Follow:

Tammikuun kosmetiikkaostokset

Tammikuussa tein muutamia hankintoja ihonhoidon saralla, ja tarttuipa mukaani muutama meikkituotekin. Ostokset tein pääasiassa kuun alussa Viron puolella ja laivalla, mutta yhden täsmäiskun tein Sokoksellekin Suomen puolella. Katsotaanpa vielä tarkemmin, mitä ostin, ja lasketaan yhteissumma kuukauden kosmetiikkahankinnoille.

35€ / Eckerö Line

Palasimme Virosta kuun toisena päivänä, ja edellisenä yönä merellä oli ollut todella myrskyistä. Sen vuoksi laivan kosmetiikkahyllyt oli pakattu muovikelmuilla, mikä ei onneksi ostosten tekoa estänyt. Yli kolmen tunnin laivamatka on sen verran tylsä, ettei siitä oikein selviä ilman kosmetiikkahyllyjen koluamista. Tällä kertaa nappasin mukaani Elizabeth Ardenin Visible Difference Replenishing HydraGel Complex -kasvovoiteen ja Lumenen Nordic-C Glow Boost -seerumin. Jälkimmäinen oli niin hyvässä alessa, etteivät nämä päässeet paljoa kukkaroa keventämään.

15€ / L-Cosmetics

Organic Shopin AHA-happokuorinta (postaus täällä) sekä L’oreal Paris Infallible 24h Matte -meikkivoide lähtivät matkaani virolaisesta L-Cosmeticsista. Kyse on paikallisesta kosmetiikkaketjusta, joiden valikoimaan kuuluu erilaisia, Suomessakin myytäviä markettikosmetiikan merkkejä, virolaista luonnonkosmetiikkaa sekä venäläistä kosmetiikkaa. Hintataso on piristävän edullinen, ja pyörinkin ketjun liikkeissä usein Virossa käydessäni.

40€ / Sokos

Sokokselle suuntasin tarkoituksenani hankkia G Beauty Labin magneettiripset (postaus täällä + arvonta täällä). Olin myös uuden puuterin tarpeessa, ja koska setting sprayni oli alkanut osoittamaan loppumisen merkkejä, ostin myös Lorkun luottosuihkeen. Tuosta Goshin puuterista minulla ei ollut aiempaa kokemusta, mutta talkiton koostumus ja 3in1-toiminnot herättivät kiinnostukseni. Mikään vikaostos se ei ollutkaan, vaan on ollut ahkerassa käytössäni ostopäivästä asti.

 

Yhteenveto:
Ihonhoitotuotteet: 38€
Meikit: 52€
Tammikuun kosmetiikkasaldo yhteensä: 90€

 

Mitä kaikkea te ostitte tammikuussa?

Share on
Previous Post Next Post

Saatat tykätä myös näistä

12 Comments

  • Reply Sissi

    Tosi maltilliset ostokset:) Kirjoittelin just omistani postauksen huomiseksi, mutta tietty mulla meni enemmän ostoksiin, kun olen aika toivoton tapaus siinä mielessä:D
    Tuo Lumenen essence on ihana!

    3.2.2019 at 12:59
    • Reply Nena Sofia

      Meillä on tosiaan miehen kanssa yhteinen talous, ja tällä hetkellä säästetään hyvin tavoitteellisesti. Lasketaan siis aika tarkat kuukausibudjetit, minkä puitteissa molemmat tuhlaa omiin harrastusjuttuihinsa suunnilleen saman euromäärän. Omat euroni sijoitan pääasiassa kosmetiikkaan, ja vaikka löytäisin toki enemmänkin purkkeja joiden osto kutkuttelisi, tykkään enemmän siitä ajatuksesta että saadaan siirrettyä mahdollisimman paljon rahaa säästöön. Sitten kun joskus valmistun ja työllistyn vakituisesti sekä koen että talous on oikeasti vakaa, hölläilen varmasti shoppailun suhteen. Siihen vain ei ole vielä mahdollisuutta 🙂

      Eli siis, isoissa ostoksissa ei ole missään nimessä mitään toivotonta, kuten ei ole pienissäkään. Itsekin ostelisin oikein mielelläni kaapit täyteen kosmetiikkaa vaikka tältä istumalta, mutta omassa tilanteessani se ei olisi kovin järkevää 😀

      4.2.2019 at 17:25
  • Reply Linda

    Tosi kivoja ostoksia! Toi Goshin puuteri alkoi kiinnostaa, kuulostaa kaikinpuolin hyvältä tuotteelta 🙂

    3.2.2019 at 13:06
    • Reply Nena Sofia

      Se on kyllä oikein kehuttava tapaus! 🙂

      4.2.2019 at 17:26
  • Reply emzi

    Vitsi tämmösiä postauksia on niin kiva lukea 😀

    3.2.2019 at 14:12
    • Reply Nena Sofia

      😀 Mahtavaa kuulla!

      4.2.2019 at 17:26
  • Reply Salka

    Kivat ostokset 🙂 Jään odottamaan, jos vaikka tuosta Elizabeth Ardenin voiteesta joskus kerrot enemmän ^_^ Mä tein tosi maltilliset ostokset, ja ostinkin vaan alesta tuotteita 😀 Madaran setin sekä Hyntin tuotteita. Muut rahat menivätkin vaatehankintoihin!

    3.2.2019 at 19:57
    • Reply Nena Sofia

      Vaatehankintoja onkin ihanaa tehdä välillä, mä itseasiassa ostelin myös tammikuussa yhden ihanan hameen ja parit paidat. Nyt olisi etsinnässä vielä kivat kengät, mutta saapa nähdä, kuinka pitkälle venytän niiden ostamista 😀

      Tuosta Elizabeth Ardenin voiteesta tulee kyllä takuulla juttua blogin puolelle. Se on ihana <3

      4.2.2019 at 17:30
  • Reply Milla

    Mie ostin tammikuussa kengät, meikkejä / ihonhoitotuotteita loppuneiden tilalle, lahjan siskon tytölle ja lapselle uusia legoja. Eli yllättävän paljon kaikkea, harvoin noin paljoa tulee osteltua. 🙂 Toisaalta pistin sit myyntiinkin tavaraa. ^^ Kiva postaus ja ihana kun kerroit hinnatkin, tietää vähän mitä hintaluokkaa ovat. ^^

    4.2.2019 at 16:36
    • Reply Nena Sofia

      Ooh, oletpa tehnyt kivoja ostoksia! 🙂 Uudet kengät on omallakin ostoslistalla, mutta jostain syystä venyttelen aina noiden vaatehankintojen kanssa 😀

      4.2.2019 at 17:19
  • Reply Katri

    Tuli ostettua vähän sitä sun tätä, kaikenlaista alelöytyöä. Ehkä kivoin oli uusi smashboxin paletti. Ja tuli sitä myös ostettua akryylikynnetkin, pitkästä aikaa.

    5.2.2019 at 18:28
    • Reply Nena Sofia

      Ooo, tuo Smashboxin paletti oli varmaan ihana! <3

      6.2.2019 at 14:51

    Leave a Reply