Mavalan kevätkokoelma kantaa nimeä Garden Party, ja se koostuu kuudesta kesäisen hempeästä lakasta jotka on kaikki nimetty erilaisten kukkasten mukaan. Esiteltyäni Mavalan juhlakokoelman blogissani maahantuoja tarjosi minulle testattavaksi tätä hempeää kevätkokonaisuutta, ja suostuin tarjoukseen mielihyvin. Tällä hetkellä omistan muutamia Mavalan lakkoja ja niitä on aina ollut osana lakkakokoelmaani jonkin verran, mutta en muista, milloin olisin viimeksi lakannut merkin creme- tai crellylakalla ja halusin ehdottomasti tietää minkä laatuisia ne mahtaisivat olla.
Esittelen lakat kolmessa postauksessa joissa näytän kaikista swatch-kuvat ja yhden koristellun lakkauksen. Samalla kerron hieman tarkemmin havainnoistani lakkojen koostumuksen ja laadun suhteen. Kaikissa swatcheissa on esiteltävän lakan päällä käytetty päällyslakkana Seche Viteä.
Mavalan lakoista liikkuu monenlaisia mielipiteitä, ja suurin puheenaihe taitaakin olla pullon epäkäytännöllinen korkki. Korkki jumittuu herkästi jolloin pulloa ei saa enää auki, ja tunnistan ongelman itsekin. Nyt en kuitenkaan muista, milloin minulla olisi korkki näissä viimeksi jumittunut enkä ole siis kokenut sitä ongelmaksi. Tätä ongelmaa lukuun ottamatta täytyykin myöntää, että itse ainakin pidän Mavalasta merkkinä. Kiinnostukseni merkkiä kohtaan heräsi eloon erityisesti vuoden takaisen juhlakokoelman tienoilla, ja sen jälkeen olenkin hipelöinyt uusia kokoelmia mielenkiinnolla aina niihin törmätessäni.
Ensimmäisenä kynsille pääsi Begonia. Kyse on marjapuuron sävyisestä creme-pohjaisesta lakasta jossa on mukana aavistus shimmeriä. Shimmerin näkee oikeastaan vain pullossa, kynsillä sitä ei juurikaan huomaa. Sävy on klassinen ja tyylikäs, sopii mielestäni tilanteeseen kuin tilanteeseen. Vietinkin itseasiassa ensimmäiset työssäoppimispäivät tällä viikolla vain tämä lakka kynsilläni, sillä se oli mielestäni sopivan hillitty.
Laadullaan Begonia pääsi yllättämään minut positiivisesti. Lakkaa tarvittiin täydelliseen peittävyyteen vain kaksi kerrosta, joskin levittämisessä piti olla hieman varuillaan. Begonia raidoittui melko herkästi ja olikin oltava tarkkana, ettei samasta kohdasta sudi useampaa kertaa. Muuten koostumus oli miellyttävä, lakka ei ollut liian paksua muttei myöskään valunut kynsinauhoille.
Tänään esiteltävä toinen lakka kantaa nimeä Jasmin. Kyse on hyvin vaaleasta vaaleanpunaisesta lakasta joka on sävyltään hieman kylmän puoleinen. Tässäkin lakassa on shimmeriä, ja sitä tuntuu olevan hieman reilummin kuin Begoniassa. Vieläkään shimmeriä ei näe juurikaan kynsillä, vaan se antaa lakalle vain pehmeämmän ja huurteisemman viimeistelyn verrattaessa tavalliseen cremelakkaan.
Jasminia tarvitaan kolme kerrosta kunnolliseen peittävyyteen. Tämä lakka ei kuitenkaan raidoittunut juuri ollenkaan, ja oli helpompi levittää kuin Begonia. Koostumus on kuitenkin crellymäisempi joten kerroksia tarvitaan enemmän.
Jasminia lakatessani sain hirmuisen inspiraation koristella sen valkoisilla jasmiininkukilla teemaan sopivasti. Koristelut syntyi siten, että sudin kynsille ensin kaartelevan janan hopeista kimalletta Mavalan Glam Ice -glittertopperista jonka jälkeen maalasin valkoisia kukkasia sikin sokin janaa seuraten Gina Tricotin valkoisella lakalla. Kukkien keskustoihin sipaisin kimallusta IsaDoran keltaisesta tekstuurilakasta Lemon Soda. Lakkauksesta tuli oikein suloinen sekä keväinen ja pidin kokonaisuudesta kovasti.
