Tänään keskitytään vähän käytännönläheisempään aiheeseen, nimittäin kynsilakkojen säilyvyyteen. Kuinkakohan moni teistä ei uskalla ostaa liikaa lakkoja, etteivät ne ehdi ”mennä pilalle” ennen käyttöä? Luulisin, että aika moni.
Moni teistä on myös varmasti joskus kaatanut lempikynsilakkaansa kynsilakanpoistoainetta yrittäessään epätoivoisesti pelastaa paksuksi tatinaksi muuttunutta sisältöä ennen tärkeää tilaisuutta – niin olen minäkin tehnyt aikoinani. Toivon kuitenkin, että tämän postauksen luettuanne ette enää toimisi niin.
Kynsilakan koostumukseen vaikuttaa sen sisältämät ainesosat, jotka on lakkaa valmistettaessa tarkkaan suunniteltu, mitattu ja testattu juuri siihen lakkaan sopiviksi. Kynsilakanpoistoaine on yleensä asetonipohjainen, ja sisältää erilaisia öljyjä. Siinä on siis suoraan sanottuna paljon ainesosia, jotka eivät kynsilakkaan kuulu ennestään. Ne ainesosat muuttavat lakan koostumusta väkisinkin, ja ensimmäinen huomattava vaikutus on se, ettei lakka enää kuivu niinkuin ennen. Se saattaa myös levittyä vaikeammin ja vähän liisterimäisesti, sekä huonolla tuurilla on vielä seuraavanakin päivänä puolikostea etenkin jos kynsilakanpoistoainetta on kaadellut sen joukkoon reippaammin.
Kynsilakka voi kuitenkin säilyä yli kymmenen vuotta täysin käyttökelpoisena. Lakka paksuuntuu herkästi pullon ollessa auki ja lakan reagoidessa hapen kanssa, mutta ongelman voi ratkaista yksinkertaisesti kynsilakan ohentajalla.
Kynsilakan ohentaja on nimensä mukaisesti aine, joka on tarkoitettu hieman kuivuneen lakan notkistamiseen. Olen aikaisemmin ostanut Suomesta Trindin ohentajaa, mutta minua vähän häiritsee se, että kyseinen tuote ei ole 5-free (jos et tiedä mitä tämä termi tarkoittaa, tsekkaa Charming Nailsin postaus aiheesta täältä). Ainoa aiemmin tietämäni 5-free ohentaja on Orlyn, jonka hankkiminen on turhauttavan hankalaa. Molemmat näistä ovat myös suhteellisen hintavia, erityisesti Trind, jonka 10ml pullo maksaa muistaakseni noin 10€.
Sain vähän aikaa sitten Kauneutta.com:ilta kokeiltavakseni kuusi uutta Fabyn lakkaa ja merkin oman ohentajan. Olin löytänyt ratkaisun ongelmaani! Kurkistamalla ohentajan pakkauksen taakse löysin ainesosaluettelon, jossa luki: ethyl acetate, butyl acetate, isopropyl alcohol. Ihanan lyhyt lista, joka paljasti tuotteen olevan 5-free. Huikeaa!
Faby pääsikin pian tositoimiin sillä pikakuivattajani oli päässyt todella paksuksi. Testasin ohentajaa jankkiintuneeseen Seche Viteen, johon tiputin 4 pisaraa tuotetta. Suljin lakkapullon ja pyörittelin sitä käsieni välissä noin 30 sekuntia jonka jälkeen annoin sen odottaa pöydällä 10 minuutin ajan. Kun palasin kurkistamaan lakan tilannetta, olin positiivisesti yllättynyt: se oli taas mukavan juoksevaa, aivan kuin vasta-avattuna. Ja vain neljällä pisaralla, sitä en olisi odottanut!
Yllä näette vielä havainnollistavat ennen-jälkeen kuvat Seche Vitestäni. Vasemmalla olevassa kuvassa lakkaa ei ole ohennettu, oikealla olevassa kuvassa se on ohennettu tällä Fabyn ohentajalla. Ennen molempien kuvien ottoa keikautin lakan ylös-alaisin ja siitä taas oikein päin jonka jälkeen otin välittömästi kuvan. Vasemmassa kuvassa huomion kiinnittää valtava kupla pullon yläosassa ja se, että lakka ei ole vielä ehtinyt lähellekään pohjaa kun taas oikeassa kuvassa lakka on ehtinyt jo asettumaan pullon alakulmaan.
Oma arvioni Fabynohentajasta on ehdoton 5/5! Hinta-laatusuhde on mainio, enkä voi liikaa korostaa sitä, että tämä tosiaan on 5-free enkä siis lisää 5-free lakkoihini ylimääräisiä, haitallisia ainesosia tätä käyttäessäni.
Edit. Fabyn ohentajaa ei enää löydy suomalaisista verkkokaupoista, mutta Orlyn 5-free ohentajaa myydään nykyään Stockmannilla.
