*Postauksen tuotteet saatu
Eilisessä postauksessa kerroin teille arkimeikkini keväisestä muodonmuutoksesta, jonka yksi tärkeimmistä osista oli keventynyt meikkipohja. Olen lähiaikoina tarttunut useammin kuultavan lopputuloksen jättäviin CC-voiteisiin, ja peittävät meikkivoiteet ovat jääneet käyttämättä. Yksi suosiooni nousseista tuotteista onkin ollut Acon CC-voide, jolla olen saanut juuri sellaisen, kevyen sävytetyn mutta luonnollisen näköisen meikkipohjan jota olen tavoitellut.
Aco 6 in 1 CC Cream
Acon CC-voide toimii kosteuttavan päivävoiteen tapaan. Ihon epätasaisuuksia sävyttävien pigmenttien lisäksi tuote sisältää öljyjä ja kosteudensitojia, jotka auttavat taistelemaan talvisen kuivaa ilmastoa vastaan. Tuotteen kerrotaan vaikuttavan positiivisesti ihon kuntoon myös laajamuotoisemmin, esimerkiksi pigmenttimuutoksia ehkäisemällä ja pieniä juonteita häivyttämällä. Kaiken hyvän lisäksi tuotteesta löytyy vielä SPF15 -aurinkosuoja, jota arvostan kovasti meikkituotteissa. CC-voidetta löytyy Light ja Medium -sävyisinä, itselläni on ollut nyt kokeilussa ensin mainittu. (Ovh. noin 12-15€/50ml)
Olen tykännyt tästä CC-voiteesta kovasti, sillä se levittyy iholle tasaisesti, ja kestää kauniina koko päivän. Erityisesti beautyblenderillä levitettynä tämä sulautuu loistavasti omaan ihoon! Kasvoille jää kevyt, ihonsävyä tasoittava huntu, jota ei paljaalla silmällä erota. Voide mukautuu kasvoille, kuin se olisi sinne aina kuulunutkin. Sävy Light on itselleni hyvä, se on keltaiseen taittava ja hyvin lähellä oman ihoni tummuusastetta. Ei kuitenkaan mistään vaaleimmasta päästä, joten vaikka tämä sulautuukin ihon sävyyn mainiosti, en siltikään suosittelisi kaikkein kalpeimmille.
Stay Soft Lips
Toinen täyden kympin ansaitseva tuote Acolta on tämä Stay Soft Lips huulivoide! Halusin tästäkin parilla sanalla mainita, sillä hyvät huulivoiteet ovat tähän aikaan vuodesta kullanarvoisia. Kevyesti vaniljalta tuoksuva, ja hippusen shimmerhohtoa sisältävä voide toimii mainiosti yksinään sekä huulikiiltona punan päällä. Itse olen ihastunut tähän täysin, sillä se pehmittää huulet todella nopeasti levittämisen jälkeen! Tämä on siis ykkösvalintani ennen huulikuorintaa. Voide kuitenkin imeytyy suhteellisen nopeasti, joten pidemmän ajan suojaa haen usein vähän rasvaisemmista tuotteista. Tämä on enemmän sellainen tehokosteuttava huulikiilto, johon tartun, jos haluan huulet pehmeiksi ja äkkiä. (Ovh: noin 6-7€/12ml)
Yllä vielä ennen & jälkeen kuvat näillä kahdella Acon tuotteella ilman muuta meikkiä. Acon CC-voide on yllättävän peittävä, mutta silti iho ei näytä erityisen meikatulta. Isompia virheitä tälläkään ei kuitenkaan saa piiloon, joten peitevoiteelle on käyttöä toisinaan. Sen sijaan kaiken ylimääräisen punertavuuden voide häivyttää kiitettävästi tiehensä.
Acon tuotteet löydät apteekeista tai apteekkiverkkokaupoista. Esimerkiksi Apteekkituotteet.fi -verkkokaupasta tätä kyseistä CC-voidetta* löytyy molemmissa sävyissä.
*Mainoslinkki, jota käyttämällä tuet blogin toimintaa
12 Comments
Tämä CC ei ole tuttu, mutta sen sijaan ACOn BB-voide on yksi tämän hetken suursuosikeista. Se antaa just sopivasti pientä tasoitusta ja näyttää hyvältä koko päivän. Tätä CC:tä voisinkin kokeilla myös! Tykkään myös näistä pakkauksista, ne ovat jotenkin sopivalla tavalla karun apteekkimaisia. 🙂
17.3.2018 at 22:07Hei, pitääpä tutustua tuohon BB-voiteeseenkin! 🙂 Pakkaukset on munkin mielestä kauniita, seesteisen yksinkertaisia <3
19.3.2018 at 15:02Acon sinisessä puikossa oleva huulivoide on mun ikisuosikki, joten tätäkin voisi testata. BB/CC-voiteet ovat mulla käytössä etenkin kesäkuumalla, kun meikki sulaisi kuitenkin pois niin aurinkosuojattu kevyt meikki on toimiva 🙂
18.3.2018 at 14:30Kesällä BB/CC-voiteet on kyllä mitä mainioimpia 🙂 Mutta onhan nämä kivoja talvellakin, antavat paljon anteeksi esimerkiksi pintakuivan ihon kanssa 😀
19.3.2018 at 15:04Todella hyvä peitetaso tolla CC:llä! Mä sain joskus käyttöön heiltä päivittävän kasvovoiteen, mutta se oli vähän huono. Jos sen päälle laitoin meikkivoidetta niin se kasvovoid alkoi alla mennä rullalle. Pysyn tutussa ja turvallisessa lumenessa 🙂
18.3.2018 at 18:14Voihan harmitus! Tällä CC:llä ei kyllä onneksi tuollaista ongelmaa ole, levittyy hyvin eikä rullaannu 🙂
19.3.2018 at 15:05Moi! Löysin tän postauksen ja aloin miettimään että voiko tätä cc voidetta käyttää ihan pelkiltään vai tarviiko alle laittaa rasvaa tms? ? pysyykö tuote koko päivän kasvoilla? miten hikoilessa?
31.3.2020 at 14:20Hei, kiitos kommentistasi! Acon CC-voide toimii päivävoiteena, joka sävyttää ihoa kevyesti. Alle ei siis tarvitse laittaa muuta voidetta, mutta itse olen käyttänyt tämän kanssa kosteuttavaa kasvovettä ja seerumia. Niitä suosittelen, etenkin jos iho on kuivuuteen taipuvainen. Kestoltaan tämä voide on ihan kelpo, ja pysyy kasvoilla hyvin iltaan asti. Hikoillessa saattaa kuitenkin lähteä liikkeelle, joten treenipäivinä jättäisin ehkä suosiolla käyttämättä. Kevyttä hikoilua tämä kuitenkin kestää, ja olen tykännyt käyttää voidetta myös kesäisin. Toivottavasti tästä oli apua! 🙂
31.3.2020 at 14:45Kiitos vastauksesta! Pitääpä ottaa testiin?
31.3.2020 at 23:05Kiva kuulla, toivottavasti tykästyt! 🙂
1.4.2020 at 13:14Moi! Käytätkö tän acon cc voiteen kans puuteria, vai pelkästään tuota?? onko se vedenkestävää?
13.10.2020 at 11:05Hei! Anteeksi kun vastauksessa kesti. Olen käyttänyt puuterilla ja ilman, vähän lämpötiloista riippuen – talvella yleensä ilman. Ihan täysin vedenkestäväksi en tätä CC-voidetta sanoisi, mutta roiskeita ja kosteutta kestää kyllä 🙂
15.11.2020 at 20:12