Garden Party kokoelman olen saanut maahantuojalta blogia varten testattavaksi ja esiteltäväksi. Kokoelman lakat ovat tulleet myyntiin helmikuun alussa, ja niiden suositushinta on 5,20 € / 5ml.
Millaisia mielipiteitä teillä on Mavalasta merkkinä? Miltä nämä lakat vaikuttavat?
*** Mavalan lakat saatu maahantuojalta
31 Comments
Tuo Jasmin on tosi kaunis, ja söpöt koristelut. Itse oon tykännyt kaikista vähäisistä omistamistani Mavalan lakoista. Mavalan valkoinen on huippu hyvä! Mavalassa en tykkää pullojen pienuudesta ja hinta on turhan korkea lakkamäärään nähden.
12.2.2016 at 05:03Mulla taitaa olla Mavalan lakkoja huimat 2kpl, eikä ne oikein innosta. Mutta sun kynsillä nämä lakat näyttävät niin hyviltä ja ahh rakastuin oitis kynsiin. <3
12.2.2016 at 05:57Mää tykkään Mavalan lakoista kyllä.
12.2.2016 at 05:58Molemmat tosi kauniita lakkoja. Mulla Mavalan lakat ovat toimineet tosi hyvin, tykkään kyllä 🙂
Aivan ihanat kynnet oot tehny! <3
12.2.2016 at 06:59Molemmat sävyt on kyllä nättejä. Mää tykkään kyllä mavalasta, lakat on hyvälaatusia, mut just tuo korkin jumittuminen on ongelma ja hinta kirpasee ku ei pullosa oo kamalasti lakkaa. 🙂
Oih miten hempiät kynnet, aivan sika söpöt <3
12.2.2016 at 07:18Kauniita lakkoja
12.2.2016 at 08:02Oi miten ihania ♥ Noi ''Jasmin'' ja ''Begonia'' mitkä näkyy kuvissa voisi päätyä mun kynsilakkakokoelmiin heti ^^. Tosi kauniit sävyt.
♥ Sini | myblog-bysini.blogspot.fi
12.2.2016 at 09:44Mulla ei oikeastaan ole mitään suurta vihaa Mavalaa kohtaan, mutta ei vaan ole tullut hankittua. Litrahinta on kuitenkin aika kallis (jopa kalliinpi kuin OPI:lla), joten ei tee mieli maksaa pienestä pullosta niin paljoa.. Eikä mun mielestä pullo korkkeineen ole mikään kaunis. Kokoelmissa on kyllä kauniita yksilöitä, en voi väittää vastaan, mutta sijoitan mielummin muihin merkkeihin 🙂
Kukkakynnet on hurjan kauniit! Mullei ole ikinä tullu mieleen tehdä kukkia tolleen keskelle kynttä, joten tää lähtee testiin 8)
12.2.2016 at 13:05Ihanat kukat! Tykkään kyllä mavalan tasaisen hyvästä laadusta, minulla vaan harmittaa pullojen pieni koko, montaa kertaa ei kerkeä käyttämään kun on yli puolet menny ja helposti siinä vaiheessa jankkiintuvat. Nämä värit on ihania <3
12.2.2016 at 13:31Mä en oikein oo jaksanut innostua Mavalasta, johtuu varmaan enimmäkseen pullojen pienestä koosta. Mutta sä oot kyllä tehnyt Mavalalla aivan ihanat kukkakynnet!
12.2.2016 at 15:39Mä en oikein oo jaksanut innostua Mavalasta, johtuu varmaan enimmäkseen pullojen pienestä koosta. Mutta sä oot kyllä tehnyt Mavalalla aivan ihanat kukkakynnet!
