Jatketaan sitten 31 päivän haasteen parissa! Tämän eli yhdeksännen päivän aiheena on “rainbow nails”. Olen kerran tehnyt sateenkaarilakkauksen josta en pitänyt sitten vähääkään, joten päätinkin tällä kertaa tuoda saateenkaaren kynsilleni lähinnä väreissä.
Koska O.P.I:n Color Paintseissa väriä riittää, niiden kanssa oli helppoa toteuttaa tämän päivän haastekynnet.
Pohjalle lakkasin siis aluksi kaksi kerrosta Color Paints -kokoelman hopeista Silver Canvasia. Se levittyi nätisti eikä raidoittunutkaan turhan häiritsevästi, ja peittävyyskin oli loistava. Tämän päälle olisin halunnut leimata jotain väritettävää kuviota, mutta siinä vaiheessa iski ahdistus. En yksinkertaisesti omista mitään sellaista laattaa jossa olisi sellaisia kuvioita, joita olisi helppoa lähteä värittämään.
Tein sitten hätäisen päätöksen ja maalasin kynteni täyteen erilaisia kukkasia, vähänniinkuin maalasin eilen näyttämäni testikukankin. Huomasin kuitenkin kukkien näyttävän vähän sottaisilta ja olevan turhan pieniä vasta väritysvaiheessa, enkä osannut olla niihin erityisen tyytyväinen.
Color Paintseilla sain kuitenkin kauniisti kukkasiin esille kaikki sateenkaaren värit, ja jotenkin tuo simppeli värittely sai mieleni taas rauhoittumaan eikä lopputulos sitten kirkkaammin ajatuksin näyttänytkään niin pahalta kuin aluksi kuvittelin.
Ainiin, jotkut varmasti muistavat taannoiset korvaongelmani, josta en ole sittemmin maininnut puolella sanallakaan. Eli niinkuin kerroin, korva alkoi ongelmoimaan viime syksynä ja sinne syntynyt kolesteatooma (kroonisesti tulehtunut kudos) poistettiin leikkauksessa kesäkuun alussa, jolloin myös korvakäytävääni “laajennettiin”. Leikkaushan meni silloin hyvin, mutta korvaa piti varoa seuraavat viikot ja varmistusta mallikkaasta paranemisesta ei ollut saatavilla – ennen kuin tänään. Kävin siis juuri korvalääkärillä kontrollissa, ja korva todettiin oikein nätisti parantuneeksi ja siistin näköiseksi. Vitsit, että olenkin iloinen!
Mitäs tykkäätte kynsistä? Onko teillä jotain vesivärilakkoja kokoelmassanne?
*** Color Paintsit saatu testattavaksi O.P.I:n maahantuojalta Kauneudenkaupalta
20 Comments
Ihanat! <3
12.8.2015 at 09:59Ooh aivan upeat!<3
12.8.2015 at 10:03Nätit
12.8.2015 at 10:41Ei voi sanoa taas kun että vautsi! Nää on upeat:) mun kukkaset ei ikinä näyttäisi tältä.
12.8.2015 at 10:53Oi, todella kauniit! <3
12.8.2015 at 12:27Tosi kauniit kynnet! 🙂
12.8.2015 at 12:33Nää hei näyttää ihan leimoilta! Annapa mulle sivellin ja mustaa maalia niin saadaan kaikki hyvät naurut :). Ihana värikimara.
12.8.2015 at 14:58Miusta nää on oikein nätit kynnet ^.^
12.8.2015 at 17:26Miulla ei oo näitä vesivärilakkoja, mutta kovasti harkitsen hommaavani näitä 🙂
Ihana lakkaus 🙂 Tykkään! Mulla on kokoelmassani kolme Essien vastaavaa lakkaa. En tosin ole vielä saanut aikaiseksi kokeilla niitä.
Mahtavaa että korva parani! 🙂
12.8.2015 at 17:56Ihanat!
14.8.2015 at 20:43Kiitos <3
15.8.2015 at 12:41Kiitos! <3
15.8.2015 at 12:42Kiitos Eekku 🙂
15.8.2015 at 12:44Oh kiitos! <3 Mutta äläpä vähättele itseäsi, kyllä tällaiset kukat syntyy melko ketterästi kun hetken harjoittelee 🙂
15.8.2015 at 12:46Voi kiitos <3
15.8.2015 at 12:46Kiitoksia! 🙂
15.8.2015 at 12:47Hoh, kiitos Malle! ♥ On nää kyllä aika kaukana leimoista vaikka mitä sanoisit 😀
15.8.2015 at 12:48Kiitos! :') <3 Ja kannattaa kyllä hommata, kun niillä saa vaikka mitä jännää aikaiseksi 🙂
15.8.2015 at 12:50Kiitos Enail! 🙂 Testaapa äkkiä niin pääsen ihastelemaan ♥
On kyllä tosi ihanaa että tuo korva on nyt kunnossa eikä tarvitse enää panikoida sen kanssa 🙂 Kiitos sulle matkan varrella saaduista tsempeistä! ♥
15.8.2015 at 12:51Kiitos! ♥
15.8.2015 at 12:52