Follow:

Nakit ja muusi!

#ablecs15 -haasteen viimeinen viikko oli ja meni, mutten koskaan ehtinyt väkertää omaa lakkaustani viimeiseen teemaan nimeltänsä “I do”. Aihehan viittaa vahvasti häihin ja naimisiin menemiseen, joka onkin yksi asia jota en ole vielä elämässäni kokenut. Kliseisesti voin kyllä todeta löytäneeni jo elämäni miehen, mutta hääkellot ovat vielä tähän asti jääneet soimatta ihan muista syistä johtuen. 
Tyttö kun olen, on häitä tottakai suunniteltu siitä asti, kun ohitin vaahtosammuttimen pituuskasvussani (en tarkoita yleistää, ei kaikki tytöt suunnittele häitään ennen puolison löytämistä). Teinikapina-vaiheessani noin 13 ikävuoden tienoilla olin varma, että minun hääni tulevat olemaan naamiaiset Halloween-teemalla, ja puen päälleni viininpunaisen mekon mustin pitsikoristein. Nykyään toiveissani ovat kuitenkin paljon perinteisemmät häät, onhan kyseessä sentään sellainen juhla jota tulisi juhlia vain kerran elämässä joten kyllä minä haluaisin tilaisuuden olevan kaikin puolin kaunis. Lopullinen suunnitelma vahvistunee sitten, kun asiaa on syytä vakavammin pohtia joten jätetäänpä nämä höpinät sikseen.
Eilen jo varoittelin tulevista töpökynsi-kuvista, ja täytyy myöntää ettei näin lyhyet kynnet kyllä saa nakkejani kovin imartelevan näköisiksi. Onneksi niillä on tapana kasvaa, saisivat vain kasvaa vähän reippaampaa vauhtia.
Kynsien pohjalla on kerros Trindin CC107 -ranskislakkaa ja sen päällä kimallusta lisäämässä yksi kerros SinfulColorsin Agacia. Agacissa on siis kirkkaalla pohjalla paljon pieniä hologlittereitä ja se muistuttaa ainakin kuvien perusteella paljon China Glazen Fairy Dustia. 
 Koristelut siis aloitin maalailemalla pitsiä kynsien tyviin valkoisella akryylimaalilla, jonka jälkeen länttäsin väliin kerroksen pikakuivattajaa. Tämän jälkeen siirryin punaisen perunamuusin pariin yrittäessäni saada aikaan muutaman hienostuneen ruususen sinne tänne pitsin sekaan. No, kyllä ne ainakin kaukaa katsottuna ruusuja muistuttivat.

Nyt on sitten tämän haasteen viimeinen aihe toteutettu. Ainoa väliinjäänyt oli viikon 11 aihe “Game to play”, enkä vieläkään tiedä mitä sen kanssa pitäisi tehdä. Ääniä kehiin siis, haluatteko että toteutan vielä tuon lakkauksen nyt jälkikäteen?

Share on
Previous Post Next Post

Saatat tykätä myös näistä

30 Comments

  • Reply eekku

    Ihanat ja minusta sun kynnet ovat vieläkin hurjan pitkät =)

    10.6.2015 at 10:26
  • Reply Emmi

    I-H-A-N-A-T !! Siis wau oikeesti nää on niin upeet <3

    10.6.2015 at 11:29
  • Reply Tiina

    Mä en yleensä tykkää, jos kynsissä näkyy tuo vapaa raja lakkauksen alta, mutta näihin se sopii. En ois ikinä voinu kuvitellakaan, että johonkin kynsiin vois sopia noin upeasti se! Ihan mahtavat. 🙂

    10.6.2015 at 11:49
  • Reply Satsuli

    Voi miten ihanat ja vaau sää maalailit ite tuon ruusukuvion tuonne tyveen! Eka katoin et ompa nätit siirtikset. 😛 Ja kynnethän on vielä ihan sairaan pitkät. Mää tuskin tuun koskaan saamaan nuin pitkiä kynsiä. 😀

    10.6.2015 at 12:01
  • Reply Helmi L

    Mun mielestä on hyvin onnistuneet ruusut ja kynnetkin on kauniin pituiset! Mä tein syksyn #ablecaw-haasteessa niin, että jätin vaan suosiolla yhden teeman tekemättä, kun muut tuli valmiiksi ja siihen ei tullut ideoita. Poikkeus vahvistaa säännön eli haaste suoritettu, eikö? 🙂

    10.6.2015 at 12:51
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos Eekku! 🙂 Ja jooh, eihän nämä ehkä muiden silmään mitkään överilyhyet vielä ole, mutta itsestä tuntuvat aivan liian nysiltä kun vertaa mihin olin tottunut 🙂

    10.6.2015 at 14:50
  • Reply Nena Sofia

    Oijoih, kiitos hirmuisesti! ♥

    10.6.2015 at 14:52
  • Reply Nena Sofia

    Oh, kiitos hurjasti! ♥ Itsekään en yleensä pidä siitä, että vapaa raja kuultaa lakan läpi, mutta poikkeus ilmeisesti vahvistaa säännön sillä tässä lakkauksessa se seikka ei häirinnyt itseänikään 🙂

