Viime lauantaina juhlittiin Suomen Lushin 8-vuotisuutta, ja illan tunnelmista postasinkin NSB:n puolella hieman kattavammin. Halusin kuitenkin tulla kertomaan teillekin pikaisesti illasta ja yhdestä siihen liittyvästä ongelmasta, jonka etukäteen koin ja onneksi lopulta myös ratkaisin.
![]() |
Lushin liike oli koristeltu ihanasti teeman mukaan, ja rento ohjelma piti tunnelman katossa. |
Lushin tilaisuuden nimihän oli Glitter Madness, ja ilta olikin huikean kimaltava. Tämä oli otettu huomioon myös kutsuja laadittaessa, kun pukukoodiksi oli nimetty kimallus. Hieman hädissäni tutkin kaappieni sisältöjä ja mietin, että mistä minä nyt kimallukseksi muutun? Olen hyvin yksinkertainen pukeutuja ja se näkyykin vaatekaapissani: trikoopaitoja, farkkuja ja lisää trikoopaitoja. Pari juhlavampaa paitaa ja mekkoa, mutta ei mitään kimaltavaa.
![]() |
Tyhjin käsin ei tarvinnut poistua, vaan kotiin kiikutin ruhtinaallisen goodie bagin. |
Ratkaisu ongelmaan löytyi onneksi kynsilakka-kaapistani. Toki kynnet ovat suhteellisen pieni osa kokonaisuutta, mutta ainakin olin kantanut korteni kekoon ja ehostuksestani löytyi edes nimellinen määrä glitteriä.
Kynsillä on siis tosiaan hyvin perinteinen glitterliuku. Pohjalla on kerros Trindin CC 107 -lakkaa jonka päälle olen tuputellut seuraavaa kolmea eri glitteriä liukuvasti pumpulipuikon avulla: Seppälä Nails – White Glitter, F.U.N Lacquer – Royal Chapel (h), O.P.I – Rose of Light. Päälle tein vielä koristelut siveltimellä ja Mont Marten valkoisella akryylimaalilla. Kynnet viimeistelin lasistrasseilla ja Seche Vite -pikakuivattajalla.
Löytyykö Sinun vaatekaapistasi jotain kimaltavaa?
12 Comments
Onneksi aina löytyy joku glitterlakka varastosta jos blingblingille on tarvetta :). Tosi nätit kynnet ja jälleen kerran kadehdittavan tarkkaa käsityötä olet tehnyt koristelujen kanssa!
18.3.2016 at 13:10Oi että ihanat kynnet! <3
18.3.2016 at 15:25Nätit kynnet
18.3.2016 at 18:44Itse piti tulla glitteri pippaloihin myös mutta kuski teki oharit 🙁 ilta näytti tosi kivata kun kuvia instan puolella katselin
18.3.2016 at 20:17Kaunis lakkaus ja sopii hyvin tuohon puku koodiin 🙂
19.3.2016 at 08:01Olipa kiva nähdä:)
19.3.2016 at 10:41No niinpä! Nää on näitä kynsihörhöyden etuja 😀 Mutta kiitoksia kehuista Tintti <3
21.3.2016 at 04:45Voi että, kiitoksia! <3
21.3.2016 at 04:49Kiitos! 🙂
21.3.2016 at 04:50Voi harmi että et päässyt 🙁 Olisi ollut kyllä mukavaa nähdä!
21.3.2016 at 04:51Kiitos kiitos! 🙂
21.3.2016 at 04:52No niin kyllä oli! 🙂
21.3.2016 at 04:53