Tänään olisi taas aika pysähtyä hetkeksi lakkaushaasteen äärelle. Tällä kertaa aiheena oli kuivamarmorointi, ja värit oli vapaat. Itse päätin lähteä syksyiselle linjalle, ja valitsin kynsille maanläheisiä sävyjä. Kuivamarmoroinnin idea on …

*Boksi saatu blogin kautta, mainoslinkki merkitty tähdellä Nyt päästään jännän äärelle! Glossybox viettää syntymäpäiväänsä, ja se näkyy tietysti myös kuukauden boksin teemassa. Elokuun boksi on kaunis kuin koru, eikä sisältökään …
Tuntuupa hassulta esitellä heinäkuun lakkauksia, kun mennään oikeasti jo elokuun puolivälissä. Muutto vähän sekoitti blogin rytmiä, mutta ei anneta sen häiritä menoa! Tässä siis viimeinen vilkaisu heinäkuisiin kynsikoristeluihin, olkaapa hyvät. …
*Postaus sisältää mainoslinkkejä jotka on merkitty tähdellä Ah, mikä ihanan kutkutteleva tunne. Pöydällä kuppi höyryävää maitokahvia, ruudulla auki tyhjä tekstikenttä ja koko aamu aikaa näpytellä menemään. Toisin sanottuna, täällä ollaan …