![]() |
Vasemmalta oikealle: 40 Play with my mint, 05 Sweet as candy, 01 Pixie dust, Cuticle remover ja etualalla kätevä viila lyhennykseen, muotoiluun ja kiillotukseen käsilaukussa kulkemaan ♥ |
Moni teistä varmasti jo tietääkin, että Essencet ovat vihdoin rantautuneet Suomeen. Tuotteita löytyy jo useilta paikkakunnilta muun muassa joiltain Tokmanneilta, Minimaneista sekä Halpa-Halleista. Itselleni lähimmät myyntipisteet löytyvät Helsingistä, Kaisaniemen sekä Itäkeskuksen Tokmanneista joista jälkimmäisessä on suuri kahden metrin hylly – ja siellä tulikin juuri piipahdettua.
Pienen Essence-kasani kotiin kannettuani halusin ensimmäisenä päästä testaamaan merkin minttulakkaa, jota olen aikaisemminkin ihastellut muiden blogeissa.
Play with my mintiä on siis kaikilla kynsillä kaksi ohutta kerrosta. Koristeluissa mentiin tällä kertaa yksinkertaista reittiä ja lisäsin kynsille Blue Sean hopeiset siirtokuvat. Merkin siirtiksiä on hehkutettu monessa blogissa ja nyt näitä testattuani voinkin yhtyä yleiseen mielipiteeseen, ovat meinaan hyvin laadukkaita nämä. Omani on hankittu Cesarsshopista mutta ilmeisesti näiden saatavuus on hyvä monessa muussakin paikassa.
Decaleiden kaveriksi kiinnitin muutaman Ebay-strassin ja viimeistelin lakkauksen Seche Vitellä. Melko tylsäthän näistä tuli, mutta välillä on kiva tehdä vähän yksinkertaisempiakin lakkauksia.
Onko muut jo shoppailleet Essencejä Suomessa?
29 Comments
En ole vielä ennättänyt 🙂 kaunis minttu!
6.7.2015 at 13:46Mä oon shoppaillu niitä jo useampaan otteeseen kyläkaupasta. Nyt vasta tännekkin päin suomea niitä on tullu, mutta en oo vielä käyny katsastamassa kun on kuitenkin vielä sen verran kaukana.Tuttuja ovat silti jo reilun vuoden
6.7.2015 at 13:48Jotain meikkejä ja kynsituotteita 🙂 ihan kiva että meilläkin on Essenceä. Tosi kivan värinen minttu ja hyvin yhteensopivat siirtikset 🙂
6.7.2015 at 14:22Onpa kauniit kynnet! 🙂 Minulla on Essencejä jo isot kasat, ihan huippu merkki! Kivoja ja edullisia. 🙂
6.7.2015 at 14:28Ei nää kyllä mitkään tylsät ole! Mulla on kyllä tuo sama “vika”, että yhdellä värillä lakkaus ja siirtikset+timangit tuntuu tylsiltä ja on sellainen olo kuin olisi mennyt sieltä mistä aita on matalin. Oikeastihan nää on tosi kauniit ja huolella tehdyt eikä moni jaksaisi värkätä itselleen tällaisia. Tässä meinaa kadota todellisuudentaju, kun pitää alkaa koristelemaan kynsiä lasinpalasilla sun muilla, että saa taidekiksit itselle :). Mä kiersin Järvenpään ja Tuusulan Essence-pisteet läpi. Tuli jotenkin vähän tylsä olo, kun nyt se Essence sitten on Suomessa mutta silti tilaan mielummin tuotteet Saksasta. Esim. Metal Glam Sparkling Orchid luomiväri oli loppu Järvenpäästä ja Tuusulan valikoimaan se ei edes kuulunut. En jaksanut enää toista kertaa ajella Järvenpäähän pettymään, joten tilasin Saksasta. Mitens tässä nyt taas näin kävi :).
6.7.2015 at 15:19Jotain pientä oon ostellu ja nätit kynnet
6.7.2015 at 15:32En oo vielä nähny missään Essenceä, johtuen ehkä siitä, että asun niin pienellä paikkakunnalla 😀 mutta aivan ihanat kynnet, täytyy itsekin hankkia tuo Play With My Mint!
6.7.2015 at 15:44Essence on vaan niin <3 Ja kauniit kynnet taas::)
6.7.2015 at 19:13Nämä on aivan ihanat, koska kyntesi ovat niin harmonisen samankaltaiset pituudessa ja muodossa, jolloin simppelikin lakkaus toimii hyvin. Ja tuo lakan väri on niin kaunis!
