Vähän aikaa sitten kerroin teille hieman ensikosketuksestani leimasinmarmorointiin tässä postauksessa, ja samalla totesin että sitä pitää kokeilla pian uudestaan vähän räväkämmillä väreillä. No, toisin sitten kävi, sillä vaikka tekniikka pääsi uudelleen kokeiluun muutaman päivän sisällä, oli värit tällä kertaa ehkä edellistäkin hempeämmät.
Tällä kertaa siis tein leimasinmarmoroinnin O.P.I:n Kiss Me I’m Brazilianin päälle (keskitumma pinkki cremelakka). Lakkoina leimasinmarmoroinnissa käytin saman merkin vaaleanlilaa Do You Lilac It?:iä, Oriflamen valkoista White Tip* -lakkaa, Essencen duochrome-shimmeristä Pixie Dustia sekä Essencen mustaa cremelakkaa Black is Backia tuomaan hieman kontrastia lopputulokseen. Paljoa en kyllä kontrastia aikaan saanut ja kuvioita joutui aikalailla tihrustelemaan että ne edes kynsillä näki. Ainoastaan peukaloon sain toivomani näkyvät kuvioinnit.
Kuvioiden haaleuden vuoksi halusin hyvin näkyvät koristelut, joten nappasin pienen siveltimen jolla pyöräytin pikakukkia kaikkien kynsien tyviin Essencen Black is Backilla. Suurimpien kukkien keskustoihin lisäsin vielä dotting toolilla kimallusta Lumenen Hopeahiekkaa -lakasta, jonka jälkeen siloittelin kynnet tasaisiksi kahdella Seche Vite kerroksella.
Näillä kynsillä vietin siis viikonloppua ja päivää Tampereella. Kyllä muuten sain paljon kehuja ihanalta siskontytöltä, joka on sattumoisin suuri My Little Pony -fani ja kaiken vaaleanpunaisen ystävä. Itsekin oikeastaan pidin lakkauksesta, vaikkei se nyt mikään päätähuimaava olekaan.
Näkyykö marmoroinnit ruudun sille puolelle?
*** Oriflamen lakka saatu miitistä
18 Comments
Oi että, nää on aivan ihanat! <3
13.9.2016 at 07:03ihanan hempeet kynnet, tykkään! 🙂
13.9.2016 at 07:56Kiva ja tasapainoinen lakkaus, ei liian söpö eikä liian höpö 🙂
13.9.2016 at 17:35No näkyy, aivan IHANAT <3
13.9.2016 at 19:54Hyvin näkyy! 🙂 Ihanat, ja hyvin mun mielestä toimii tuo tekniikka hempeilläkin väreillä.
13.9.2016 at 20:01aivan upea lakkaus! Ihana!
13.9.2016 at 20:04No todella värimaailma voisi olla My Little Pony -sarjaa! =D Sievä on lakkaus!
13.9.2016 at 20:30Kyllähän tuo marmorointi näkyy mukavasti, tosi söpöt 🙂
16.9.2016 at 10:57Voii kiitos! <3
17.9.2016 at 14:51Oi kiitos Daniela! 🙂
17.9.2016 at 14:55Hihhih, kiitos Sole! ♥ 🙂
17.9.2016 at 14:57Voi millaisen hymyn saitkaan aikaan! Kiitos ♥♥ 🙂
17.9.2016 at 15:01Kiitos kiitos! ♥♥ Ja kyllähän toi tekniikka toimisi etenkin jos kuviot saisi näkymään vähän paremmin 😀
17.9.2016 at 15:03Paljon kiitoksia! 🙂
17.9.2016 at 17:57😀 😀 Kiitos! ♥
17.9.2016 at 17:58Tosi kiva juttu, kiitos! 🙂 ♥
17.9.2016 at 17:58Ihanat! (:
18.9.2016 at 17:29Kiitti Tinkerbell! 🙂
20.9.2016 at 03:58