*Postauksen tuotteet saatu
Onko Rohdos-Ala teille ennestään tuttu? Kyseessä on kotimainen, 50-luvulla toimintansa aloittanut ammattikosmetiikan tukkuliike ja maahantuoja. Rohdos-Ala keskittyy pääasiassa ranskalaisen ammattikosmetiikan maahantuontiin. Valikoimaa suunnitellessaan he käyttävät hyväkseen pitkää kokemustaan ja vankkaa asiantuntemustaan ja näin löytävät korkealaatuisia tuotemerkkejä joiden tuotteet ovat omiaan hellimään pohjoista ihoa. Nämä tuotteet ovat edelleen tehokkaiksi todettuja suomalaisten kosmetologien toimeista ja otettu myyntiin kauneushoitoloihin kautta maan.
Viime viikkoina olen päässyt tekemään tuttavuutta Rohdos-Alan valikoimaan kuuluvien ranskalaisten ammattikosmetiikkamerkkien kanssa. Olen saanut mahdollisuuden tehdä ammattimaisia hemmotteluhoitoja kotioloissa, ja löytänyt toinen toistaan timanttisempia tuotteita. Tänään haluan puhua teille Phytocéanesta, ja nostaa esille merkin tehokosteuttavan kasvonaamion, joka tarjoaa optimaalista hoitoa erityisesti pintakuivalle iholle.
Mikä ihmeen Phytocéane?
Phytocéane on Ranskan Bretagnessa, Kelttimeren syleilyssä syntynyt luontoa kunnioittava, ammattilaisten tarpeisiin suunniteltu kosmetiikkasarja. Sarjan tuotekehityksessä luotetaan merellisiin aktiiviaineisiin, ja tuotteissa hyödynnetään esimerkiksi erilaisista levistä ja meren rannoilla kasvavista yrteistä uutettuja tehoaineita. Merkki on myös sitoutunut kestävään kehitykseen ja tekee työtä valtamerten suojelemiseksi.
Phytoceane Nourishing Moisturizing Mask
Oma ihoni alkoi oikuttelemaan alkuvuodesta. Talven jäljiltä se on nopeasti rasvoittuva, mutta pinnasta kuiva kuin Saharan autiomaa. Ihoni kaipaa tehokasta kosteutusta, mutta liian tuhdit tuotteet luovat katastrofin ainekset. Pintakuiva iho on usein tällainen: se kaipaa erityisesti tehokasta vesikosteutusta, joka auttaa tasapainottamaan ylikierroksilla käyvää talintuotantoa.
Phytocéanen kosteuttava kasvonaamio on kehitetty helpottamaan kuivan ja pintakuivan ihon ongelmia. Geelimäinen naamio levitetään kasvoille 1-2 kertaa viikossa, sen annetaan vaikuttaa 5-10 minuuttia minkä jälkeen tuote hierotaan hellävaraisesti ihoon. Lopun naamion voi joko pyyhkiä vanulapulla kasvoilta, tai huuhtoa vedellä.
Ainesosat
Ainesosat: Aqua, Glycereth-26, PEG-8, Glycerin, Urea, Phenoxyethanol, Carbomer, Polysorbate 20, Chlorphenesin, Jojoba Esters, Sodium Hydroxide, Glyceryl Acrylate / Acrylic Acid Copolymer, Parfum, Tocopheryl Acetate, Sodium Hyaluronate, Ascorbic Acid, Isopropyl Palmitate, CI 77891 (Titanium Dioxide), CI 19140 (Yellow 5), CI 73360 (Red 30), Talc, Jania Rubens Extract, Caprylic/Capric Triglyceride, Citric Acid, Propyl Gallate, Tocopherol.
Ainesosalistaa tutkimalla on selvää, että kasvonaamion kosteustehot ovat pääosin peräisin glyseriinistä, ureasta ja hyaluronihaposta. Sen lisäksi naamiosta löytyy jojobavaharakeita, jotka sulavat kun tuote hierotaan ihoon vaikutusajan päätteeksi. Nämä rakeet ovat muodostuneet jojoban estereistä, joilla on sekä emollientin että okklusoivan aineen ominaisuuksia. Tämä tarkoittaa sitä, että ne pehmittävät ja hoitavat ihoa sekä ehkäisevät kosteuden haihtumista ihon pinnalta.
Naamio sisältää myös E-vitamiinia (Tocopheryl Acetate ja Tocopherol) sekä C-vitamiinia (Ascorbic Acid). Molemmat näistä ovat erittäin tehokkaita ihonhoidon antioksidantteja, jotka auttavat hidastamaan ihon ennenaikaista vanhenemista. Yhdistettynä ne toimivat synergiassa (1 + 1 = 3) ja vahvistavat toistensa toimintaa. Molemmat toimivat myös ihoa hoitavina aineina, minkä lisäksi C-vitamiini on tunnettu ihon sävyä tasottavasta vaikutuksestaan ja kyvystään silottaa jo syntyneitä juonteita.
Erikoisin aktiiviaine tässä naamiossa taitaa olla Jania Rubens Extract. Runsaasti mineraaleja ja hivenaineita sisältävä Jania Rubens on kalkkeutunut merilevä, jonka uutetta käytetään kosmetiikassa ihoa kosteuttavana ja suojaavana ainesosana. Merilevän tiedetään sisältävän 20,000-40,000 kertainen määrä mineraaleja meriveteen verrattuna, mitä on myös käytetty tuotteen valmistuksessa.
Muut listatut ainesosat ovat pääasiassa pitämässä geelimäistä rakennetta kasassa, minkä lisäksi tuotteesta löytyy säilöntäaineita, hajusteita, väriaineita ja tuotteen ph:ta säätäviä ainesosia.
Miltä Phytocéanen kosteuttava kasvonaamio tuntuu käytössä?
Kosteuttavat kangasnaamiot ovat olleet pitkään ihonhoidon hittituotteita. Vaikka kangasnaamiot kuuluvat erityisen usein bloggaajien ihonhoitorutiineihin, en ole itse tykästynyt niiden ominaisuuksiin. Vaikka iho tuntuu kangasnaamion jäljiltä suorastaan äärimmilleen pumpatulta, eikä kosteuttavaa vaikutusta voi kiistää, en pidä kertakäyttötuotteiden ideologiasta. Olen myös tuntoaisteiltani erityisen herkkä (esimerkiksi monet vaatteet jäävät käyttämättä epämiellyttävän ihotuntuman vuoksi), enkä koe viihtyväni märkä rätti kasvoilla kovin pitkään.
Edellä lueteltujen syiden vuoksi olen aina innokas kokeilemaan kosteuttavia kasvonaamioita, joita ei ole uutettu kasvoille aseteltavaan kankaaseen. Voidemaiset naamiot ovat mielestäni paljon miellyttävämpiä käyttää. Myös Phytocéanen kosteuttavan naamion lyhyt vaikutusaika, sekä se, ettei tuote vaadi huuhtelua lisäävät käyttömukavuutta. Pidän myös tuotteen vienosta, merellisestä tuoksusta joka tuo muuten kliiniseen ihonhoitokokemukseen ripauksen ylellisyyttä.
Naamio myös tekee minkä lupaa, eikä sen kosteuttavuutta voi olla havaitsematta. Iho tuntuu kimmoisammalta heti vaikutusajan jälkeen ja kuivan kiristävä tunne on poissa. Yhdistettynä kosteutusta tukevaan ihonhoitorutiiniin naamio myös auttaa pitämään ihon tasapainoisena. Tuotteen vaikutusaika on melko lyhyt, eikä sen pidentäminen juuri paranna tuloksia, sillä geelimäinen naamio kuivahtaa kasvoille melko nopeasti. Sen sijaan tuotteen voi ottaa kuurinomaiseen päivittäiskäyttöön, mikäli iho tuntuu erityisen kuivalta.
Mitä tulee kosteutusta tukevaan ihonhoitorutiiniin, olen todennut Phytocéanen Moisturizing Fusion Creamin oivalliseksi oman ihoni tarpeisiin. Mikäli kärsit itse herkästi rasvoittuvasta, pintakuivasta ihosta, voi tämä olla loistava tuote myös sinulle.
Phytoceane Moisturizing Fusion Cream
Ainesosat: Aqua, Glycerin, Caprylic/Capric Triglyceride, Betaine, Dimethicone, Olive Oil Decyl Esters, Silica, Cetyl Alcohol, Glyceryl Stearate, Butyrospermum Parkii (Shea) Butter, Dicaprylyl Carbonate, Propylene Glycol Dipelargonate, Phenoxyethanol, PEG-75 Stearate, Hydroxyethyl Urea, Parfum, Pentaerythiryl Distearate, Xanthan Gum, Zea Mays (Corn) Oil, Acrylates/C10-30 Alkyl Acrylate Crosspolymer, Caprylyl Glycol, Chlorophenesin, Ceteth-20, Polyacrylate-13, Stereath-20, Squalane, Polyisobutene, Glycine Soja (Soybean) Oil, PCA, Sodium Hydroxide, Helianthus Annuus (Sunflower) Seed Oil, Hydrolyzed Algin, Tocopherol, Chondrus Crispus Powder, Sodium Phytate, Polysorbate 20, Sorbitan Isostearate, Ammonium Lactate, Ethylhexylglycerin, Maris Aqua (Sea Water), Salicornia Herbacea Extract, Chlorella Vulgaris Extract, Jania Rubens Extract, Disodium EDTA, Glucose, Alcohol.
Phytocéanen Moisturizing Fusion Cream yhdistää monipuolisesti erilaisia kosteuttavia aineita, ja ihoa hoitavia sekä kosteutta sitovia öljyjä ja rasvoja. Joukosta löytyy myös useita merilevistä uutettuja aktiiviaineita, joille yhteistä on ihon tehokas kosteuttaminen. Yksi näistä on myös kasvonaamiossa esiintynyt Jania Rubens Extract, joka on erityinen suuren mineraalipitoisuutensa vuoksi. Voiteesta löytyy myös mielenkiintoista suolayrttiuutetta (Salicornia Herbacea Extract), jolla on tutkittu olevan ihoa kosteuttavia ja antioksidanttisia ominaisuuksia. Se ei kuitenkaan ole ainoa antioksidanttinen ainesosa voiteessa, sillä listasta löytyy jälleen Tocopherol eli tutummin E-vitamiini.
Voiteen koostumus on mielestäni erittäin onnistuneesti formuloitu emulsio, joka sulaa iholle levitettäessä ja imeytyy nopeasti. Iho jää kosteusvoiteen jäljiltä mattapintaiseksi. Se on erityisen tehokas kosteudensitoja, ja hyvän seerumin kanssa pitää ihon kosteutettuna koko päivän. Erityisesti voide kolahti sen rasvattoman tuntuman vuoksi. Vaikka tuote sisältää monia hoitavia ja kosteutta sitovia rasvamaisia aineita, sitä ei tuotekoostumuksesta heti huomaa. Tämä sopii itselleni hyvin päivävoiteeksi, sillä voide auttaa pitämään vähän öljyisemmänkin ihon kurissa ja mattapintaisena. Voiteen tuoksu on naamion kanssa yhtenevä, hienostuneen merellinen.
Hinta ja saatavuus
Phytocéane on ammattikosmetiikan merkki, josta voi jo päätellä hintatason olevan hieman keskivertoa korkeammalla. Itse kuitenkin miellän tuotteiden hinnat hyvin kohtuullisiksi, esimerkiksi kosteuttava kasvonaamio maksaa Rohdos-Alan verkkokaupassa 30€/50ml. Merkin tuotteita on saatavilla maahantuojan verkkokaupan lisäksi lukuisissa kauneushoitoloissa ympäri Suomen, joista osa toimii myös verkkokaupan noutopisteinä. Koko listan jälleenmyyjinä toimivista hoitoloista löydät täältä.
On tuttu ja tykkään todella paljon tuotteista. Passeli sarja suomalaisille varsinkin talviaikaan, koska koko sarja on todella hyvin ihoa kosteuttava. Tuoksumaailma on myös mukava. 🙂
Kiva kuulla, että säkin olet tykästynyt tähän sarjaan! Kosteuttavuudesta voidaan kyllä olla täysin samaa mieltä 🙂