Follow:

Makrokuvien taikaa – Canon 90D fiilistelyä

Investoin pari viikkoa sitten vähän isommin tähän blogiharrastukseen, kun naputtelin menemään tilauksen Verkkokaupalle. Ostoskoriin päätyi Canon 90D –järjestelmäkamera, jolle tilasin kaveriksi pari käytettyä linssiä Rajalalta. Instagramissa minua seuraavat ovat jo nähneet monenmoisia otoksia uudella kalustolla, mutta halusin päästä tuulettamaan uutta ostosta bloginkin puolella!

Olen vuosia ihastellut muiden bloggaajien hengästyttävän upeita makrokuvia kynsistä ja meikeistä. Omat erikoislähikuvat ovat valitettavasti jääneet haaveeksi, sillä edes makrolinssejä ei myyty enää vanhaan kameraani. Canonin uutukainen on kuitenkin varsinainen peto Sigman 50mm f/2.8 -makrolinssin kanssa, enkä tiedä, onko mitään mihin tämä kaksikko ei kykenisi!

Canon 90D on perinteinen peilijärjestelmäkamera 32,5 megapikselin croppikennolla. Hankinta on oiva myös videokuvaamista ajatellen, sillä kameralla saa kuvattua täysikokoista 4K-videota ja se on varustettu kääntyvällä näytöllä. Kääntyvän näytön lisäksi laitteessa on sisäinen Bluetooth ja Wifi, jotka mahdollistavat puhelimen käyttämisen kaukolaukaisimena. Kuvausnäkymän saa auki puhelinsovelluksessa, mikä helpottaa huimasti meikkikuvien ottamista!

Koska kamera alkaa lähestyä ammattikuvaajan vaatimuksia, on siinä huimasti enemmän asetuksia ja säätöjä kuin edellisessä Samsungin NX300 -mikrojärkkärissäni. Tämä vaatii siis kunnon perehtymistä, että kalustosta saa kaiken irti. Onneksi automaattiasetuksilla pötkii jo pitkälle, eikä kuvaaminen jää odottamaan sopivaa opiskeluhetkeä. Tähän mennessä Youtube on kyllä ollut korvaamaton apu, sillä 80D -mallin korvaajana 90D on varsin suosittu tapaus ja netti on pullollaan loistavia opetusvideoita.

Vaikka tutkittavaa vielä riittää, on tämä ehdottomasti vuoden paras ostos! Älyttömän tarkkuuden lisäksi kamera tallentaa värit upean realistisina, eikä mikään meikki näytä enää vaisulta linssin läpi tarkasteltuna. Seuraavaksi haasteeksi ajattelin ottaa lähivideokuvaamisen, ja tutustua meikkitutoriaalien mahdollisuuksiin!

 

Mikä on ollut sinun paras ostos tänä vuonna?

Share on
Previous Post

2 Comments

  • Reply Kosmetiikkakatri

    Ihania kuvia!! Mulla on Canon 7D itselläni ja on semmonen 1.4f/50mm objektiivi joten sillä saisi myös aika vakututavia kuvia 🙂 Tuo 7D vaan alkaa olemaan melko vanha malli ja onkin jo 10 vuotta vanha! Tuo 90D näyttää kaikilta ominaisuuksiltaan täydelliseltä ja näissä uusissa kameroissa on tuo adapriivinen tarkennus huomattavasti parempi kuin tuossa ikivanhassa järkäleessä 🙂 Pitää ehkä harkita laittaa tuo lihoiksi ja hankkia uusi kamera!

    16.11.2021 at 08:32
  • Reply Linda

    Nää kuvat kyllä kertoo kaiken, aivan upeita! Mun on tehnyt mieli päivittää oma kamera jo pitkään, mutten oo kuitenkaan raaskinut enkä tiedä kannattaako se välttämättä tässä tilanteessa muutenkaan. Vauvan tulo saattaa kuitenkin muuttaa myös sitä omaa bloggaamista aika tavalla niin en näe ehkä juuri nyt järkeä laittaa isoja summia uuteen kameraan, vaika mieli tekisi 😀 Makrokuvat on upeita ja kyllä huomaa miten laadukkaita kuvia tolla sun uudella kameralla saa! ♥

    18.11.2021 at 09:49
  • Leave a Reply