12.2.2016 at 15:39Mulla oli joskus yli 10 Mavalan lakkaa, mutta olen ajan saatossa antanut ne eteenpäin, vaikka ei niissä oikeastaan mitään vikaa ollutkaan. 😀
12.2.2016 at 18:04Joskus pikkutyttönä miulla on ollut Mavalan lakkoja, mutta ei kyllä ole vuosiin enää löytynyt lakkakokoelmastani Mavalaa. Mutta näteiltähän nämä näyttää 🙂
13.2.2016 at 07:00Kauniita sävyjä 🙂 omistan ehkä neljä tai viisi mavalaa. Olen omistanut enemmänkin mutta jouduin heivaamaan juuri pari jakkiintunutta yksilöä pois. En ehkä ole ihan niin viehättynyt kyseiseen merkkiin kuin joskus olin, mutta ei mulla mitään sitä vastaankaan ole. Mun pisimpään kestosuosikkina kestänyt mavala on Sparkling Silver jota käytän luvattoman usein. Vähän pelottaa kun pohja alkaa häämöttää 😀
13.2.2016 at 09:01siis aivan upeita nämä sun kuvat ! mavalan pulloa vihaan yli kaiken, en vaan saa kuvattua kynsiä sen kanssa 😀 tuo Jasmin täytyy kyllä kotiuttaa, todella nätti tapaus <3
13.2.2016 at 11:18Kiitoksia Yue! ♥ 🙂 Jasmin on kyllä oikein kaunis, todella kiva sävy kevääseen 🙂 Ja muakin kyllä hieman harmittaa pullojen pienuus, mutta toisaalta ne on myös kätevän kokoisia. Mullakin tuota kokoelmaa riittää, niin ei kaikkien tarvitse olla mitään jättikokoja, nuokin kulkee niin kätevästi reissussa mukana 🙂
15.2.2016 at 04:37Voii kiitos Fani <3 🙂 Kaikki merkit ei toki ole kaikille, ei muakaan esimerkiksi Color Club hirveästi jaksa kiinnostaa mutta Mavala uppoaa nykyään 🙂
15.2.2016 at 04:40Hyvä etten ole ainoa! 😀
15.2.2016 at 04:41Oii kiitos Emmi! <3 🙂 Kiva kuulla että sullakin Mavalat toimii 🙂
15.2.2016 at 04:45Nää on tosiaan nättejä 🙂 Itse jopa tykkään siitä pienestä pullosta, sen kanssa on niin kiva kuvata kynnet ja lisäksi sellaisia saa helposti pakattua mukaan reissuille. Toki hinta on vähän suolainen, mutta toisaalta itse en enää hirveästi katso millien perään kun kokoelma on jo sen verran iso, niin harvemmin noita lakkoja oikeasti loppumaan pääsee 🙂
Kiitos kehuista ihana <3 🙂
15.2.2016 at 04:47No onhan nämä 🙂 Kiva, että säkin olet sitä mieltä 🙂
15.2.2016 at 04:49Kiitoksia! Kiva kuulla että tykkäät, nää on kyllä kovin nättejä sävyjä 🙂 ♥
15.2.2016 at 04:50Onhan se litrahinta toki todella korkea, mutta koen tämän kuitenkin edulliseksi esimerkiksi IsaDoraan nähden, niidenkin pulloissa kun on vain se 6 ml. Mielestäni todella kivoja tällaiset pienemmät pullot juuri esimerkiksi reissuun mukaan ottamista varten 🙂
Kiitoksia kehuista! <3 🙂 Kiva kuulla että tykkäät kukkasista, mielenkiinnolla jään odottelemaan sinun versiota 🙂
15.2.2016 at 04:53Kiitos Diana! 🙂 ♥ Pullo on kyllä harmillisen pieni, mutta onhan nämä ainakin käteviä sitten reissuilla mukana 🙂
15.2.2016 at 04:54Kiitoksia kehuista Tintti! ♥ 🙂 Pullo näissä on kyllä inhottavan pieni, mutta sävyt on yllättävän ihania. Ja toisaalta pieni pullo on myös kiva, kun kulkee niin mukavasti reissuissa mukana 🙂
15.2.2016 at 04:55Ohoh, ihan mukava määrä tuollainen jo 🙂 Toisaalta jos ei itsellä ole käyttöä, niin miksipä niitä turhaan hilloaisi 🙂
15.2.2016 at 04:57Meilläkin oli lapsuudessani kotona Mavalaa 🙂 Tuntuu että niiden kokoelmista on tullut lähiaikoina mielenkiintoisempia, ainakin omasta mielestä 🙂
15.2.2016 at 05:00Kiva että säkin tykkäät 🙂 Tuo on kyllä tosi harmi jos sulla on joku oikein suosikki Mavalalta, kun on niin pieni pullo :/ Toivottavasti löydät sille jatkokappaleen tai vähintään dupen jostakin! ♥
15.2.2016 at 05:02Ohhoh, kiitos! ♥ Ihan ihmeissäni olin tuosta kehusta, kun aina niin kriittisesti katsoo omia kuviaan, niin ihanaa kuulla etteivät ainakaan ihan kamalilta näytä ulkopuolisen silmissä 🙂 Mä itse juurikin pidän Mavalan pullosta kuvien oton kannalta, jotenkin se istuu omaaan käteen parhaiten pienen kokonsa vuoksi 🙂
15.2.2016 at 05:04Voi että miten kaunis lakkaus!
15.2.2016 at 22:24Kiitos Tinkerbell! ♥ 🙂
18.2.2016 at 21:38