En oo välttynyt aistimasta positiivista Essence-huumaa, mutta en oo Suomesta ostanut merkkiä nyt kuitenkaan lainkaan. Saksasta tilasin vain 2 must-have eyelineria, joihin olin törmännyt ylläriylläri blogeissa… ?
7.7.2015 at 02:44Ihana lakkaus! <3
7.7.2015 at 07:40tuo minttu <3 onneksi mulla on se, koostumus on vain mun makuun vähän liian paksu :/ kauniit kynnet ! kiinnostaisi saada postausta tuosta cuticle removerista, toimiiko ja millainen käyttää jne 🙂 onnistuisiko?
7.7.2015 at 09:37Älyttömän kauniit 🙂 Ei yhtään tylsät!
7.7.2015 at 12:33Ihanat lakkaukset ! 🙂
8.7.2015 at 22:35Multa löytyy Essencejä jo aika monta ihan Halpa-hallista ostettuina ja kynsikirpan kautta niitä vanhempia lakkoja. Valitettavasti tuota kaunista yksilöä ei meidän Essence hyllyllä ole ollut. 😀
Tulisipa Essencet myös Hämeenlinnaan. <3 Niin paras merkki!
9.7.2015 at 08:25Tää on kyllä nätti sävyltään 🙂 Mutta hei, hopi hopi shoppailemaan siitä ;D
9.7.2015 at 19:55Ihanaa että näitä on nyt ylipäänsä Suomessa! Aiemmin tilasin itse jonkun verran Saksasta, joten kyllä oli odotettu uutinen että voi nykyään ostaa Essencensä ihan läheltä 🙂
9.7.2015 at 19:59Niin on kyllä ihanaa että näitä saa nykyään läheltä 🙂
9.7.2015 at 20:01Kiitos! 🙂 Essencet on kyllä todella ihania, itseltäkin näitä löytyy jo huomattavasti enemmän kuin muiden merkkien lakkoja 🙂
9.7.2015 at 20:04Vitsit mä naureskelin tuolle lasinpalasilla koristelemiselle 😀 😀 Mutta niin se vaan on, että kynsiin ei osaa olla tyytyväinen ellei niissä ole sitä “jotain” 🙂 Ja toi on kyllä harmi että Suomen Essence-apajat tuntuu olevan jatkuvasti tyhjillään, mutta eiköhän tilanne vielä parane 🙂
9.7.2015 at 20:12Kiitos! 🙂 Essence on kyllä todella kiva merkki, onneksi on nyt täälläkin saatavilla 🙂
9.7.2015 at 20:15No, sitten kun seuraavan kerran käyt esim. Helsingissä tai Tampereella niin eikun Essencejä shoppailemaan! 🙂 Kiitos kehuista ♥
9.7.2015 at 20:19Kiitos! 🙂 Essence on kyllä ihan huippu merkki! 🙂
9.7.2015 at 20:22Voi kiitos E-S! ♥ Olen kyllä todella perfektionisti kynsien mallin kanssa, kiva saada positiivista palautetta siitä 🙂
Essencen lakkoja kannattaa ehdottomasti testata, hinta-laatusuhde on päätä huimaava 🙂
9.7.2015 at 20:27Kiitos! <3
9.7.2015 at 20:30Hmm, mun mielestä koostumus oli hyvä? Lieneekö tottumuskysymys sitten 🙂 Kiitos kehuista! ♥
Ja voin toki postata aiheesta, mutta nyt en ole ihan varma onnistuuko ennen Suomeen palaamista. Silloin viimeistään kuitenkin 🙂
9.7.2015 at 20:32Kiitos <3 🙂
9.7.2015 at 20:33Kiitos 🙂 Toivottavasti saat tänkin käsiisi, on meinaan aivan ihana 🙂
9.7.2015 at 20:35Onneksi Ideapark ei ole sieltä kovin kaukana 😉 Essence on kyllä ihan huippu!
9.7.2015 at 20:36Kiitos että vinkkasit itiksen tuplahyllystä, toivottavasti se toinen metri ei ole ollut siellä alusta asti.. Tunnen nimittäin itseni todella tyhmäksi jos on koska ajelinpa kerran lahteen asti sitä toista hyllyä tyhjentämään… 😉
30.7.2015 at 14:53