Follow:

Kesäiset ruusut

Heippa kaikille! Postauksia piti saada ulos jo eilen, mutta suunnitelmat muuttui kun viikonloppuna rikoin keskisormen kynnen todella ikävästi. Mokoma repesi aivan kynsipedin rajalta poikittain kynnen puoleen väliin asti, ja kipeää sormea pidin sitten siinä tilassa laastaroituna pari päivää. Hyvin harvoin jaksan paikata mitään kynsiä, vaan pistän viilan viuhumaan, mutta nyt kun olin kerrankin saanut kynnet kauniiseen mittaan ja olin tekemässä paluuta blogiin, kaivoin korjausvälineet kuitenkin esiin. Maanantaina sain kuin sainkin keskisormen nätisti paikattua, ja pääsin taas lakkailemaan. Kynnen pelastumisesta innostuneena päädyin sitten vähän maalailemaan kynsille pitkästä aikaa, tällä kertaa kesäisiä ruusuja ranskikseen.
Kynsien pohjalla on vanha tuttu Trind CC 107 joka antaa ihanan hehkuvan pinkihtävän pohjasävyn ranskiksille. Sitä on yksi kerros. Sen kuivuttua töpöttelin pesusienen palasella hieman Oriflamen valkoista White Tip* -lakkaa kynsien kärkiin. Tämän jälkeen kaivoin esille O.P.I:n vesivärilakat, ja aloin maalailemaan ruusuja. Käytössäni olivat sävyt Pen & Pink*, Chromatic Orange*, Primarily Yellow* sekä Turquoise Aesthetic*. Värejä ohentelin hieman käyttämällä Essencen kirkasta Quick dry -päällyslakkaa. 
Kun ruusut ja lehdet olivat mieluisilla paikoilla, lisäilin sinne tänne täpliä Seppälän glitterlakasta White Glitter. Tämän jälkeen kuorrutin kynnet Seche Vitellä ja lopputuloksen näettekin kuvista. Aika nätit näistä tuli, vai mitä tykkäätte?



Oikein aurinkoista tiistai-päivää kaikille! ♥

*** Tähdellä merkityt tuotteet saatu blogin kautta
Share on
Previous Post Next Post

Saatat tykätä myös näistä

28 Comments

  • Reply Charming Nails

    On kauniit maalaukset <3 toivottavasti kynsi kasvaa pian takaisin, se on kyllä inhaa kun repeää :/

    21.6.2016 at 12:38
  • Reply Emmi

    Oi miten kauniit! <3

    21.6.2016 at 12:59
  • Reply Anna

    Onpa sievät kynnet! 🙂

    21.6.2016 at 13:09
  • Reply Minna

    Oi vitsi kuinka ihanat <3

    21.6.2016 at 13:18
  • Reply Katarooma

    Oi ku ihana lakkaus! <3

    21.6.2016 at 13:35
  • Reply Emilia

    Kauniit!

    21.6.2016 at 16:18
  • Reply Paula

    Oikein kauniit lakkaukset! Ihania ruusuja olet tehnyt kyllä! =)

    21.6.2016 at 16:30
  • Reply eekku

    Suloiset

    21.6.2016 at 17:16
  • Reply Laura

    Aivan ihanat (: päivällä näin vilauksen näistä facessa <3
    ___
    http://timanttejakynsilla.blogspot.com/

    21.6.2016 at 19:02
  • Reply Kata (Shopaholic)

    On kylla tosi kesaiset, ihanat kynnet. 🙂

    21.6.2016 at 20:26
  • Reply Nanne

    On kyllä todella kauniit lakkailut ^.^

    21.6.2016 at 21:11
  • Reply Dimavarien

    Onpas mahtava ruusulakkaus. ^_^

    22.6.2016 at 09:58
  • Reply Nanikaroliina

    onpas herkulliset ! <3

    22.6.2016 at 10:14
  • Reply Nena Sofia

    Voi kiitos! ♥ Kynnenhän tosiaan paikkasin, nyt vaan toivotaan että paikka kestäisi mahdollisimman hyvin 🙂

    24.6.2016 at 10:23
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos Emmi! <3

    24.6.2016 at 10:23
  • Reply Nena Sofia

    Paljon kiitoksia! 🙂

    24.6.2016 at 10:23
  • Reply Nena Sofia

    Oi kiitos Minna! 🙂 <3

    24.6.2016 at 10:24
  • Reply Nena Sofia

    Suuret kiitokset! 🙂 <3

    24.6.2016 at 10:24
  • Reply Nena Sofia

    Kiitoksia! 🙂

    24.6.2016 at 10:25
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos kaunis Paula! Yllättävän hyvin nuo tällä kertaa kyllä onnistui 🙂

    24.6.2016 at 10:25
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos! 🙂

    24.6.2016 at 10:26
  • Reply Nena Sofia

    Voii kiitos Laura! <3 🙂

    24.6.2016 at 10:26
  • Reply Nena Sofia

    Oi sentään, kiitos Kata! 🙂

    24.6.2016 at 10:27
  • Reply Nena Sofia

    Paljon kiitoksia Nanne! 🙂

    24.6.2016 at 10:28
  • Reply Nena Sofia

    Suuret kiitokset! ♥ 🙂

    24.6.2016 at 10:28
  • Reply Nena Sofia

    Kiiitos Nani! <3 🙂

    24.6.2016 at 10:29
  • Reply Tinkerbell

    Ihanat ♥ Hyvä, että sait kynnen pelastettua! 😀

    29.6.2016 at 12:52
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos Tinkerbell <3 🙂 Anteeksi, että vastaaminen kesti 🙁

    22.8.2016 at 12:35
  • Leave a Reply