Kesää tuntuu vielä riittävän, ainakin jos lämpötiloja seurailee. Toki pimeä tulee aikaisemmin ja osa lehdistä putoilee jo, mutta ajankohtaan nähden olemme säästyneet melkoiselta määrältä syyssateita! Tämän pitkään jatkuneen kesäisen ilman kunniaksi päätin tehdä vielä ainakin yhdet kirkuvan pirteät neonlakkaukset.
Pohjalla on kaksi kerrosta Gina Tricotin valkoista lakkaa. Tämän kävin juuri nappaamassa Ginasta kun Nfu Oh:n valkoinen sanoi sopimuksensa irti ja loppui. Ginan lakan kanssa tullaan kyllä hyvin toimeen keskenämme, kapeasta sudista huolimatta tykkään tästä ehdottomasti.
Valkoisen päälle tein ensin peukaloihin, etusormiin ja pikkurilleihin raitoja China Glazen Heat Indexillä sekä Sunshinella käyttäen lakkojen omia siveltimiä. Pari kertaa jouduin raitoja kerrostamaan että näyttivät tasaisilta. Tämän jälkeen tein päälle vielä ohuita raitoja Nfu Oh:n mustalla sekä Wild & Mildin hopeisella lakalla, Mirror Girlillä. Näiden tekemiseen käytin itse leikkaamaani ohutta koristelusivellintä.
Keskisormiin ja nimettömiin tein tyviin pieniä pantteritäpliä, sillä neonpantterit ovat houkuttaneet aina siitä asti kun Heidi teki keväämmällä parit upeat sellaiset! Lakkoina täplien keskiosissa käytin China Glazen Heat Indexiä sekä Flormarin Bright Yellowia, reunat tein Nfu Oh:n mustalla. Työkaluina hommassa oli pari eri kokoista pilkkutikkua. Lopuksi lisäsin kerroksen päällyslakkaa, tällä kertaa Nail Pattern Boldnessin Digital Flashia koska sillä ei koristelut leviä.
Kynsistä tuli ihan hirmuisen ihanat, todellista lempparimatskua! Näissä käyttämäni tekniikat oli itselle niin mieluisia että kynsiä oli hauskaa tehdä, ja olihan tuo lopputuloskin ihastuttavan pirteä.
Saako teidän mielestä vielä käyttää neoneja, vai pitäisikö siirtyä jo syysväreihin?
*** Digital Flash saatu yhteistyön merkeissä testattavaksi, linkistä en hyödy mitään vaan se on vain teitä helpottamassa
Uuuu! Aivan ihanat! <3 Mun mielestä kaikkia värejä voi käyttää vuoden aikaa katsomatta :)
Mä ite tykkään käyttää syksyllä tummia sävyjä, mutta välillä pienet väri-iloittelut ei oo pahaksi!
Ihanat 🙂 toki saa käyttää neoneja, ehtii sitä vielä syksyillä monen monta kertaa. Kiva yhdistelmä viivaa ja leopardeja!
Saa käyttää neoneja! Mäkin yritän epätoivoisesti vielä lakata kesävärein, en ole valmis siirtymään syksyyn. 😀 Tosi kivat kynnet jälleen!
Oiii ihanat! <3
Ehdottomasti vielä saa käyttää neoneja! <3 Nää on kyllä niin upeat!
Nää on ihan mielettömän raikkaat! Eikä yhtään liian kesäiset. Lisää neonia vaan :). Mikä tossa valkoisessa kynnessä on, että se on niin kaunis. Joskus kun lakkaa kynnet valkoisiksi niin ei tee mieli ollenkaan koristella niitä.
Kyllä neoneille! Aion ehdottomasti vielä tehdä jonkun överineonlakkauksen, sanoi säätilat ja vuodenajat mitä tahansa! Ugh!! ihanat kynnet! 🙂
Kauniit
Voi ei, että i-h-a-n-a-t kynnet ♡_♡
Ei myö vielä sanota heippoja auringolle ja kesäisille lakkauksille ;D
oooh miten kauniit!
Voi miten kaunis lakkaus ja ihanan värikäs! Näitä kynsiä katsellessa tulee tosiaan varsin kesäinen ja energinen olo :).
Mun mielestä ei sais värejä liittää mihinkään tiettyyn vuodenaikaan vaan niitä pitää käyttää just silloin kun mieli tekee 🙂
Ja minäku oon hurahtanut pantterilloihin kynsillä niin nämä on uskomattoman hienot!
Kiitoooos! 🙂 <3 Itsekin tykkään pääosin mennä ns. tavallisten vuodenaikavärien mukaan ihan jo vahingossa, mutta ainahan vaihtelu virkistää 🙂
Kiitos kiitos! 🙂 Neonit on kyllä kivan piristäviä vielä syksylläkin 🙂
Hihii kiitos! 🙂 <3
Kiitos Emmi! <3
Kiitoksia! 🙂 <3 Neonit on kyllä pop 😀
Hih kiitos Malle! 🙂 Valkoista kyllä välillä ihan himoitsee kynsille, hassua 🙂
Nimenomaan!! 😀 Kiitos Emma 🙂
Kiitos 🙂
Iiks kiitos kiitos! ♥ 🙂 Ja ei tosiaan, eiköhän sitä voi edelleen väreillä leikkiä 🙂
Voi kiitos! 🙂
Voii että, kiitos Tintti! Kiva jos kynteni antoivat energiaa ;D
Ihan totta, pitäisi ehdottomasti mennä juuri niillä väreillä kuin mitä haluaa! 🙂 Kiitos hurjasti kehuista ♥
Voi ei miten ihanat♥ Mun mielestä kans neoneita saa käyttää ihan koska vaan, jos mieli tekee 🙂 Samaten muitakin värejä!
Kiitos Tinkerbell! ♥ Hyvä, etten ole ainoa jonka mielestä väreillä saa ja pitää leikkiä muulloinkin kuin kesällä 🙂