvat niin hyviltä!

    1. Nena Sofia says:

      Joo, niiden perusteella itsekin olisin odottanut mehukkaampia tuoksuja myös suihkugeeleiltä :/

  9. Mulla ei toiminut sitten yhtään tuo Herbinan dödö, hiki puski pintaan tosi äkkiä vaikka tämä onkin antiperspirantti 🙂

    1. Nena Sofia says:

      Ai, onpa hassua! Mutta nää on kyllä tosi yksilöllisiä juttuja 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *