Olen nyt esitellyt teille ensimmäiset kaksi laattaa Mi Nailsilta testiin saamastani ÜberChicin kuudennesta setistä, ja vielä olisi vilauttamatta viimeinen. Kolmannessa laatassa on paljon erilaisia kukkakuvioita, abstrakteja kuvioita sekä muutamia pieniä leimakuvia kuten järjettömän suloinen karhu (tai jääkarhu) laatan alaosassa keskellä.
Vaikka olin tämänkin laatan kohdalla erittäin kiinnostunut monenmoisista kukista ja kiemuroista, halusin kuitenkin tällä kertaa koittaa jotain erilaista. Päätin siis valita abstraktin leiman, ja nopeasti löysinkin mieluisan. Lakkausta ideoidessani mielessäni pyöri tekstuurille leimaaminen, sillä ne jäävät usein koristelematta kun tuntuu että rosoiselle pinnalle on hyvin hankalaa keksiä minkäänlaisia koristeluja.
Kaikki kuviot testattuani kartongille ja paperille useaan otteeseen, siirryin väkertämään lakkausta kynsilleni. Pöydälle kasasin ensin useita erilaisia tekstuurilakkoja, mutta lopulta valitsin niistä Golden Rosen Holiday -sarjan musta-hopean tekstuurilakan joka kantaa numeroa 60. Tämän valitsin siksi, että halusin tehdä leimat parilla eri värillä vierekkäisille kynsille käyttämällä leimassa viereisen kynnen pohjaväriä, ja koska leimalakkavarastoni on rajallinen, päätin mennä sieltä mistä aita on matala ja rakensin musta-hopean skittleten.
Aloitin lakkauksen siis lakkaamalla peukaloihin, etusormiin ja keskisormiin kaksi kerrosta Opin hopeista DS Radiancea, nimettömiin kaksi kerrosta Golden Rosen tekstuuria ja pikkurilleihin kaksi kerrosta Essencen valkoista Wild White Waysiä. Pikkurillit kuorrutin vielä kahdella kerroksella Essencen Pixie Dustia, jossa on samantyylinen hempeä pinkki-sininen duochrome-efekti kuin etusormeen asettelemissani niiteissä jotka olen hankkinut Ebaysta.
Leimauksen aloitin nimettömistä joihin leimasin tuollaista aaltoilevaa raitakuviota Opin hopeisella Silver Canvasilla. Samaa kuviota leimasin myös keskisormiin ja peukaloihin Essencen mustalla leimauslakalla, mutta parhaiten leimoista kyllä onnistui ensimmäisenä tehty nimettömän leima.
Nimettömän jätinkin tekstuuripintaiseksi ja muut kynnet viimeistelin varovaisesti Seche Vitellä. Kokonaisuudesta tykkäsin kovasti, vaikkei se erityisemmin oman tyyliseltä tunnukaan.
ÜberChicin laatta pelitti jälleen moitteettomasti, on se vain ilo leimata kun tietää ettei ongelmat johdu välineistä. Tai no, stamperini ei välttämättä ole se kaikkein paras, ja mieleni tekisikin tilata testiin muutamia erilaisia leimasimia jotta löytäisin juuri Sen Oikean itselleni.
Mitä pidätte kynsistä? Entä mitäs leimasimia suosittelisitte?
*** Leimauslaatta ja leimauksessa käytetty Opin Silver Canvas saatu blogin kautta testattavaksi, linkkien klikkailusta en hyödy lainkaan
27 Comments
Suosittelen hommaamaan decal work maton niin ei tarvitse nuita kartonkeja ja papereita käyttää testeihin 😉 Tuo leima on aivan ihana! (ja niin oli edellisen postauksenkin leima)
28.1.2016 at 10:53Toivottavasti teet vertailun uusista leimasimista, olisin kovin kiinnostunut =)
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
28.1.2016 at 10:55Tosi siistit !
28.1.2016 at 11:12Oi ihanat! 🙂
28.1.2016 at 11:39Ihanat <3
28.1.2016 at 11:53Mun suosikki tällä hetkellä helposti löytyvistä leimasimista on Cesarsin pyöreä Jumbo. Se on pehmeä ja tahmea, muttei liian löllö. Sitä Clear Jellya houkuttelisi testata, mutta en ihan vielä ole kärsinyt niin kallista ostaa.
Nämä on ihan mun tyyliset kynnet! Mulla on tuo sama laattasetti ja olen vähän säästellyt tuota liukuleimaa (älä kysy miksi, säästän myös niitä täydellisiä kiekuroita :D:D Pitäisi olla muka joku uskomaton idea että voisi käyttää niitä vissiinkin!). Tekstuurille leimaaminen on kyllä ihan suosikkia!
28.1.2016 at 12:30Ihanat
28.1.2016 at 14:19Aivan ihanat kynnet! Kuten Hannatic sanoi niin nää on myös mun näköiset kynnet, ei ihme että tykkään 🙂
28.1.2016 at 19:07ompa kauniit <3 ihanat värit !
28.1.2016 at 19:08Aivan älyttömän upeat kynnet ^.^
29.1.2016 at 09:17Mieki alan pikkuhiljaa lämpeneen näille ÜberChicin laatoille 😉
Nämä on ihanat kynnet! Musta ja hopea on aina niin tyylikäs yhdistelmä! Mä käytän Cesarin jumbolöllöä leimauksessa =)
29.1.2016 at 16:54Joo, ostoslistalla on sekin 🙂 Kiitos kehuista! ♥
Katsellaan nyt, millaisia leimasimia kotiutan ja missä kohtaa, voin kyllä tehdä vertailua kun se on ajankohtaista 🙂
29.1.2016 at 23:22Kiitos! 🙂
29.1.2016 at 23:24Kiitti Emmi! 🙂
29.1.2016 at 23:25Kiitos <3 🙂
29.1.2016 at 23:28Oiih kiitos kehuista Hannatic! ♥ Ne kiekuraleimat on kyllä ihanat tuossa laatassa 😀
Kiitos muuten leimasinvinkistä, pitääkin muistaa tuo! 🙂
29.1.2016 at 23:29Kiitos! 🙂
29.1.2016 at 23:30Oih kiitos Helmi! ♥ Nää on kyllä tosi sun tyyliset 😀
29.1.2016 at 23:31Kiitoos <3 🙂
29.1.2016 at 23:32Voi kiitos Nanne! ♥
Nämä on kyllä lämpenemisen arvoisia 🙂 Luulen että mun on pakko kotiuttaa pari muutakin settiä, hih 😀
29.1.2016 at 23:39Kiitoksia Paula! 🙂 ♥ Kiitän myös vinkistä, pitääkin pitää tuo mielessä 🙂
29.1.2016 at 23:40Älyttömän hienot!
30.1.2016 at 15:43Kiitti! ♥ 🙂
30.1.2016 at 17:49Ihana kokonaisuus. Omia suosikkeja olleet Magnon pehmeä XL-stamper ja MoYou Londonin suorakulmalöllö. Tänään tilasin vielä yhden testiin, koska kaarevat kynnet oikeen tykänneet Clear Jelly Stamperin kovuudesta Cosettelta tämän: http://cosettenailshop.storenvy.com/collections/1157628-stamper-sets/products/15782046-crystal-c-thru-stamper-w-cap
30.1.2016 at 21:55Ihana skittlette! Leimaaminen on helppo tapa tehdä koristelut tekstuurilakkojen päälle, ja lopputulos on upea. Mä oon jo pitkään luottanut MYL:n suorakulmalöllöleimasimeen, en tiedä miten pärjäisin ilman sitä :).
1.2.2016 at 15:30Kiitos kehuista, ja huikeista vinkeistä! 🙂 ♥ Mä luulen että MYL:n suorakulmalöllön kotiutan ainakin, sitä on niin kovasti monessa paikassa kehuttu 🙂
1.2.2016 at 20:36Kiitos Tintti! ♥ Mä luulen että päädyn tilaamaan ainakin tuon MYL:in suorakulmalöllön, kun monet on sitä kehuneet 🙂 Muutenkin ajatus suorakulmaisesta leimasimesta houkuttelee, luulisi olevan helpompi tähdätäkin! 🙂
1.2.2016 at 20:39