Kynsien koristelu

Asu + kynnet syksyyn!

Niin kuin eilen mainitsin, on tänäisessä postauksessa esillä poikkeuksellisesti kynsien lisäksi myös eräs asu. Kuvat on nappaissut pikaisesti mieheni kun oltiin tekemässä lähtöä, ja iskin vain kameran käteen että räpsäisepäs nyt pari. Eli ne ei nyt ole mitään supermuotiblogi-tasoisia, eikä toki asukaan ole kummoinen. Mutta kun kynnet nyt tätä tiettyä vaatetusta varten väkersin, ajattelin, että tekin ansaitsette nähdä mitä minä sitten päälleni kiskoin!
Itse lakkauskaan ei ole mikään kovin erikoinen, mutta sitäkin mieluisampi. Pohjalla on kaksi kerrosta juuri kotiuttamaani O.P.I:n You’re So Vain-Illaa, joka on siis tuollainen hyvin vaalea nude cremelakka. Tämä nousi heti yhdeksi suosikiksi, mikä oli toki odotettavissakin kun tämän ostoa olin suunnitellut jo pidempään muualla näkemieni kynsikuvien perusteella.
Koristeluiksi taiteilin minimaalista pantterikuviota kapean dotting toolin avulla. Täplien keskustoissa olen käyttänyt myöskin vasta kotiuttamaani O.P.I:n kultaista Love.Angel.Music.Babya ja reunukset tein Kikon tummanruskealla shimmerlakalla joka on numeroltaan 436.

Mutta itse asiaan päästäksemme, koko yhdistelmän suunnittelin yllä näkyvää asua varten. Huivi on jo parin syksyn takainen ja yksi suosikeista, ja takin sain juuri siskolta lahjukseksi. Beigen takin ja pantterikuvioisen huivin yhdistin rentoon oversize-neuleeseen ja hyvin vaaleanpunaisiin Dr.Denimeihin sekä mustiin lyhytvartisiin, korottomiin nilkkureihin. Kuvia koitettiin saada niin, että koko asu olisi näkynyt, mutta yhtään onnistunutta ei sitten tullutkaan. No, mutta, asun pääkohdat joiden pohjalta kynnet suunnittelin näette nyt kuitenkin!

Mielipiteitä yhdistelmästä? ♥  Entä teettekö te koskaan kynsiä jotain tiettyä asua varten? 

Saatat myös pitää...

22 kommentti

  1. says:

    Söpöt kynnet; miellyttävän yksinkertaiset mutta huolitellut.

  2. Nättiä! Sekä kynnet, asu, että tyttö 🙂 Miehelläsi on selkeästi kykyjä 😉 ihanan syksyisen tunnelman on näihin kuviin vanginnut 😀

  3. Anonyymi says:

    Kauniit kynnet ja kiva asu! Hyvin soppii yhteen, kynnet ja asu täydentää toisiaan, kokonaisuuteen tulee lisää ”syvyyttä”. Itellä tulee kyllä monestikin mietittyä kynsiä lakkaillessa ett mitä vaatteita ajattelin pitää, joskus en voi millään laittaa esim. paitaa joka tuntuu olevan ”ristiriidassa” kynsien kanssa. Vaikka tuskin sitä kovin moni huomais! 😀

  4. Sopii todella hyvin yhteen ja teen aina välillä, esim. tällä viikolla julkaisemani bilekynnet tein vaatteisiin ja koruihin natsaavaksi 🙂

  5. says:

    Ihanat on kynnet ja sopii kyllä hyvin asuun, ootpa nätti :^)

  6. says:

    Nätit kynnet ja nätti Nena 🙂 Mä teen kynnet asuun sopiviksi oikeastaan vain juhliin, mutta saatan kyllä arkena olla pukematta jotain vaatetta siksi että se riitelee kynsien kanssa.

  7. says:

    Kynnet on upeat ja sopii hyvin asuun! Mä en tee yleensä kynsiä johonkin tiettyyn asuun, mutta voin kyllä olla laittamatta jotain asua ylle, koska se ei sovi sen hetkisten kynsien kanssa XD Tu OPIn You're So Vain-Illaa näyttää selkeästi hankkimisen arvoiselta lakalta!

  8. Ootpa nätti! 🙂 Kynnet ja asu sopii kyllä todella hyvin yksiin. Ois kiva tehdä tollasia, mutta yleensä noin tulee tehtyä vain juhliin.

  9. Paljon kiitoksia! ♥ 🙂

  10. Oih, hurjasti kiitoksia! ♥ Näistä tuli kyllä kivan syksyisiä otoksia 🙂

  11. Kiitoksia! 🙂 Mullakin jää usein vaatteita kaappiin jos eivät sovi yhteen lakkauksen kanssa. Lähes aina tulee valittua paidan väri kynsien mukaan 😀

  12. Kiitos! 🙂 Pitääkin kurkata ne sun bilekynnet, Facessa jo vähän vilahtivatkin 🙂

  13. Huih, kiitos Satsuli! ♥ Näiden omien pärstäkuvien lisääminen tänne on aina vähän jännittävää, ihanaa saada positiivista palautetta! 🙂

  14. Voii kiitos Maiju! ♥♥ Mäkin teen kynsiä tiettyjä asuja varten yleensä vain juhliin, mutta tätä söpöä syys-yhdistelmää varten oli pakko lakata kynnet varta vasten kun idean sain 😀

  15. Oii kiitos Paula! ♥ Ja en mäkään kyllä pysty pukemaan päälle mitään, mikä ei sovi ollenkaan kynsien kanssa xD

  16. No voi kiitos! ♥♥ Tällaisia simppeleitä on kiva tehdä arkenakin 🙂

  17. says:

    Oot todella kaunis! Ja hienot kynnet ja kiva asukokonaisuus 🙂

  18. Kauniit kynnet ja sinä myös :)! Ite en yleensä jaksa ajatella sopiiko kynnet vaatteisiin paitsi, jos olen tekemässä kynsiä jotain juhlia tai tapahtumaa varten. Sillon kynsien on aivan pakko sopia asuun 😀

  19. says:

    Nätti lakkaus 🙂 Itse tulee tehtyä asuun sopivia kynsiä lähinnä vain juhliin. Muulloin kynnet elävät ihan omaa elämäänsä 😀

  20. Ooh kiitos Daniela! ♥♥ :')

  21. Suurensuuret kiitokset! ♥ Mä teen yleensä myös vain juhliin/tapahtumiin mutta poikkeus vahvistaa säännön 😀

  22. Kiitos Suvinen! 🙂 Kyllä mullakin välillä on kynnet ihan mitä sattuu, mutta toisinaan on kiva tehdä kunnolla mätsääviä yhdistelmiä etenkin jos jonkun hyvän idean saa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *