Sain vähän aikaa sitten Kauneutta.com:ilta testattavaksi kuusi erilaista Fabyn lakkaa. Niistä ehdin jo testata ja esitellä Evergreenin, josta kirjoitin täällä. Toisena kynsille pääsi kesäisen säkenöivä Sunset Farms*.
Sunset Farms on oranssi glassflecked-lakka joka on kuin luotu kesää ja kevättä varten. Lakka oli helposti levitettävä ja peitti hyvin kolmella kerroksella, eikä kuivumisessakaan kulunut kauaa. Sävy on ihana, ja lakan kimaltelu sai minut jälleen viihtymään ilman koristeluja yhden päivän, mikä ei oikein ole tapaistani.
Lopulta halusin kuitenkin koristella kynnet ja päädyinkin hieman eriskummalliseen ratkaisuun, joka mielestäni toimikin yllättävän hyvin. Maalasin siis kynsien tyviin puolikuut Rouloftin 0-kokoisella siveltimellä ja Mont Marten kultaisella akryylimaalilla. Akryylimaali jäi hieman raitaiseksi, joten lisäsin päälle vielä hippusen Essien Rock at the Top -glitterlakkaa jonka jälkeen rajasin puolikuut valkoisilla pilkuilla. Pilkut tein Mont Marten valkoisella akryylimaalilla ja dotting toolilla. Lopuksi vielä kuorrutin kynnet Seche Vite -pikakuivattajalla.
Lakkauksesta tuli silmää miellyttävä ja mielestäni se sopi hyvin tähän pääsiäisen alle. Ainakin itselleni tulee tuosta oranssista yhdistettynä valkoisiin pilkkuihin välittömästi mieleen pääsiäismunat, mutta se ei tosiaan vähennä ihastustani tätä eriskummallista yhdistelmää kohtaan.
Mitäs tykkäätte tällaisista erikoisemman puoleisista koristeluista?
*** Fabyn lakka saatu, en hyödy linkkien klikkailusta mitenkään
18 Comments
Kyllä on sievä sävy lakassa ja sievät on myös koristelut :)♡
11.3.2016 at 05:59Miten sievät ❤️
11.3.2016 at 06:35Wau mitkä kynnet! <3
11.3.2016 at 06:37Ihanat! <3
11.3.2016 at 09:17Kivat
11.3.2016 at 17:37Tuo on kyllä ihana lakka, täytyisi se itsellekin saada! 🙂 Ja upeat on myös koristelut! ♥
11.3.2016 at 23:11Kaunis oranssi ja kauniit on myös koristelut 🙂
12.3.2016 at 17:09Hyvältä näyttää! ^.^
17.3.2016 at 09:56Tällainen oranssi ei taitais sopia mulle mutta sulla lakka näyttää tosi makeelta. Ja koristeluista tykkään kuin hullu puurosta :).
18.3.2016 at 13:12Kiitoksia Heidi! <3 🙂
21.3.2016 at 04:46Kiitos! ♥ 🙂
21.3.2016 at 04:49Oi kiitos Emmi! <3
21.3.2016 at 04:49Kiitos! <3
21.3.2016 at 04:50Kiitos 🙂
21.3.2016 at 04:50Kiitoksia Minna! 🙂 ♥♥
21.3.2016 at 04:51Suuret kiitokset Enail! 🙂
21.3.2016 at 04:52Kiitos! 🙂
21.3.2016 at 04:53Hih kiitoksia Tintti! ♥ Mä jotenkin rakastuin tähän, niin kirpeän ja raikkaan sävyinen etten malta odottaa miltä näyttäisi kesällä kynsillä 🙂
21.3.2016 at 04:55