Haasteen 14. päivän aiheena on “flowers”. Voi että miten pähkäilin tätä! Jostain syystä en hahmottanut mitään muuta tapaa tämän aiheen toteuttamiseen kuin pilkkutikku-kukkaset, ja jouduin jopa virkistämään muistiani googlettamalla “flower nail art”. Sieltä muistiini palautui kirsikankukat, päivänkakkarat, one stroket ja kaikki muut mukavat joita aivoni eivät käsittäneet edes olemassa oleviksi vaihtoehdoiksi hetki sitten. Kuvien sekasorrosta silmiini osui myös muutamat ruusulakkaukset, ja päätin että niitä on kynsille saatava.
Halusin päräyttää testikierroksen myös uudella Flormarin Neon-sarjan lakallani, eli Tender Pinkillä. Mikään oikea neonhan tämä ei ole, ei edes erityisen kirkkaan sävyinen creme, mutta sävy on sellainen täydellinen lämpöisen taittoinen pinkki joita rakastan täydestä sydämestäni. Upeasti tämä lakka myös levittyi kapeasta sudista huolimatta, joskin peittävyys saavutettiin vasta kolmannella kerroksella. Noh, pikkuvikoja kun huomioidaan lakan hinta.
Tender Pinkin päälle, kynsien tyviin töpsöttelin kimallusta siskolta saadusta Lindexin glitterlakasta joka kantaa nimeä Diva Pink. Tämän päälle sutaisin kerroksen pikakuivattajaa ja aloin söhertämään mustia ruusuja myöskin kynsien tyviin. Osa ruusuista onnistui kauniisti, osa ei ehkä ihan niin kauniisti mutta melko tyytyväinen niihin olin kuitenkin loppukädessä. Jotenkin jäi kyllä harmittamaan, että kokonaisuudesta tuli omaan silmään kovin tylsä… No, eiköhän näitä taas yhden päivän katsele!
Mitäpä teille? Vieläkö muistatte, että maailmassa on muitakin kukkia kuin niitä dotting toolin avulla syntyviä? Jos vastasit kieltävästi, ei hätää – onneksi on Google!
Aiemmat 31 päivän haasteen lakkaukset:
1. Red nails
2. Orange nails
3. Yellow nails
4. Green nails
5. Blue nails
6. Violet nails
10. Gradient nails
11. Polka dots
12. Stripes
13. Animal print
24 Comments
Nämä on superihanat, tykkäsin myös niistä leopardikynsistä 🙂
17.8.2015 at 03:10Oi miten kauniit! Tuo lakka on kyllä hyvän värinen. 🙂
17.8.2015 at 03:46Välillä voi olla kynsillä jotain tylsempääkin! Kaikesta huolimatta, jälleen kerran kauniit kynnet. Sopii hyvin nuo ruusut kynnen alaosaan. 🙂
17.8.2015 at 04:32Oi ihanat!
17.8.2015 at 05:04Nää on ihan super kauniit <3 Ja miten hienot ruusut, luulisi leimoiksi tai decaleiksi :)
17.8.2015 at 06:59Mä oon ihan hurahtanut kaikenlaisiin kukkakynsiin. Joskus pitää mennä vartavasten ihastelemaan nettiin kaikkia hienoja kynsiä 😀
Kauniit
17.8.2015 at 07:03Upeat kynnet ja erityisesti nuo käsinmaalatut ruusut! 🙂
17.8.2015 at 07:58Nää näyttää taas ihan siirtiksiltä :D. Sä oot ihan kone käsinmaalauksissa! Upea väri muuten tässä lakassa. Juuri sellainen mitä ihailen muilla mutten osaa itse käyttää :).
17.8.2015 at 07:59On kyllä upeat!
17.8.2015 at 08:13Voi kiitos! 🙂
17.8.2015 at 20:10Kiitos! 🙂 Tää on ihan mun sävy 😀
17.8.2015 at 20:11Voi kiitos Mee 🙂 <3 Ja ihan totta, ei aina tarvitse kynsien olla kuin suoraan sirkuksen lavalta niinkuin mulla tuppaa välillä käymään 😀
17.8.2015 at 20:12Kiitos Emmi! <3
17.8.2015 at 20:13Oh kiitoksia Heidi! <3 Ei nuo nyt ihan leimoja vastaavat ole, mutta suhteellisen hyvin ne omastakin mielestä onnistui :)
Ja kukkakynnet on kyllä ihania! Todella järkkyä, etten oikeasti osannut näiden kynsien aloitusvaiheessa nimetä muunlaisia kukkasin koristeltuja kynsiä kuin ne perinteiset dotting tool -kukat 😀
17.8.2015 at 20:14Kiitos 🙂
17.8.2015 at 20:15Voih kiitos Outi 🙂 <3
17.8.2015 at 20:15Höpöhöpö! 😀 Tämä sävy on yksi niistä ainoista pinkeistä, mitkä näyttää kauniilta omaa ihoa vasten. Kylmänsävyiset pinkit ei jostain syystä sovellu ollenkaan, vaikka muuten niistä tykkäisinkin :/
17.8.2015 at 20:17Kiitoksia! 🙂
17.8.2015 at 20:18Sä oot niin pro maalailemaan kaikkea. Mä oon aina varma kun katson kuvia ekan kerran, että oot leimannu kuviot tai käyttänyt siirtokuvia ja sit selviää tekstistä että olet itse maalannut. 🙂
18.8.2015 at 20:08En kertakaikkiaan tajua miten näin siistit ja tasamuotoiset kukkakoristelut voi tehdä käsin. Oot kyllä ihan hurjan taitava, ei voi muuta sanoa :)!
19.8.2015 at 14:50Voi että!! Kiitos Enail, todella kauniisti sanottu :') <3
19.8.2015 at 16:02Jösses sentään, suuret kiitokset! <3 🙂
19.8.2015 at 16:06Tosi upeet ruusut ja ihanan värinen lakka!
22.8.2015 at 19:33Voi kiitoksia! 🙂
24.8.2015 at 21:07