Kiitos tästä postauksesta! ♥ Mulla ainoastaan päällyslakat ovat paksuuntuneet, joten täytyykin kokeilla tuota! 🙂
Kyllä jankkiintuneet kynsilakat ovat yksi riesa! Varsinkin pikakuivattavat.. Minulla on jokin ohentaja mutta harvoin olen sitä käyttänyt:)
Kuulostaa kyllä hyvältä kun on 5-free! 🙂
Ihana postaus, kiitos oppitunnista! 🙂
Oi ihanaa, nyt ei enää tartte hävittää ”pilalle” menneitä lakkoja 😀 kiitos!
<3: Jasmin N | littlethingswithjassy.blogspot.fi
Kuulostaapa hyvältä! Minulla on Mavalan Thinneriä mutta totta puhuen en taida tykätä siitä. Pitää laittaa ihan hirveästi, pullo on pieni ja maksoi kuitenkin liki kympin! Fabyn pullo on 60 ml joten tämähän on todella edullista! Seuraavaksi ostan tätä 🙂
Tääläsen mä tarviin !! Pitää laittaa tilaukseen ! 😛
Oonkin miettinyt, kauanko lakat säilyy. Mun vanhimmat alkaa olla nyt viitisen vuotta ja mietin, että pitääköhän niitä alkaa heittää pois jo. Täytyy kyllä ehdottomasti kokeilla tätä ohentajaa, jos säilyvyys voi oikeasti olla kymmenenkin vuotta! Kiitos vinkistä. 🙂
Ei oo tullu hankittua mitään ohentajaa jolla sais ehkä lakan pelastettua yleensä heitän menemään
Hienoa jos tästä oli apua! Ehdottomasti suosittelen hankkimaan ohentajan omaan varastoon, se kuitenkin kestää _todella_ kauan se yksi pullo vaikka sitä käyttäisikin usein 🙂
Kyllä! Pikakuivattajat on erityisen ärsyttäviä kun tuntuu, että ne ovat aina paksuuntumassa 😀
No niinpä! Eipähän tarvitse ”tuhota” omia 5-free lakkoja 🙂
Kiva kuulla että tästä oli apua, ole hyvä vaan 🙂 ♥
Loistavaa! Kyllä ohentaja kannattaa ehdottomasti hankkia, se on ihan ylivertaisen kätevä 🙂
Joo, kyllä tämä on varmasti parempi hinta-laatusuhteeltaan kuin Mavala. Ja Mavalakaan ei taida olla 5-free? Kyllä mäkin ajattelin siirtyä ihan täysin tätä ostamaan 🙂
Tosiaankin kannattaa! 🙂
Lakat eivät tosiaan mene herkästi pilalle kun niitä säilyttää oikein 🙂 Siinä kohtaa kun värit on niin erottuneet pullossa että joutuu kesken lakkaamisenkin ravistelemaan, niin sanoisin että lakka on tullut tiensä päähän. Mutta paksuuntuneen lakan voi aina pelastaa ohentajalla – jos nyt ei ihan kiinteästä tavarasta puhuta 🙂
Okei, suosittelen kuitenkin hankkimaan sitten jos alkaa tarvetta tulla 🙂 Sullakin on kokoelmassa niin kauniita (ja kalliita) yksilöitä, että eihän sellaisia raaskisi pois heittää 🙁
Voi niitä aikoja kun laittoi kynsilakanpoistoainetta lakkapulloon luullessaan että se auttaa, ai kamalaa! 😀
Mulla on käytössä tällä hetkellä Opin ohentaja ja vaikka ohjeessa lukee 2-3 tippaa nii sitä pitää välillä laittaa ihan älyttömästi että saa pikakuivattaa taas notkeaksi. Tätä vois testata seuraavaksi 🙂
No äläpä! Mä olen kyllä pilannut aikoinani lakan jos toisenkin tuolla menetelmällä 😀 Onneksi viisastuin jo reippaasti ennen blogia, muuten voisi vähän harmittaa tämän kokoelman pilaaminen 😀
Mutta tosiaan, suosittelen kyllä kokeilemaan tätä! Hinta on edullinen, eikä tosiaan tule esim. Zoyan yms. 5-free lakkoihin tungettua mitään ylimääräistä 🙂
Mulla on Orlyn ohentaja ja täytyykin ostaa tätä sitten ku se joskus pääsee loppumaan!
Joo, suosittelen kyllä. Ainakin saatavuus on Orlyyn nähden parempi 🙂
Onkohan kukaan kokeillut tuota isopropyyli alkoholia lakan ohentimena, tuota olisi kaapissa vielä.
Kokeilin ja toistaiseksi näyttää hyvältä lakka notkistuu base coatista tuli myös käyttökelpoista 🙂 sorruin myös tuohon kynsilakan poistoaineeseen tässä taannoin.
Oho, kiva kuulla! 🙂 kannattaa kuitenkin varmaan odotella vielä vähän ja testailla lakkaa useamman kerran ennen kuin kokeilee isopropyylialkoholia muihin lakkoihin, ettei mene suotta useampaa pulloa pilalle jos ongelmia tuleekin 🙂
Eipä ole tullut testattua, ja vähän epäilen, voisiko se kovin hyvin toimia. Tässäkin ohentajassa suurin rooli on kuitenkin varmaan ethyl acetatella ja buthyl acetatella. Mutta en usko, että sen testaamisesta haittaakaan olisi 🙂