Roskiin meni!

Roskiin meni! || Kesäkuu

*Postaus sisältää tähdellä merkittyjä mainoslinkkejä, blogin kautta saadut tuotteet merkitty (s)

 

Toivottavasti vietitte viikonloppua mukavissa merkeissä! Täällä Lappeenrannan seudulla säät eivät juuri suosineet, mutta siitä huolimatta ulkoilin itse sen, minkä kerkesin. Pääsin vihdoin poimimaan kypsiä mustikoitakin muutaman litran verran, joista osa päätyi piirakkaan ja loput pakkaseen. Kylläpä muuten omista mustikoista leivottu piirakka maistuikin makoisalta! Ihan luksusta, kun täällä tätä metsää ja metsän antimia riittää.

 

Mutta siirrytäänpä sitten päivän varsinaiseen aiheeseen. Tänään olisi aika kurkata, mitä kaikkia tuotteita kulutin loppuun kesäkuun aikana. Tyhjiä purkkeja on tällä kertaa kymmenen. Tuttuun tapaan annan jokaisesta tuotteesta sanallisen arvion, sekä numeroarvion asteikolla 1-5.

 

Kasvojen ihonhoito:

 

1. Académie Sérum Hydraderm 24H (s): Tämä taitaa olla yksi arvokkaimmista seerumeista, joita olen koskaan kokeillut. Sen vuoksi odotinkin siltä paljon, mutta ikävä kyllä tuote ei aivan vastannut näitä odotuksia. Seerumin luvataan tarjoavan iholle tehokosteutusta 24 tunniksi. Se on pohjaltaan geelimäistä, ja siinä on joukossa pieniä, vihreitä hyaluronihappohelmiä. Tuote tuntui kiitettävän kosteuttavalta, mutta en oikeastaan pitänyt sen koostumuksesta. Se tuntui kasvoilla todella liukkaalta, minkä lisäksi tuotetta joutui hieromaan kasvoille aika ronskein ottein jotta hyaluronihappohelmet sai hajoamaan. Monesti bongasin pieniä vihreitä täpliä kasvoilta vielä pitkin päivää, mikä ei tietysti ole kovin toivottavaa. 2/5

 

2. Ole Henriksen Sheer Transformation Perfecting Moisturizer (s): Tähän kasvovoiteeseen ihastuin sen kevyen ja nopeasti imeytyvän koostumuksen, sekä hyvien kosteustehojen vuoksi. Voisin hyvin tilata tätä joskus täysikokoisen purnukan, vaikka tuotteen hinta vähän hirvittääkin (esim. *) . Tämä oli kuitenkin ihana voide etenkin kuumina päivinä meikin alle, minkä vuoksi jäin kaipaamaan sitä purkin tyhjentyessä. 5/5

 

3. Maylash -ripsiseerumi (s): Alkuperäinen postaus täällä. Vaikka alunperin olin hyvin skeptinen tämän ripsiseerumin suhteen, lopullisten tulosten valossa en voi olla kehumatta sitä. Huomasin ripsissä selkeän eron, etenkin niiden tuuheudessa ja vahvuudessa. Seerumi oli myös yllättävän riittoisaa, sillä käytin sitä ensin viisi viikkoa 2 x päivässä, jonka jälkeen siirryin ylläpitämään tuloksia käyttämällä sitä vain kerran päivässä. Näin käytettynä tuubista riitti yhteensä yli kahdeksan viikon tarpeisiin.  5/5

Kädet ja kynnet:

 

1. Xtra kynsilakanpoistoaine: Tehokas, hajusteeton kynsilakanpoistoaine joka ei kuivata kynsiä ihan korpuiksi. Mitäpä sitä enää kynsilakanpoistoaineelta toivoisi, kun hintakin tällä 250ml pullolla on alle 2€? Huipputuote. 5/5

 

2. EOS Intensive Hand Lotion Vanilla Orchid (s): Ihan kelvollinen käsivoide, mutta ei tästä mitään suosikkia tullut. Mielestäni voide jättää kädet liian vahamaisen tuntuisiksi, eikä se tunnu tekevän iholle mitään ihmeitä. Soveltuu kuitenkin hyvin päiväkäyttöön, kun sormien ei toivoisi tuntuvan rasvaisen klähmäisiltä. Tuoksu tässä oli jokseenkin tunkkainen, mutta ei järin voimakas. Korkki pysyi tiukasti kiinni, mikä oli toki hyvä juttu käsilaukussa, mutta aiheutti välillä ärsytystä purkin avausvaiheessa. 1/5

Vartalotuotteet:

 

1. Decleor 1000 Grain Body Exfoliator: Vartalokuorinta, jossa ihastutti raikas greipin tuoksu. Muuta hyvää en tästä sitten löytänytkään, sillä rakeet olivat todella harvassa ja tuotteen koostumus oli epämiellyttävän löysä. Tällä ei siis mitään tehokasta kuorintaa saanut aikaan. 1/5

 

2. Body Boom Kookos Kahvikuorinta: Olen aikaisemmin todennut, etten oikein pidä kahvikuorinnoista niiden sotkuisuuden vuoksi. Tämä Body Boom oli kuitenkin koostumukseltaan sen verran kuivaa, että sitä pystyi käyttämään aika hallitusti. Sotkua ei siis juuri syntynyt, ja ihastuin tuotteen rouheaan tuntumaan. Myös kookoksen tuoksu oli miellyttävä, ja iho tuntui pehmeän hoidetulta kuorinnan jälkeen. Tätä voisin ostaa lisää! 4,5/5

 

3. Palmolive Pampering Clay Body Wash: Ostin tämän Palmoliven savisaippuan kun luin Better Nail Day -blogista Nivean vastaavasta tuotteesta, ja lähdin etsimään sitä meidän lähi-Prismasta. Kyseistä suihkusaippuaa en löytänyt, mutta kiikutin kassalle tämän Palmoliven version. Tässä oli kuitenkin niin epämiellyttävän voimakas, parfyyminen tuoksu, etten käyttänyt sitä kovin mielelläni. Muuten tuote on ihan kiva, vaahtoaa hyvin ja jättää ihon miellyttävän tuntuiseksi. 1,5/5

Muut:

 

1. Batiste Dry Shampoo Rose Gold: Kuten Batisten kuivashampoot yleensä, myös tämä jätti hiukset ihanan raikkaiksi ja puhtoisiksi. Pidin myös tuotteen vaniljaisesta kukkaistuoksusta. Ainoa miinus tuoksun voimakkuudesta, tällä saa kaikki pörriäiset peräänsä puolen hehtaarin alueelta. 4/5

 

2. Nivea Dry Fresh Antiperspirant (s): Kainalot kuivana pitävä, puhtaan pyykin tuoksuinen antiperspirantti. Eikä sotkenut vaatteita! Tykkäsin, ja voisin ostaa lisää. 5/5

 

 

Oliko tässä teille tuttuja tuotteita?

 

Seuraa blogia BloglovinissaBlogit.fi:ssä ja Facebookissa

Saatat myös pitää...

20 kommentti

  1. says:

    Mulla oli Palmoliven käsisaippuaa, joka on ilmeisesti lähes identtinen tuote suihkugeelin kanssa. En tykännyt siitä ollenkaan, sottasi pesualtaan eikä emulgoitunut kunnolla veden kanssa. Ei jatkoon. Toisaalta mun kaveri osti sen suosittelemani suihkusaippuan ja inhosi sitä:D Että eipä näissä suosituksissa aina voi kaikkia miellyttääkään.

    1. Nena Sofia says:

      Mulla on vähän sama kokemus monista muistakin Palmoliven käsisaippuoista, ne on koostumukseltaan aika paksuja ja tuntuvat emulgoituvan huonosti veden kanssa. Tämä suihkari oli kuitenkin koostumukseltaan juoksevampaa, eikä siinä ollut samaa ongelmaa emulgoitumisen kanssa. Mutta se tuoksu oli kyllä sellainen, että melkein inhotti. Vitsit, kun ei kehtaisi aukoa mitään purkkeja kaupassa että tietäisi, minkä hajuista tavaraa kotiin kiikuttaa. Yleensä olen tykännyt Palmoliven tuoksumaailmasta, mutta tämä oli oikeasti kaikkea muuta kuin ihana :/

  2. Oho, taaskaan ei löytynyt itselle tuttuja tuotteita 😀 Tuosta Ole Henriksenin voiteesta tosin löytyy näytepurkki, mutta sitä en ole vielä korkannut 🙂 Tosin tämän jälkeen luulen että se täytyy kyllä pian ottaa testiin! Mutta kivoja tuotteita ja tosi hyvä kuulla ettei tuo Palmoliven suihkusaippua ollutkaan niin hyvä. Itsekin sitä pyörittelin jo kerran kaupassa, mutta onneksi jätin sen sinne.

    1. Nena Sofia says:

      Korkkaa ihmeessä se Ole Henriksen! Se on todella miellyttävä voide, jäin oikeasti kaipaamaan sitä 🙂

  3. says:

    Voi että ehkä tota Maylashii pitää kokeilla jossain vaiheessa. Hmm.

    1. Nena Sofia says:

      Jos tuuheammat ripset houkuttelee, niin go for it! Tämän kokemuksen perusteella en voi olla suosittelematta 🙂

  4. says:

    Body Boomin kahvikuorintaa oon testannut siinä banaaniversiossa ja se tuoksui niin hyvälle<3 Plus olihan siinä kuorintatehokin kohdillaan! Tota Batisten kuivashampoota oon myös käyttänyt, mutta tuoksu ei ollut ihan mun suosikkini 🙂

    1. Nena Sofia says:

      Apua, banaanin tuoksu kuulostaa just sellaiselta, mistä en todennäköisesti pitäisi yhtään 😀 Vaikuttaa siltä, että meillä on hieman ristiin menevät tuoksumieltymykset 🙂

  5. says:

    Tosi hyvin kyllä toiminut tuo ripsiseerumi, yllätyin! :O Hieno juttu, että siitä oli hyötyä. 🙂 En voinut olla hymyilemättä tuolle kuivashampoon vaikutukselle, jotkut tuotteet tosiaan tuovat kaikki pörriäiset isolta alueelta kimppuun. 😀 Tässä postauksessa oli paljon uusia tuotteita, mutta muutama vinkki tuli otettua talteen ja oli kiva lukea rehellisiä mielipiteitä tuotteista taas kerran. 🙂

    1. Nena Sofia says:

      Kiva, että tykkäsit postauksesta! 🙂 Tuo ripsiseerumi oli kyllä todellinen yllättäjä, en todellakaan odottanut siltä tuollaisia tuloksia 😀

      Ja siis miten ärsyttävä tuo kuivashampoo! Tuntuu, että valtaosa markkinoiden kuivashampoista tuoksuu todella ötökkä-ystävällisiltä, mikä korpeaa aika kovasti kun ottaa huomioon, että kesäisin niille olisi ehkä jopa eniten käyttöä. Mulla ainakin tukka latistuu helteillä äkkiä ja menee tunkkaisen näköiseksi, jos sitä ei vähän fressaa kuivashampoolla :/

  6. Apua mä käytin tuota dödöä jokin aika sitten enkä tykännyt yhtään. Mulla se ei pitänyt kainaloita kuivina ja jossain vaiheessa iltapäivää kovassa hikoilussa saattoi myös pettää pahan kerran. En kyllä hanki enää vaikka tuoksu olikin hyvä 😀

    1. Nena Sofia says:

      Eikä, mitä ihmettä! Mulla se kyllä pelitti tosi hyvin 😀

  7. says:

    Academien seerumi on tuttu, oot oikeassa sen kanssa melkein pitää hieroa palluroiden takia sitä ensin sormissa ja sitten vasta kasvoille, mutta se on vähän turhaa, kun sit puolet imeytyy jo sormiin. 😀 Muuten kiva tuote. Xtran poistoainetta ostan aina silloin tällöin, en kuitenkaan tykkää siitä niin paljon kuin Miramesta, koska se ei poista lakkoja yhtä helposti. Itse lakkailen ehkä kerran viikossa kynnet, niin ei haittaa vaikka Mirame on kuivattavampi. 😀

    1. Nena Sofia says:

      Joo, olisi kyllä kiva, jos ne rikkoutuisivat vähän helpommin 🙂

      Mirame onkin toinen suosikkini, mutta juuri sen kuivattavuuden takia jää vähemmälle käytölle. Xtra ei myöskään lopu niin äkkiä, ja siinä on paremman mallinen suuaukko jos haluaa kastaa sivellintä lakanpoistoaineeseen kynsinauhojen siistimistä varten 😀

  8. Täytyypä ostaa tuota kynsilakanpoistoainetta :D! Heitin sulle hei meikkihaasteen täällä: https://www.charlottaeve.com/fi/2019/07/10/easy-makeup-using-only-5-products/ 😉

    1. Nena Sofia says:

      Enpä voi kuin suositella 🙂 Ja hei, kiitos kivasta haasteesta! <3

  9. Aino says:

    Mulla toi Xtran lakanpoistoaine kuivatti tosi pahasti kynnet, ja kun ne ei muutenkaan oo kauhean kestävää sorttia, niin alkoi sit katkeilemaan aika pahasti :/
    Nykyisin käytänki Dependin hellävaraisempaa poistoainetta, ja nyt kynnet onkin paljon paremmassa kunnossa 🙂
    Mut kynsinauhojen ja leimauslaattojen putsaukseen toi Xtra käy kyllä hyvin 🙂

    1. Nena Sofia says:

      Joo, eihän toi maailman hellävaraisin ole. Mutta tehokkuuteen ja hintaan nähden kuivattaa vähemmän, kuin monet vastaavat. Huippua, että Dependin vihreä toimii sulla! 🙂

  10. Nanna/Kultainen Kynsilakka-blogi says:

    Muakin kiinnostaisi nuo Henriksenin tuotteet!

    1. Nena Sofia says:

      Nojoo, mäkin haluaisin testailla enemmänkin niiden tuotteita. Tän kokemuksen perusteella vaikuttaa ainakin hyvin lupaavilta 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *