Kuulumisia

Kosmetik4lessin paketti

Hahhaa, eipäs olekaan tarvetta kohottaa kulmakarvaa ja miettiä, että joko nyt se on rikkonut shoppauslakkonsa! Näin asia ei suinkaan ole, vaan nyt vilautan teille kaksi viikkoa sitten tilaamani K4L -pakettini sisällön ja vähän muutakin, ja mainittakoon tosiaan että shoppailulakkoni starttasi juurikin kaksi viikkoa sitten lauantaina tämän kyseisen tilauksen jälkeen, eli olen siis pysynyt mainiosti ruodussa ostelematta yhtään mitään.

 

Lisää iloisia uutisiakin olisi kerrottavana, nimittäin jeij, me saadaan vihdoin auto takaisin ensi viikolla. Kuukausi sitten se ihana vuoden 98 Mitsu-romumme jäi Viroon korjattavaksi (miehen enolla on siellä päin autokorjausbisnes, ja osatkin tulee Virosta tilattuna halvemmaksi, eli säästämme tuhansia euroja korjauttamalla autoa Viron reissujen yhteydessä aina kun vikoja ilmenee) mutta vihdoista viimein saamme sen ihan muutaman päivän päästä takaisin. Ihaniin uutisiin luettakoon myös se, että tänään Paistoi Aurinko! Pari kuvaakin sain napattua auringon valossa, ja olin kyllä älyttömän innoissani.

 

 
 
Essence: 24h hand protection balm Vanilla & Cinnamon, Cherry & Coconut
Siirrytäänpäs kuitenkin asiaan. Tilaukseen nappasin pari Essencen käsirasvaa lisää, sillä tykästyin kovasti viime tilauksessa tulleeseen kiivi-tummasuklaa rasvaan (se on jo melkein loppunut!) että halusin testata muitakin tuoksuja. Nämä olivat kuitenkin melko häiritsevän voimakkaita tuoksuiltaan, etten pitänyt niistä niin erityisesti.
Makeup Revolution – Cool Days, Wet n Wild – Caribbean Frost
Mukaan tarttui myös yksi Revolutionin kynsilakka, sillä postikuluista sai alennusta jos osti jonkun niiden tuotteen, ja tätä teki mieli testata. Lisäksi nappasin Wettiksen ihanan Caribbean Frostin, jota harkitsin jo edellisen tilauksen yhteydessä.
Essence: 190 Kiss me, Freddy, 191 Love is in the air, 189 New York city call
Tilasin myöskin kolme Essencen Colour & Go sarjan lakkaa, kaikki aika herkullisen sävyisiä, eikös?
Essence: Quick dry top coat, Nail art effect 07, 02 Stamp me!
Ostin testiin myös Essencen Quick Dry -päällilakkoja kaksi kappaletta, jotka osoittautuivat kyllä jo melko kehnoiksi kavereiksi, ja toimivat edes jotenkin pikakuivattajan tavoin vain käytettynä yhdessä Essencen pikakuivattavien tippojen kanssa. Noh, tulipahan testattua. Kuvassa näkyy myös värikkäät kaviaaripallot ja musta leimauslakka, jotka oli ihan pakko hommata testiin.
Essence: 24 I feel gritty!, 16 Lovely, maybe, 03 I don’t care! I love it!, Gina Tricot – Pear
Viime tilauksessa jätin tilaamatta Essencen hiekkatopperin, joka muuttaa minkä vain lakan hiekkalakaksi, ja se jäi oikeasti harmittamaan, niinpä tarrasin tahmatassuni sen ympärille tällä kertaa. Lisäksi mukaan tuli ihana vaaleanpunasävyinen glittertopperi ja Road trip -sarjan bensaefektilakka, jonka testausta odotan mielenkiinnolla. Tässä kuvassa viimeisenä on myös Gina Tricotin Pear, jonka kävin taannoin kotiuttamassa mutta joka odottaa vielä testivuoroaan.
Nfu Oh – NFU 64
Siinä olikin se tilaus ja jotain ylimääräistäkin. Eilenkin postilaatikolla kävi vipinää, kun Näytä Kyntesi -salongin hyvityspaketin saapumisilmoitus oli tullut. Kävinpä siis noutamassa Postista tämän ihanan Nfu Oh hololakan, josta olen aivan innoissani! Tuskin maltan odottaa että pääsen puuhailemaan tämän kanssa. (Tämän he siis lähettivät korvaukseksi kehnosta mattalakasta, joka jostain syystä repeili pahasti lakkauksissa.)
Ja sitten: Mitä ihmettä! Postilaatikkoon oli tipahtanut Eekun lähettämä paketti, toki tiesin jo etukäteen että hän jotain ajatteli lähettää, mutta että tällaista… Paketissahan oli vaikka mitä! Ihana Eekku lähetti siis paljon erilaisia tarroja, pussillisen neliön muotoisia strasseja, purkin samettipulveria, pari koristelulakkaa ja hän oli jopa muistanut että taannoin hänen koruarvonnassaan olin toivonut saavani tuollaisen ihanan peura-avaimenperän jos sattuisin voittamaan, ja sellaisen hän oli sitten tehnyt minulle! Voi että, mikä viikon piristys, suuri kiitos Eekku! <3
// Hello everyone! 

 

Today I want to show you some things I’ve ordered, bought or got as a gift on these past two weeks. Under every picture I’ve wrote the names of the products expect the last picture, which has some things for nail designs I got from another nail blogger Eekku, who wanted to cheer me up with a little present. And she really did cheer me up, I loved everything on there, specially that deer keychain she did herself for me! Thank you Eekku! <3

 

 
Löytyykö teiltä samoja lakkoja? Do you own any of these polishes?
 
 
 

 

 

Saatat myös pitää...

18 kommentti

  1. Kivoja ostoksia 🙂

    Mulla on muuten tuo Caribbean Frost ja niin nätti lakka kun se onkin, niin tuppaa kutistumaan kuivuessaan ihan järkyttävästi, ainakin mulla :'(

  2. Joo, niin on! Tällä kertaa mukaan tarttui paljon sinivihreän sävyisiä juttuja 🙂

    Ja siis voihan itku! 🙁 Toivotaan, ettei mun yksilö tee samaa, meinaan saatan raivostua pahasti jos niin tapahtuu 😀 Tuo on ihan oman sävyinen lakka johon suorastaan rakastuin jo pullossa kun se tuli kotiin. Nyyh sentään, pitää toivoa että kaikki sujuisi hyvin :/

  3. says:

    Voi vitsi miten kivan näkösiä tuotteita! 🙂

  4. says:

    Oi, kaikkea ihanaa olet ostellut 🙂 Noita Essencen käsirasvoja ei taidan näissä Suomen ständeissä ollakaan, höh. Itseltäni löytyykin tuo New York City Call ja se on ainakin tosi kiva! Ja samaten tuo hiekkatopperi, mutta sen kanssa en oikein ole sinuiksi päässyt.

  5. Mä olen itse aivan koukussa tuohon Essencen kirsikkakäsirasvaan. Se on tosi voimakkaan tuoksuista, mikä on mulle yleensä ei-ei, mutta tämäpä onkin jostain syystä poikkeus säännöstä :). Ihania tilauksia. Munkin NailsAven tilaus tuli vihdoin, joten pääsen vähän taas swatchailemaan!

  6. says:

    Kivoja ostoksia ja kiva jos paketti oli mieluinen

  7. Kivoja ostoksia 🙂 täytys joskus tilata noita essencen käsirasvoja, niitä on niin kehuttu joka paikassa.

  8. says:

    Kivoja! Ois toisaalta kiva noita rasvoja nuuskia mutta toisaalta noita purkkeja on muutenki ihan liikaa, tuoksuvissa on aika iso riski että jää käyttämättä vaikka kiva oiskin.
    Tuo essencen hiekkatopperi on mullakin, ei oo vaan tullu kai käytettyä ku kerran vasta 😀

  9. Hih joo, näissä riittää tutkittavaa hetkeksi 🙂

  10. Ai ei vai? Harmi juttu, mä en tiennytkään kun en oo koskaan tosiaan päässy livenä noita hypisteleen :/ Toivottavasti ottavat tulevaisuudessa nuokin markkinoille. New York City Call vaikuttaa kyllä kivalta ainakin pullossa, ja hiekkatopperista en aiemmin innostunut ennen kuin näin sitä jossain blogissa käytettävän valkoisen päällä, jolloin se näytti tosi ihanalta, ja sillain ajattelin itsekin ensimmäisenä testata 🙂

  11. Ai oot vai? Mun mielestä se on ihan kamala 😀 Taisiis aluksi ihastuin siihen, mutta kun käsiä rasvaa viidestä kymmeneen kertaan päivässä niin alkaa kyllä kyllästyttämään ainainen mukana leijaileva kirsikan ylivoimakas tuoksu 😀 Mutta voi eikä, oon niin kateellinen sun NaisAven paketista, mäkin haluun! Pitää kyllä maaliskuussa tilata sieltä jotain, toivottavasti tulevat sitten perillekin :/

  12. Kiitos ja oli kyllä tosi mieluinen! <3 Aivan ihania juttuja olit laittanut, kiitos paljon vielä! 🙂

  13. Kiitos, tässä tuli kyllä omastakin mielestä vaikka mitä kivaa 🙂 Ja kannattaa kyllä tilata noita rasvoja testiin, ainakin kiivi-tummasuklaan tuoksuista voin kovasti suositella. Sitä kun läträä, tekee mieli syödä omat sormet 😀

  14. No, jos joskus tilaat jotain K4L:ltä, kannattaa napata yksi puteli testiin ja miettiä sitten haluatko enempää, niin minäkin alunperin tein eikä kaduta 🙂 Kun hintakaan ei ole paha, niin ei se suuri riski ole 🙂

    Ja tuota hiekkatopperia kannattaa ilmeisesti testata valkoisen päällä, jossain näin että näytti tosi upealta! Siksi sen tilasinkin 😀

  15. says:

    Ihania ostoksia! 🙂 tuo hiekkatopperi vaikuttaa todella mielenkiintoiselta 🙂

  16. Jeps, toivottavasti saan näistä iloa irti koko loppukuuksi, niin ei tarvitse muuta shoppailla 😀 Ja hiekkatopperi tosiaan herätti omankin mielenkiinnon, kerron siitä sitten tarkemmin kun käyttöön pääsee 🙂

  17. Oi ku paljo kaikkea kivaa! Mää tilasin ihan vasta noita Essencen käsirasvoja ja innolla oottelen niitä saapuvaksi.

  18. Joo, niinhän tässä on 🙂 Ja hei, toivottavasti tulevat pian ja tykkäät niistä, omasta mielestä ovat ainakin olleet ihan päteviä, vaikka jotkut ovatki melkoiset voimakastuoksuisia 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *