Mukavaa maanantaita ihan jokaiselle! Ajatelkaapa, se olisi tällä viikolla se jouluaatto! Vielä pitäisi puskea muutaman työpäivän läpi ja sitten saa nostaa jalat pöydälle ja syödä vähän joulusuklaata (toki sitä on mussutettu jo koko alkukuu ihan varmuudeksi, ettei vain tule mitään vajaustilaa) vaikkapa glögin kera.
Tänään olisi myös aika avata jo peräti 19. kalenterin luukku täällä blogin puolella, ja se käsittelee tällä kertaa Naiskauneus -verkkokaupan lähettämiä Colour Aliken cremelakkoja. Merkin hololakoista kirjoittelin jo 12. luukussa, mielipiteeni niistä voit lukaista täältä.
Sain joulukalenteria varten kaksi kesäisen sävyistä cremelakkaa, mikä tuokin kivaa vaihtelua kuukauden puna-kulta-hopeiseen värimaailmaan. Molempia lakkoja löytyy toisetkin kappaleet, jotka saa kalenterin onnekas voittaja korjata talteen ehkä jo ensi viikolla!
Have lots of love on lämmin, koralliin taittava pinkki cremelakka. Täydellinen sävy kesäkynsille! Vannoutuneelle pinkin ystävälle sopii mihin vuodenaikaan tahansa, ja toki kunnon kynsifriikki käyttää kaikkia lakkasävyjä ympäri vuoden. Tämä toveri peitti kynnet helposti kahdella kerroksella, lyhyemmille kynsille voisi riittää jopa yksi.
Have a nice day on banaaninkeltainen, pirteä cremelakka. Itse käytän keltaista kausittain, yleensä kevään lähestyessä yllättää se hetki, kun kaikki keltaiset pullot tulee käytyä läpi. Tämä oli sävyltään ihanan täyteläinen, ja toki kynsillä käyttäytyi myös moitteettomasti. Kaksi kerrosta riitti tätäkin.
Toteutin lakoilla pirtsakan lakkauksen, joka ei nyt ehkä ihan jouluteemaan sopeudu. Siitäkin huolimatta tykkäsin, ja pinkkiin paitaan mätsättynä ei edes lakkauksen kesäisyys jäänyt kaivelemaan mieltä. Ja pakko vielä todeta, että onhan se nyt paljon kivempi kalenterin voittajallekin, ettei koko paketti ole täynnä joulutuotteita. Palkintohan kuitenkin lähtee liikkeelle vasta joulun jälkeen!
Kynsillä olevat koristelut toteutin muuten leimasinmarmorointi-tekniikalla, josta kerroin teille ensimmäisen kerran tässä postauksessa. Näillä lakoilla lopputuloksesta tuli oikein nätti, kun kuviotkin jäivät todella selkeiksi värien kontrastin vuoksi!
Colour Aliken lakkoja myy Suomessa Naiskauneus -verkkokauppa. Heidän ihanaan valikoimaansa voit tutustua täällä. Colour Aliken lakat toimitetaan 8ml:n pulloissa, hintaa niillä on 4,50-9,90€.
Arvonnan ohjeet ovat yksinkertaiset:
1. Joulukalenteriin kuuluu 24 tuotepalkintoa, jotka yhdessä arvotaan yhdelle voittajalle 26. päivä joulukuuta.
2. Osallistua voit joka päivä jättämällä postauksen alle kommentin, jossa annat toimivan sähköpostiosoitteesi sekä kerrot minkä kanavan kautta seuraat blogiani. Jokaiseen postaukseen on aikaa osallistua kyseisen päivän loppuun (keskiyö) saakka.
3. Jokaisesta postauksesta saat yhden arvan, ja kasvatat voittomahdollisuuttasi!
3. Jokaisesta postauksesta saat yhden arvan, ja kasvatat voittomahdollisuuttasi!
Käsi pystyyn ne, jotka ovat kokeilleet leimasinmarmorointia!
*** Colour Aliken lakat saatu
Täällä hep! Leimasinmarmorointia on kyllä tullut kokeiltua 🙂
Bloglovinin kautta, annamariakaroliina @hotmail.com
Ihana marmorointi <3 mukana!
Kaunis lakkaus, ihanan kesäinen! 🙂
Seuraan Bloglovinin kautta,
emminailart@gmail.com
Ihanan piristävä lakkaus!
Mukana!
Nätti portaalla lakkaus.
Bloglovinin kautta.
Hanna.lahtinen ( at ) Gmail.com
Apua-autocorrect. Pirtsakka 🙂
Bloggerin kautta!
hemantinde@hotmail.com
Tosi kiva tuo marmorointi, bloggerin kautta mukana. riiti81(At)gmail.com
Mä en ole vielä kokeillut leimasinmarmorointia, koska en tiedä onnistuisinko siinä. Kuulostaa varmaan tyhmältä, mut pysyn mielummin tutuissa ja turvallisissa menetelmissä, jotta minimoin kaikki epäonnistumiset.. 😀
bloglovin, theyellownails@gmail.com
Bloggerin lukijana mukana. mummolta@gmail.com
Oih, kauniita, taas! 😀
kynsille@luukku.com
Bloggerissa Leena.
Ei, en ole kokeillut.
Mukana leenvikki(at)gmail.com
Mukana taas!
Ihanan pirteä lakkaus. Just nyt se ei kolahtanut ihan niin, kuin varmasti keväällä kolahtaa. Mulla on nyt tummien lakkausten aika. Vaikkakin odotan, että pääsen lakkaamaan taas PP:n chillaxilla. Se on ihanan ihana! 🙂
Kiva banaanin sävy 🙂 En ole kokeillut näitä.
Blogger-lukijana mukana. piivoitto@gmail.com
Jännät!
face ja bloggeri 🙂
bikkenpilttuu at hotmail.com
Bloggerlukijana mukaan.
hamalainentm@gmail.com
Kyllä pinkki piristää tän synkkyyden keskellä! En ole vielä kokeillut. 🙂
Mukana, Bloglovin, laura.vesterberg@luukku.com
jaasksanna@gmail.com
Mukana. Seuraan nyt käselaimen kirjanmerkin kautta.
Marmorointia oon kokeillut, vedessä, kuivana ja elmukelmya, mutta leimasinmarmorointi on kokeilematta.
bloggerin kautta seuraan
pirpanaunelmia@hotmail.com
Bloggerin lukijana mukaan. Ompas taas kauniita kynsiä. Salli.moilanen36@gmail.com
tiina.omitui@gmail.com
mukana! Hieno koristelu, pitäs kokkeilla itekin.
Onpa kivan näköisiä!
laura.leppajarvi@gmail.com
En ole kokeillut.
Bloggerin kautta seuraan, millakko at gmail com
Bloggerin kautta mukana!
miratamminen71@gmail.com
Tosi nätti lopputulos, vaikka en heti uskonut, että nuo sävyt sopisivat yhteen.
talviuninalle(at)gmail.com (Blogger)
Kauniit! Näyttäisivät vielä paremmalta keväällä ;). Bloggerin kautta seuraan.
Tiina
miumiu83 at gmail.com
Leimasinmarmorointia jee! 😀 keltaisia lakkoja ei ole kyllä liikaa..
Mukaan 🙂
Oiiiiiiiiiii, kesä ❤
Luen Bloggerin kautta
❤:Sara (mypersonalgalaxy@gmail.com)
Bloggerin kautta lukijana
annikajokinen95@gmail.com
bloggerin kautta anytime85@luukku.com
Seuraan facebookissa
pusuri(at)luukku.com
Mukana 🙂
Bloglovin, lea.bjorn@outlook.com
vau, nää on hienot ! leimasinmarmorointi on helpointa ikinä, ei vaan voi epäonnistua 😀
bloggerin kautta seurailen nimellä Kahden tytön kynnet. sposti: iituska1999@gmail.com
Mukana, seuraan Bloggerin kautta 🙂
netteri@gmail.com
Mukavaa vaihtelua joulunväreihin tämmmöinen ampparimehujää -kombo 🙂
Mukana!
talkandbake@suomi24.fi (Blogger)
Moikka, tänäänkin mukana meitsi.
fbn kautta seuraan.
Oii ku ihanat kynnet, tuo marmorointi onnistunu kyllä nii hyvi 🙂 Mukana ollaan, s_kerola@hotmail.com bloggerin kautta luen
no tohonhan tuo sähkis tuli nyt nimeksi näköjään 😀
Mukana tänäänkin. TMarmorointi on ihana tapa koristella kyllä kynnet.
niina.s.jaaskelainen@gmail.com on mun sähkis edelleen.
Kivasti sulautuu nuo värit toisiinsa.
Blogger-lukija
smiug@hotmail.com
fb kautta Mukana jatta.sivander@gmail.com
Seuraan Bloggerin kautta! kokkonen.heini(at)gmail.com
Bloggerin kautta!
postin.tuomaa@gmail.com
Bloglovinin kautta!
N.myllyla85@gmail.com
Muistelin että aamulla kommentoin mutta tais jäädä tekemättä, poistathan jo tupla? 😉
Facen kautta mukana, terkki(at)Hotmail.com
Mukana tänäänkin yhdellä arvalla.
saaraihanainen@gmail.com
Kokeiltu on! Pitäis käyttää varmaan useamminkin leimojen alla. 🙂
Mukana – Bloggerin, Bloglovin'in, FB:n, kerttu.kaikkonen(ät)gmail.com.
Tästä tulee kylläihan mieleen ampparimehujää! Ja niistä tulee yksi ihana kesä mieleen. 🙂
Mukana tännäänkin arvalla.
nnooranen@gmail.com
Mukana ollaan, seurailen bloggerin kautta!
janika.siren@hotmail.com
Bloggerin kautta seurailen.
janna.nikula@hotmail.com
Jes, kiva! Tää on yksi mun lempparitekniikoista, niin helppo ja aina tulee kivaa jälkeä 🙂
Oi kiitos Taina! ♥
Paljon kiitoksia! 🙂
Kiitos! ♥
Seuraan Bloggerin kautta. yuenkynnet(ät)gmail.com
Kauniita herkkuvärejä.
Hih, hetken jo ihmettelin! Kiitos 🙂 ♥
Oikein paljon kiitoksia! 🙂
mukana 🙂
anna_88@luukku.com
Höh, mä olen ihan varma että onnistuisit! Testaa ainakin tikulle ennen kuin ihan kokonaan luovutat 🙂
tintti405@gmail.com
ihanat, keväiset, ellei jopa kesäiset kynnet!
Mukana tänäänkin nyt yhdellä arvalla lisää.
Ihana marmoroidut kynnet. Olen joskus kokeillut muutamaan otteeseen marmorointiä, köh…vähän huonolla menestyksellä 😀
Bloggeerin kautta seurailen 🙂
heli@lailanet.fi
Bloggerin kautta seuraava ja mukana arvonnassa 🙂
suvi.vikholm(a)luukku.com
Voi kiitos! 🙂
enkelipeikko@gmail.com
Mukana tänäänkin. Bloggerin kautta selaan, nyt ei jaksa vaan kirjautua kun pitää toista gmail-tiliä pitää kirjautuneen hangoutskeskustelua varten. Eli ahkerasti teen duunia täällä 😀 😀
bloggerin kautta
eekku80@netti.fi
Mukana bloglovinin kautta 🙂
jenniju@hotmail.com
Osallistun kilpailuun, seuraan bloglovinin kautta!
hennamar@outlook.com
Kiitoksia kovasti! ♥ Itsellekin uppoaa nyt paremmin tummat sävyt, mutta välillä on kiva saada kynsille vähän jotain pirteämpääkin 🙂
Se on kyllä kiva! 🙂
Ihan totta, ei ne ihan tavallisimmat! 🙂
No niinpä! 🙂
Bloggerin kautta.
sannamaria77 at gmail.com
Mukana.
– Liisa
Mukaan! Bloggerin kautta seuraan. 🙂 hiltuha(at)gmail.com
bloggerin kautta seuraan 🙂
hilsan@luukku.com
Onko colour aliken kaikki lakat leimaavia vai onko niillä erikseen leimauslakat? On alkanut ks merkki kiinnostamaan leimauslakoiksi =) dilenails@email.com
Bloggerin kautta 🙂
mimyy93@gmail.com
noora.palveluita@gmail.com
Bongasin arvonnan kaverin fb-sivun kautta, jään varmaan silloin tällöin seuraa fb-sivujen kautta.
Mukana tällekin päivää.
narttu.sks@gmail.com
Vaimoke on kans osallistunut, osallustunpa minäkin. Jos voitan niin vaimolle joululahja :).
kiimatappi@gmail.com (juu, mailille saa nauraa)
Bloglovinin kautta seuraan =). Mukaan arvontaan!
siinatar@gmail.com
Kannattaa testata, se on tosi kiva tekniikka! 🙂
Kiitoksia paljon! ♥
Oi kiitos! 🙂
Nää on kyllä kivan pirteän sävyiset! 🙂
Kiitoksia! 🙂 Sitä monesti yllättyy kun löytää uusia kivoja väriyhdistelmiä 🙂
Kiitos! 🙂 Ja ihan totta kyllä!
😀 Ihan totta! 🙂
♥
Oii kiitos paljon! ♥ Tää tekniikka on kyllä ihanan helppo 🙂
Kiva kuulla! 🙂 Ei sitä puna-kultaista nyt ihan läpeensä koko joulun aikaa jaksakaan 😀
Voi sentäs, kiitos Satsuli! ♥♥
Kiva että olet sitä mieltä! Itsekin tästä tekniikasta tykkään 🙂
Kiitos! 🙂
Kiva kuulla 🙂 Leimojen alle tämä kyllä sopii tosi hyvin!
Oi ihanaa! Vähän on kyllä ampparimehujaan näköiset 😀
No eikö olekin! 🙂
Kiitos kehuista! ♥♥
Voi höh! Mutta harjoitus tekee mestarin, sen kun jatkat kokeiluja 🙂
😀
Apua, anteeksi että vastauksessa kesti! Täällä ollaan flunssan kourissa ja kommentteihin vastaan minkä päänsäryltä kerkeän. Mutta merkillä on tosiaan leimauslakat erikseen, niitä en olekaan kokeillut. Muistaakseni ovat kuitenkin saman hintaisia kuin nämä, eli n. 5€/kpl 🙂
Kiva kuulla! 🙂
Olipa kaunis ajatus! ♥ 🙂