Kauneusboksit

Glossybox Helmikuu

*Boksi saatu blogin kautta, postaus sisältää mainoslinkin

Kuten suurin osa teistä varmasti jo tietää, on Suomeen rantautunut uusi kauneusboksi. Pohjoismaiden suurinta kauneusaiheista yllätyslaatikkoa, eli Glossyboxia on toivottu Suomen markkinoille jo pitkään. Ja kun sanon, että boksia on toivottu tänne pitkään, myös tarkoitan sitä. Aiheesta on laadittu jopa adressi vuonna 2012, jonka välityksellä on haluttu viestittää Glossyboxin valmistajalle, että boksille olisi kysyntää myös Suomessa.

Nyt kaikki tämän boksin perään hartaasti haaveilleet saavat vihdoin hengähtää rauhassa. Glossybox on nimittäin rantautunut Suomeen!

Glossybox sisältää aina viisi erilaista kauneustuotetta, joista osa on täysikokoisia ja osa näytteitä. Helmikuun teemana oli Beauty Spa, ja boksin kerrotaan sisältävän hemmottelevia tuotteita kaikille aisteille. Katsotaanpa sitten, mitä kaikkea sieltä paljastui!

1. Guerlain Mon Guerlain 0,7ml

Ensimmäisenä laatikosta paljastunut, minikokoinen tuoksunäyte latisti hieman tunnelmaa. Toisaalta tämä laventelia, jasmiinia, santelipuuta sekä vaniljaa yhdistävä naisellinen tuoksu miellytti kovasti omaa nenääni. Ja kun ottaa huomioon, kuinka harvoin käytän mitään hajuvesiä, riittää tämäkin pikkuputeli tuomaan iloa hetkeksi. Ovh: n. 76,50€/30ml

2. Simple Micellar Facial Wipes

Simplen misellivettä sisältävät puhdistusliinat ovat jääneet itseltäni testaamatta, mutta vastaaville liinoille on kyllä tarvetta silloin tällöin. Kokeilen näitä oikein mielelläni! Ovh: n. 4,50€/25kpl

3. NIP + FAB Glycolic Fix Scrub

Glykolihappoa sekä salisyylihappoa sisältävä kuorintavoide mukavan kokoisessa tuubissa. Merkki on itselleni ennestään tuntematon, mutta tällaiset happokuorinnat herättävät aina kiinnostukseni. Testaan siis mielelläni tätäkin. Ovh: n. 11,45€/75ml

4. Avant Hyaluronic Face & Night Eye Cream

Jos boksin ensimmäiset tuotteet herättivät kysymyksen boksin arvosta, voidaan vastaava arvuuttelu saattaa päätökseensä saman tien. Tämä hyaluronihappoa sisältävä yövoide kasvoille ja silmänympäryksille on sen verran hintava, että pelkästään sillä kattaisi viiden kokonaisen boksin myyntihinnan. Merkki on itselleni vielä tuntematon, mutta tuote vaikuttaa erittäin kiinnostavalta. Tämä lähtee kokeiluun välittömästi! Ovh: n. 112,95€/50ml

5. Afterspa Bath & Shower Cleansing Puff

Kasvojen puhdistukseen tarkoitettu vaaleanpunainen pesusieni. Sienen kerrotaan sekä pesevän, että kuorivan ihoa. Materiaali on jo kuivana pehmeää (toisin kuin esimerkiksi Konjac-sienissä), eikä tätä tarvitse liotella vedessä ennen käyttöä vaan tavallinen kastelu riittää. Tylsänä puolena mainittakoon, ettei pesusienessä ole nauhaa, jolla sen saisi roikkumaan kuivumisen ajaksi. Ovh: n. 8,95€/kpl

Yhteenveto

Boksi sisälsi toinen toistaan mielenkiintoisempia tuotteita, jotka vastasivat hyvin kuukauden teemaa. Tuotteiden yhteenlaskettu arvo oli noin 128€, mikä on huikea, kun ottaa huomioon boksin myyntihinnan (17,99€). Myös esimerkiksi Ruotsin ja Norjan aiemmat boksit vaikuttavat sen verran lupaavilta, että suosittelen Glossyboxia mielelläni kaikille kauneusbokseista kiinnostuneille ystävilleni ja lukijoilleni.

Saatavuus ja hinta

Glossyboxin jatkuva tilaus maksaa 17,99€/kk. Tähän sisältyy myös postikulut. Boksin voi halutessaan tilata myös eripituisiksi jaksoiksi (3, 6 tai 12 kk) ja säästää siten kuukausikustannuksissa. Alennuskoodilla GBWFI15 saa 15% alennusta kaikista tilauksista 28.02. saakka. Tutustu lisää ja tilaa oma Glossyboxisi täältä.

 

Miltä Glossybox teidän mielestänne vaikuttaa?

Saatat myös pitää...

15 kommentti

  1. Mä tilasin pari boksia itselle ja jotenkin en innostunut hirvittävästi. Jään kyllä seurailemaan tulevia bokseja, jos innostuisin uudelleen tilaamaan. Tuoksu jää multa varmasti käyttämättä, enkä osaa tuota sientäkään lisätä omaan puhdistusrutiiniin. Muut tuotteet ovat ihan ok, mutta en ole vielä ehtinyt tuoksutella niitä pystynkö käyttämään.

    1. Nena Sofia says:

      Harmi ettet innostunut. Onneksi Suomessa on nykyään kivasti valinnanvaraa bokseissa, niin löytynee jokaiselle jotakin 🙂 Itse en myöskään ihastunut siihen ensimmäiseen Suomi-boksiin, mutta käsitin, että se oli hyvin erilainen kuin Glossyn linja yleensä. Nythän tulevien boksien pitäisi seurata Ruotsin ja Norjan linjaa.

  2. Ellivelli says:

    Mä odotan edelleen tammikuun boxia… kohtahan tämä helmikuukin loppuu.
    Kyselin asiaa asiakaspalvelusta ja sain vastauksen englanniksi. Ilmeisesti vastaaja oli kääntänyt kysymykseni jollain kääntäjällä, koska vastasi, että ”joulukuun boxi on tulossa” (eli ilmeisesti se tammikuun joka on jo velottu kortilta aikoja sitten eikä tietoa missä on, onko edes lähetetty!!!) ..ja sitten ”odottele maaliskuun boxia” ..kun sanoin, että en aio maaliskuun boxia enää tilata, jos tammi ja helmikuunkin jää tulematta. Että närästää ja se tammikuun boxi oliskin ihan paska, että ei niin väliä vaikka ei tulisikaan, mutta rahat vois palauttaa. Argh. Lopahti into koko glossyyn.

    1. Nena Sofia says:

      Ohhoh! Onpa todella ikävää kuulla. Otitko Glossyboxiin yhteyttä ns. omien sivujen kautta? Itse sain sitä kautta suomenkielisen vastauksen, joka tuli sähköpostiosoitteesta ”service@t.glossybox.fi”. Myöhemmin olen viestitellyt blogiyhteistöistä vastaavan, ilmeisesti suomalaisen henkilön kanssa. Mikäli sinulle sopii, voisin ottaa häneen yhteyttä tähän sinun tilanteeseesi liittyen ja välittää sähköpostiosoitteesi hänelle? Uskon, että hän osaisi auttaa asian ratkaisemisessa 🙂

      1. Ellivelli says:

        Juuh… Ihan sieltä suomen kielisiltä omilta sivuiltani.. kyselin uudestaan sen perään ja käskettiin vain odotella..ai niinku ens jouluun? Ei ole LFN/Betten boxeissa ollu vastaavaa. Ilmeisesti joku siellä vastaa Suomeksikin, ei ole omalle kohdalle sattunut. Riippuuko kysymyksestäkin?
        Eiköhän mun glossy-kokeilu ollut tässä enkä suosittele kenellekään.

        1. Nena Sofia says:

          Okei, välitin nyt viestisi eteenpäin. Toivottavasti saisit boksisi pian tai rahat takaisin!

        2. Nena Sofia says:

          Hei, sain nyt vastauksen Suomen maajohtajalta. Hän kertoi, että he saavat apua Glossybox UK:lta minkä vuoksi vastaukset voivat joskus olla englanninkielisiä. Asiakaspalvelussa työskentelee kuitenkin myös suomenkielisiä, ja mikäli pyydät suomenkielistä vastausta sinun pitäisi saada sellainen. Voitko ottaa asiakaspalveluun vielä kerran yhteyttä ja pyytää suomenkielistä vastausta?

          Toivottavasti asia selviää pian. Ikävää, että asiakaspalvelun kanssa on tällaisia ongelmia :/

  3. says:

    Oho toi yks tuote on kyllä hintava! Huhu! Mutta ihan kiva sisältö tässä oli.

    1. Nena Sofia says:

      No oli kyllä melkoinen hinta kasvorasvalle 😀 Mutta kyllähän tuota mielellään kokeilee 🙂

  4. says:

    Mähän oon silloin tällöin tilannut britti-Glossyn, mutta ei se kyllä hirveästi ole sykähdyttänyt. Ja helmikuun boksi oli täällä muuten ihan erilainen! 😀

    1. Nena Sofia says:

      Ainiin, sä taisit postaillakin niistä joskus! Ilmeisesti näiden Glossyjen sisällöt vähän vaihtelee maittain. Tän Suomen boksin pitäisi noudattaa suurinpiirtein samaa linjaa Ruotsin ja Norjan boksien kanssa 🙂

  5. Mun boksi odottelee vielä postissa, mutta ihan innolla odotan ainakin tuon kasvovoiteen testaamista. Saa nähdä onko hintansa arvoinen tuote. Boksin jatkosta olen vielä vähän niin ja näin, ekat laatikot eivät olleet aivan mahtavia 🙂

    1. Nena Sofia says:

      Toivottavasti sunkin boksi saapuu pian 🙂 Katselin kanssa sitä tammikuun boksin sisältöä muiden blogeista, ja olihan se vähän tylsä. En ymmärrä, miksei alusta asti seurattu Ruotsin ja Norjan boksien linjaa :/

  6. says:

    Tää oli ehdottomasti tammikuun boksia parempi! Mä en oo tätä vielä tilannut, vaikka kiinnostusta löytyy. Ajattelin muutaman boksin verran katsoa millaisia sisältöjä näissä tulee olemaan ja tilaan sitten, jos ne miellyttää 🙂 Noi boksit itsessään on kyllä ihan hurjan kauniita<3

    1. Nena Sofia says:

      Joo, se tammikuun boksi näytti aika tylsältä :/ boksit on kyllä tosi nättejä! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *