Follow:

Meren kimallusta

Kävin viime perjantaina Lumenen tehtaanmyymälän ystävämyynneissä, ja mukaan tarttui paljon ihania lakkoja kokoelman jatkoksi. Yksi näistä näkyikin jo blogissa aiemmin, ja tänään esittelemässäni lakkauksessa vilahtaa toinen. Enemmän niistä kerron kuitenkin tänä perjantaina ilmestyvässä ostospostauksessa.
Siirrytään siis asiaan, eli lakkaukseen itsessään. Lumenen Gel Effect -sarjan Glistening Sea, eli tutummin Kimallus oli yksi uutukaisista joka oli saatava äkkiä kynsille. Pulloa tutkimalla epäilin kuitenkin, ettei se olisi kovin peittävä, joten lakkasin pohjalle yhden kerroksen Wild & Mildin Mirror Girliä. Tämän jälkeen töpöttelin pumpulipuikolla kaikille kynsille glittereitä Lumenen Kimalluksesta, ja lopuksi lakkasin kyseistä glittertopperia vielä kunnon kerrokset päälle ihan tavalliseen tapaan lakan omalla siveltimellä. 
Koristeluita jouduin hetken miettimään, mutta lopulta päädyin Water Spottediin. Siinä käytin tällä kertaa Essencen mustaa Black is Backia joka lievän paksuuntumisensa johdosta ei enää kovin hyvin tuntunut leviävän veden pinnalle, harmi sinänsä. Suihkeena toimi luottotuotteeni eli Schwarzkopf:in Taf -sarjan violetti puteli (ihan huippu hiuslakka!) joka sekin oli jo ihan lopussa. Jonkinlaiset mustat riekaleet sain kuitenkin aikaiseksi, ja lopulta olinkin niihin ihan tyytyväinen. Ja koska kimallusta ei koskaan voi olla liikaa, oli nimettömiin vielä ihan pakko lisätä isot lasistrassit “kruunaamaan” kokonaisuus. Ne kiinnitin Seche Vitellä jolla lopuksi myös kuorrutin kaikki kynnet kahteen kertaan tasaisen pinnan varmistamiseksi. 

Sellainen resepti näissä kynsissä. Mitäs tykkäätte lopputuloksesta? ♥


Share on
Previous Post Next Post

Saatat tykätä myös näistä

16 Comments

  • Reply Emmi

    Oi että, nää on upeat! <3

    31.8.2016 at 04:55
  • Reply Nanne // Kuhan lakkasin

    Tykkään! Pitäs vissiin oikeasti ottaa asiaksi raahata ittensä Lumenen hyllylle. 🙂

    31.8.2016 at 05:39
  • Reply Nanne

    Kaunis on lopputulos ♥
    Mie katoin aluksi, että sie olet käsin maalaillut kynsille puun oksia 😀

    31.8.2016 at 06:33
  • Reply E-S

    Sievät on, nämä sopisi johonkin juhliinkin! 🙂

    31.8.2016 at 10:46
  • Reply Jeannays

    Vau miten ihanat!♥

    http://jeannays.blogspot.fi/

    31.8.2016 at 11:11
  • Reply Katariina – E.K.S.

    Aivan upeat! x

    31.8.2016 at 17:15
  • Reply Nena Sofia

    Voii kiitos! <3

    31.8.2016 at 17:43
  • Reply Nena Sofia

    Voih kiitos Nanne! ♥ Lumenen hyllyt on kyllä ehdottomasti poikkeamisen arvoisia 😉

    31.8.2016 at 17:45
  • Reply Nena Sofia

    Oi kiitos! ♥ ja voi apua kun sulla on odotukset korkealla! 😀 Mielelläni maalaisinkin, mutta mun akryylimaalit on vielä muuttolaatikossa ja iso osa niistä on loppunut/kuivunut. Pitäisi käydä ne läpi ja shoppailla lisää ennen kuin pääsisi maalailemaan 😛

    31.8.2016 at 17:46
  • Reply Nena Sofia

    Voi kiitos E-S! 🙂

    31.8.2016 at 17:55
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos! 🙂 ♥

    31.8.2016 at 17:58
  • Reply Nena Sofia

    Oi kiitos! 🙂

    31.8.2016 at 17:58
  • Reply SΔRΔGΔLΔXY

    Tosi ihanat ♡ Olis ihana päästä käymään Lumenen ystävämyynneissä, tykkään tosi paljon Lumenen tuotteista 🙂

    1.9.2016 at 22:00
  • Reply Tuuli

    Todella kauniit! 🙂 Pitäisi itsekin kokeilla water spottedia joskus…

    3.9.2016 at 07:19
  • Reply Nena Sofia

    Kiitoksia! <3 🙂 Ne yleensä ilmoittaa niistä Facebookissa etukäteen, eli Lumenen omia sivuja seuraamalla pysyt ajantasalla näissäkin jutuissa 🙂

    4.9.2016 at 07:27
  • Reply Nena Sofia

    Kiitoksia! 🙂 ♥ Se on kyllä hauska tekniikka, ja mukavan helppokin vielä 🙂

    4.9.2016 at 07:28
  • Leave a Reply