    10.6.2015 at 15:02
  • Reply Nena Sofia

    Hihii, kiitos paljon Satsuli! ♥ ♥ Ja onhan nämä tosiaan keskimääräistä ajatellen melko pitkät vielä, jotenkin vaan tuntuu typerän lyhyiltä kun olin tottunut niin paljon pidempään malliin 🙂

    10.6.2015 at 15:05
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos Helmi! 🙂 ♥ Ja hei, ehkä mä tosiaan jätän sen yhden teeman tekemättä, kun ei ideaakaan siihen tunnu löytyvän. 🙂

    10.6.2015 at 15:09
  • Reply Bunnytailnails

    Sä oot kyllä sellainen käsinmaalausprinsessa <3. Mulla tulis jotain verimössöä muistuttavaa kynsille, jos tarttuisin akryylimaaleihin! Pitää tosin muistaa tämä uhkaus halloweenina. Ihanan naiselliset ja herkät kynnet, jotka on muuten todella pitkät edelleen :).

    10.6.2015 at 16:12
  • Reply Laura

    Aivan ihanat kynnet <3

    10.6.2015 at 17:34
  • Reply Kynsille /(kynsille.wordpress.com)

    Ei nämä ole lyhyitä nähnytkään:D tosi ihanat kuten jo facebookissa mainitsin:)

    10.6.2015 at 19:58
  • Reply Johanna

    Näistä tuli upeat 🙂 negative spacet on ihan suosikkejani! Mulla tossa pituudessa alkaa aina kynnet vääntyillä kummasti lohkeamista puhumattakaan… (esim just nyt) *ehkä vähän kateellinen*

    10.6.2015 at 19:59
  • Reply Fiiia

    Tosi kaunis lakkaus! Sieviltä noi ruusut mun silmään näyttää ja onhan sun kynsissä edelleenkin pituutta – tosin tiedän että pitkähköt kynnet voi tuntua itselle ihan nysiltä, kun on pidempään tottunut 😀

    10.6.2015 at 22:35
  • Reply Fani

    Oi miten kauniit <3 Mä voin sanoa, että naimiisin meneminen ja se päivä on ollut yksi mun elämäni parhaita. Tasan 5-vuotta sitten no huomenna tasan me mentiin naimisiin ja muistan sen päivän kuin eilisen. <3 Ps. Toteuta vielä se haaste, joka jäi väliin!

    11.6.2015 at 06:15
  • Reply kahden tytön kynnet

    siis mielettömän ihanat <3 ruusut on onnistuneet todella hyvin <3

    11.6.2015 at 06:46
  • Reply Nanne

    Älyttömän nätit nää kynnet ^.^

    11.6.2015 at 07:31
  • Reply Tinkerbell

    Tosi kauniit (: Sun kynnet on kyllä tosi pitkät tällee lyhyempänäki 😀

    11.6.2015 at 16:59
  • Reply Ninthea VintageRose

    Lovely roses! It's a nice idea to combine them with a nude nail polish. 😉

    12.6.2015 at 11:40
  • Reply Nena Sofia

    Voi itku sun kanssas <3 Kiitos :') Ja kyllähän tällä pituudella nyt pärjää, vaikka melkoisesti harmittaakin että ihanat metrikynteni menetin :/

    17.6.2015 at 10:46
  • Reply Nena Sofia

    Oi kiitos <3

    17.6.2015 at 10:47
  • Reply Nena Sofia

    Höhöh 😀 On nämä siihen nähden, mihin olin tottunut. Nyt tosin alan olla jo ihan sujut tämänkin pituuden kanssa 🙂

    Kiitos hurjasti kehuista 🙂

    17.6.2015 at 10:49
  • Reply Nena Sofia

    Voi kiitos :') <3

    Inhottavaa, että sun kynnet ei kestä tän pidemmiksi :/ Ja siis täytyy sanoa, että olisin näihin itsekin tyytyväinen, jos ei olisi juuri lähtenyt lähemmäs puolet pituudesta pois. Vrt. Tämän postauksen kynnet ja nuo > http://www.nenasofias.fi/2015/05/simppelia.html

    17.6.2015 at 10:53
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos! 🙂 Ja näinpä, eihän nämä nyt ihan mahdottoman lyhyet ole, mutta itsestä kyllä kovasti tuntuu siltä 😀

    17.6.2015 at 10:54
  • Reply Nena Sofia

    Oi että, ihan tippa tulee linssiin 🙂 Onnea 5-vuotispäivän johdosta! <3

    Ja hei, kiitos kehuista! Pitää vielä vähän miettiä, että mitä teen tuon haasteen, mutta jos jonkun hyvän idean vain keksin niin enköhän mä sen toteuta 🙂

    17.6.2015 at 10:57
  • Reply Nena Sofia

    Voi kiitos! <3

    17.6.2015 at 10:59
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos Nanne 🙂

    17.6.2015 at 11:00
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos 🙂 Ja hyvä että edes näyttää, kun eivät kovin pitkiltä omasta mielestä tunnu 😀 Eivaan, kyllä näihin alkaa jo tottumaan 🙂

    17.6.2015 at 11:01
  • Reply Nena Sofia

    Thanks! I liked this combination too 🙂

    17.6.2015 at 11:02
  • Leave a Reply