Kynsien koristelu

Ranskis twistillä

Tänään tällaista. Halusin toteuttaa kynsille jonkinlaisen ranskalaisen manikyyrin, mutta niin kuin joku on jo ehkä huomannut, tykkään lisätä klassisiin kynsiin jotain omaani. Näin siis tälläkin kertaa halusin tehdä, joten vaihtoehdoista karsiutui perinteinen valkokärkinen tyyli. Ehkä sitäkin vielä joku päivä nähdään blogin puolella.
Kynsistä ei oikeastaan ole tällä kertaa montaa sanaa sanottavana. Pohjalle lakkasin yhden kerroksen Trindin Caring Colors sarjan lakkaa numero 107, jonka totesin olevan ehkä turhan pinkihtävä omalle ihonvärilleni. Jotenkin näyttää, että sormenpäihin olisi liimattu valmiit tekokynnet, ja sellaisesta efektistä en erityisemmin pidä.
Kärkiin sudin vapain vedoin lakan omalla sudilla Wild & Mildin Mirror Girliä, ja koristelut tein ohuen siveltimen ja pienen dotting toolin avulla käyttäen Nufun mustaa ja valkoista. Ranskiskynsiin lisäsin vielä pienet kirkkaat, hieman eri sävyissä heijastelevat kynsitimantit, ja nimettömiin päätyi tekstuuria. Kyseinen tekstuurilakka, siis Essencen 183 Be My Lucky Star oli todella kaunis kynsillä, ikävää vain, että tekstuuriefekti tässäkin jäi varsin mitättömäksi.

 

Essence – 183 Be My Lucky Star
Sitten lopuksi vielä tämän postauksen keskeisin twisti, eli muistatteko, kun hehkutin Nfu Oh -tilaustani Näytä Kyntesi -verkkokaupasta? Mitään erityisiä ongelmia ei ole esiintynyt muuten, mutta saamani mattalakka oli kaikkea muuta kuin pätevä kaveri. Se nimittäin repeili pahemmin kuin suurin osa crackleistä.

 

Laittelin päivällä asiasta melko kiukkuista sähköpostia menemään, sillä mokoma lakka todella pilasi aamuni. Tiedättekö sen tunteen, kun on suuret suunnitelmat ja tulossa muka ”täydelliset” kynnet, ja sitten kaikki meneekin tavalla tai toisella pieleen? No, tämän lakan takia kävi näin. Onneksi verkkokaupasta vastattiin pikaisesti ja pahoitellen, joten asia ei jäänyt erityisesti vaivaamaan. Saan sitten hyvitykseksi jonkun toisen lakan (olisin saanut ottaa rahatkin, mutta oli kuitenkin niin pienestä summasta kyse, että pyysin ennemmin jotain lakkaa holo-sarjasta) tämän huonolaatuisen tilalle.
Älkää nyt kuitenkaan täysin säikähtäkö, luultavasti kyseessä oli vain yhden erän sisäinen virhe, sillä en ainakaan googlaamalla löytänyt vastaavia juttuja tästä lakasta, eikä minulle verkkokaupasta vastannut Katariinakaan kokenut omassa versiossaan ongelmia. Näitä siis kannattaa edelleen tilata, jos sattuu yhtä huono onni kuin minulle, niin eiköhän asiat aina järjesty kun ottaa yhteyttä myyjäosapuoleen.

 

Leppoisaa iltaa kaikille!

 

Saatat myös pitää...

32 kommentti

  1. Tosi kauniit kynnet! Mullakin on ollut pitkään mielessä jonkinlainen ranskis pienellä twistillä. Nää on kyllä hyvin onnistuneet! 🙂

  2. Ihan mielettömän kauniit!! 🙂

  3. says:

    Hyvältä näyttää 🙂

  4. Wau, upeat!

  5. says:

    On kyllä nätit kynnet. 🙂 Ite en ookkaan ku kerran lakannu ranskikset. 😀

  6. says:

    Tykkään!! Ei haittaisi, vaikka nimetönkin menis samalla mallilla, kun se näyttää niin hyvältä.. mut joskus on hyvä olla vähän ”twistiä.” 😉

  7. says:

    Vau, aivan ihana ranskis 🙂

  8. Aivan ihanat 🙂

  9. Nää on todella kauniit! 🙂

  10. says:

    Todella kauniit kynnet 🙂

  11. Tässä on ranskis mun makuun! Tuo hopia on niin kaunis :). Ja mun mielestä sun kynnet näyttää siltä, kuin niillä olisi satiinisukkahousut jalassa eikä yhtään muovisilta :).

  12. says:

    Aivan kertakaikkisen kauniit <3

  13. says:

    Nätit kynnet

  14. says:

    Tosi kauniit kynnet. 🙂 Ja tykkään muuten siitä, miten hyvin sulle sopii tuollaset lyhkäsetkin kynnet.

  15. Oih kiitos paljon! 🙂 <3

  16. Kiitos Roosa! :') <3

  17. Kiitoksia! 🙂

  18. Kiitos! <3

  19. Kiitos Satsuli! <3 🙂 Ja siitä vain lakkailemaan sitten, ranskikset on loppujen lopuksi tosi helppoja ja yksinkertaisia tehdä 🙂 Ja niissäkin on paljon vaihtoehtoja, oikeastaan loputtomasti tilaa mielikuvitukselle 🙂

  20. Voi ei mitä tekstiä, nyt oikein punastuttaa! Vuolaat kiitokset E-S <3

  21. Kiitos Enail! 🙂 <3

  22. Kiitos paljon! 🙂

  23. Kiitoksia! 🙂 <3

  24. Oi kiitos Outi 🙂

  25. Kääks Malle, kiitos kiitos! <3 Nyt näen kynteni aivan eri tavoin, eikä Trindikään taida jäädä unholaan... Pitäähän näiden neitosten saada satiinisukkahousunsa toistekin jalkaan :'D

  26. Voi kiitos paljon Marina, sä sait kyllä ihan tipan linssiin sun Facebook -kommentilla :') <3

  27. Kiitos Eekku! 🙂

  28. Kiitos Tiina! 🙂 Ja kyllähän ne periaatteessa sopiikin, vaikka hirmuisesti odotankin että milloin ne oikein kasvavat 😀

  29. Välillä sattuu huonoja eriä ! 🙂 Jälleen upeat kynnet ! <3

  30. Niinpä! 🙂 Ja kiitos paljon ihanainen <3

  31. Nää on kyl tajuttoman kauniit<3

  32. Oi kiitos paljon! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *