Follow:

Million ideas, one manicure

Mitenkäs teidän pääsiäinen on sujunut tähän asti? Me ollaan lähinnä syöty hyvin, katseltu hömppäleffoja, leivottu ja herkuteltu paljon! Mutta mukavaa on tosiaan ollut, toivottavasti myös kaikilla teillä on lomapäivät sujuneet mieleisissä merkeissä!

Mutta siirrytäänpäs aiheeseen… Pääsiäiskynsien virkaa itselläni toimittaa tällä kertaa varsinainen hullunmylly! Jokaikinen kynsi sai erilaiset koristelut yllensä, sillä en yhtään osannut päättää kaikista mielessäni pyörivistä ideoista, että millaiset pääsiäislakkaukset sitä oikein tekisikään.
Aloitin siis kaiken lakkaamalla peukaloon ja nimettömään kaksi kerrosta Nufun valkoista, etusormeen ja pikkurilliin kaksi kerrosta Essencen lakkaa Love is in the air ja keskisormeen yhden kerroksen edellä mainittua Essencen hempeänkeltaista cremeä. Seuraavaksi sudin keskisormiin yhden kerroksen IsaDoran Sugar nails -lakkaa Lemon soda ja tein raidat pikkurillien kynsiin toisella IsaDoran sokerilakalla nimeltänsä Macaron.
Nimettömiin ja peukaloihin maalailin hieman pääsiäisaiheisia koristuksia, pupu ja etualalla oleva pääsiäismuna on tehty Miss Sportyn vaalealla pinkillä cremellä numero 485, taka-alalla oleva pääsiäismuna on tehty Ginan Pearilla. Taaemman pääsiäismunan pilkut on tehty Miss Sportyn vaalealla pinkillä, ja etummaisen munan chevron-raidat maalailin Essencen Love is in the airilla.  Keskisormet sai pari paljettiraitaa ja etusormeen tein pilkkuja. Myös peukalot sai pilkkuja pupun kaveriksi. Lopuksi kuorrutin kaikki kynnet 1-2 kerroksella pikakuivattajaa sillä halusin kuitenkin kaikkien jäävän sileäpintaisiksi.

Onhan ne vähän kirjavat ja sekavatkin, mutta kyllä minä näihin ihan tyytyväinen olen. Kyllähän pääsiäiskynsissä nyt saa vähän ollakin menoa ja meininkiä, vai mitä?


Edit. Ja nämä tosiaan tein #ablecs15 -haastetta varten, mitä en muistanut tässä mainita kun innoissani kirjoittelin menemään. Heh, kai sellaistakin sattuu?


// Headline says it all. I had too many ideas and too few finger nails for this manicure so it turned out to be quit a mess! But I still like it, because I do think that Easter’s manicure is allowed to be a little playful, right?

I did every nail to look different and I used all the polishes that are in the picture above. If you have any questions about where I used what, feel free to ask!



Share on
Previous Post Next Post

Saatat tykätä myös näistä

30 Comments

  • Reply Kynsille /(kynsille.wordpress.com)

    Voi ei mitkä blingbling pupun silmät:D Ihanat kynnet muutenkin <3

    5.4.2015 at 09:47
  • Reply JaanaJemina

    Ääää ihanat pääsiäis kynnet!!♥

    5.4.2015 at 10:21
  • Reply eekku

    Hienot

    5.4.2015 at 12:34
  • Reply Viveka Laaksonen

    Hihih, aika hauskat! 🙂

    5.4.2015 at 12:49
  • Reply hannele

    Toi pupu on niiiiiin söpö! <3

    5.4.2015 at 13:30
  • Reply Sanna

    Oikein söppänät! Mäkin taisin joskus pari vuotta sitten vastaavia pupuja kokeilla, se ei mennyt kyllä yhtään noin putkeen 😀

    5.4.2015 at 13:45
  • Reply E-S

    Toden totta, sä oot tehnyt Pääsiäiseen sopivat kynnet! Todella herttaiset ja jostain syystä etenkin toi muna-kynsi kaikessa taidokkuudessaan viehättää eniten. 🙂

    5.4.2015 at 14:02
  • Reply Katarooma

    Söpöt on!

    5.4.2015 at 14:17
  • Reply Emmi

    Voi apua miten ihanat! <3

    5.4.2015 at 14:35
  • Reply Jasmin N

    ihanat pääsiäiskynnet! Ja toi disneyfontti bannerissa, sopii ihan superhyvin 🙂

    <3: Jasmin N | littlethingswithjassy.blogspot.fi

    5.4.2015 at 14:52
  • Reply Bunnytailnails

    Nää on niin nökköset! Sä se osaat maalailla :).

    5.4.2015 at 16:53
  • Reply Viivi

    Vitsit miten söpöt pääsiäiskynnet, vauu!♥

    5.4.2015 at 17:10
  • Reply Nena Sofia

    Oih kiitos! <3

    5.4.2015 at 20:18
  • Reply Nena Sofia

    Hih kiitos! <3

    5.4.2015 at 20:18
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos Eekku! 🙂

    5.4.2015 at 20:19
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos Viveka! 🙂

    5.4.2015 at 20:19
  • Reply Nena Sofia

    Hihii, kiitos! <3

    5.4.2015 at 20:20
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos! Ja phöh, ei nämäkään mitkään suuret taideteokset ole, korvatkin röpelöiset kuin mitkä mutta ehkä nuo strassisilmät pelasti kokonaisuuden 😀

    5.4.2015 at 20:22
  • Reply Nena Sofia

    Oi että, kiitos E-S! 🙂 Nuo pääsiäismunat onnistui itsenikin mielestä vallan mainiosti 🙂

    5.4.2015 at 20:23
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos! <3

    5.4.2015 at 20:25
  • Reply Nena Sofia

    Oi kiitos! <3

    5.4.2015 at 20:26
  • Reply Nena Sofia

    Oi että, paljon kiitoksia! <3

    5.4.2015 at 20:26
  • Reply Nena Sofia

    Hihhih, kiitos Malle 🙂

    5.4.2015 at 20:28
  • Reply Nena Sofia

    <3 Kiitos paljon! :)

    5.4.2015 at 20:31
  • Reply Jasmina

    Oi että, onpa söötit <3 Taidokkaasti tehty 🙂

    5.4.2015 at 21:24
  • Reply Tinkerbell

    Eikä, toi pupu on ihan paras noitten silmien kans! Muutenkin upee lakkaus (:

    6.4.2015 at 09:56
  • Reply Nena Sofia

    Voi että, kiitoksia kovasti! <3

    6.4.2015 at 20:34
  • Reply Nena Sofia

    Hihhih, kiitos Tinkerbell! 🙂 <3

    6.4.2015 at 20:35
  • Reply Nanikaroliina

    Kui makeet ! 😀 ihana toi pupu ! Mun piti kans tehdä jotain pääsiäiskynsiä, mutta en vaan yksinketasesti ehtiny ! Pitää varmaan silti laittaa jotain kevät keltaista 🙂

    7.4.2015 at 08:01
  • Reply Nena Sofia

    Voi että, kiitos paljon Nani! <3 Ja tee ihmeessä jotain keltaista, kyllähän se kynsillä ihanalta näyttää vaikkei pääsiäinen olisikaan 🙂

    9.4.2015 at 13:12
  • Leave a Reply