Follow:

Lumen valkeaa

Huomenta ja ihanaa maanantaita kaikille! Tässä on ollut muutama päivä hiljaisuutta jälleen, sillä aika ei yksinkertaisesti aina riitä ihan kaikkeen mutta nyt olen taas täällä. Tällä kertaa ajattelin esitellä teille ihanat talviset lakkaukset joita pidin vähän aikaa sitten enemmän kuin tyytyväisenä.
Idea siis lähti siitä, kun yhtenä päivänä katselin Mi Nailsilta testiin saamiani Milvin siirtokuvia, ja sain idean yhdistää hopeiset kuviot valkoiseen pohjaan. Olen myös pitkään halunnut yhdistää Essencen duochrome-shimmerisen Pixie Dustin valkoiseen, ja nyt päässäni syntyikin idea rakentaa lakkaus kyseisen yhdistelmän ja Milvin siirtokuvien varaan.
Idean saatuani oli se pakko siirtää heti kynsille. Aloitin hommat lakkaamalla kaikille kynsille kaksi kerrosta Essencen valkoista, Wild white waysia. Tämän jälkeen lisäsin kynsille yhden kerroksen Pixie Dustia. Kerrosten kuivuttua leikkasin tästä siirtokuva-arkista sopivat palaset peukaloihin ja nimettömiin ja liotin niitä vedessä muutaman sekunnin jonka jälkeen asettelin ne kynsille. Muita kynsiä koristelin vielä hieman töpöttelemällä pumpulipuikon avulla hieman hopeisia glittereitä kynsien tyviin Gina Tricotin lakasta Sparkling Silver. Kynnet viimeistelin kerroksella Seche Viteä.

Lakkauksesta tuli ihanan talvinen ja hillitty, ja viihdyin siinä oikein hyvin. Lisäksi yhdistelmä oli ihanan helppo ja onnistuminen oli melkoisen taattua, kun työskenteli näin helppojen siirtokuvien* ja hyvin toimivien lakkojen kanssa. Toki lakkaus on aavistuksen tylsä, mutta välillä kynsillä on mukavaa katsella ihan jotain yksinkertaistakin!

Mitäs tykkäätte? ♥


*** Siirtokuvat saatu testattavaksi, linkkien klikkailusta en hyödy mitään

Share on
Previous Post Next Post

Saatat tykätä myös näistä

30 Comments

  • Reply Emmi

    Oii ihanat<3

    9.11.2015 at 06:51
  • Reply Fani

    Aivan mahtavat, ihastuin näihin heti. <3

    9.11.2015 at 08:35
  • Reply Katarooma

    Wau! Ihanan lumen kylmät kynnet… <3

    9.11.2015 at 08:35
  • Reply Bunnytailnails

    Ei tää ole kyllä yhtään tylsä vaan aivan täydellinen valkoinen lakkaus! Mä yritin viime vuonna etsiä tällaista valkoista lakkaa, mutta näköjääns tää homma kannattaakin toteuttaa Pixie Dustin avulla. Kiitos taas vinkistä :).

    9.11.2015 at 10:12
  • Reply Verieana

    Monesti se yksinkertainen on parasta 🙂 Ihanan talviset, pistää toivomaan että lumi tulisi jo!

    9.11.2015 at 12:57
  • Reply Anni

    Kauniit! :>

    9.11.2015 at 15:25
  • Reply Kynsille /(kynsille.wordpress.com)

    Oikeat jääkuningatar kynnet, tykkään <3

    9.11.2015 at 15:49
  • Reply Tuuli

    Valkoinen ja hopea vaan sopii yhteen! 🙂

    9.11.2015 at 15:52
  • Reply Anniina

    Hyvältä näyttää toi yhdistelmä mun silmään, vaikka onkin yksinkertainen lakkaus♥

    9.11.2015 at 18:59
  • Reply Nanne

    Joskus vähemmän on enemmän, ihanat lakkaukset ♥

    10.11.2015 at 10:05
  • Reply Hannatic

    Ihanat jääkuningatarkynnet! Mullakin on yksi tuontyylinen lakka jolla saa valkoisen päälle ihanan jäisen efektin, tykkään ihan hassuna siitä 🙂

    10.11.2015 at 10:19
  • Reply Tinkerbell

    Ihanat! (:

    10.11.2015 at 10:31
  • Reply Tintti

    Ihanat talviset kynnet, näistä tulee mieleen jäähileet!

    10.11.2015 at 11:04
  • Reply Heidi

    Näyttääpä hyisevän kylmiltä kynsiltä 🙂 Mutta todella kauniit!

    10.11.2015 at 16:42
  • Reply Nena Sofia

    Oi kiitos Emmi! 🙂

    11.11.2015 at 05:06
  • Reply Nena Sofia

    Oih kiitos Fani! 🙂 <3

    11.11.2015 at 05:07
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos Katarooma! ♥ 🙂

    11.11.2015 at 05:12
  • Reply Nena Sofia

    Voi höpsö, kiitos! ♥ Pixie Dustin kanssa saa kyllä melkein mistä vaan cremestä täydellisen, ja siihen tahtiin kyllä läträänkin sitä joka paikkaan 😀

    11.11.2015 at 05:13
  • Reply Nena Sofia

    Ihan totta 🙂 Kiitos kehuista! ♥ Eiköhän se lumi ja talvi kohta tule 🙂

    11.11.2015 at 05:14
  • Reply Nena Sofia

    Kiitoksia! 🙂 ♥

    11.11.2015 at 05:16
  • Reply Nena Sofia

    Oi kiitos! :') <3

    11.11.2015 at 05:18
  • Reply Nena Sofia

    No niinpä! 🙂

    11.11.2015 at 05:19
  • Reply Nena Sofia

    Kiitoksia Anniina! 🙂 ♥ välillä parhaita on juuri ne yksinkertaisimmat lakkaukset 🙂

    11.11.2015 at 05:19
  • Reply Nena Sofia

    Ihan totta! Kiitos kehuista Nanne ♥ 🙂

    11.11.2015 at 05:20
  • Reply Nena Sofia

    Oih kiitos Hannatic! 🙂 ♥ Tällainen valkoinen on kyllä hurjan kaunis 🙂

    11.11.2015 at 05:21
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos! 🙂

    11.11.2015 at 05:40
  • Reply Nena Sofia

    Oi että, kiitos Tintti! 🙂 ♥

    11.11.2015 at 05:41
  • Reply Nena Sofia

    Paljon kiitoksia Heidi! 🙂 ♥

    11.11.2015 at 05:41
  • Reply Nanikaroliina

    oiii miten kauniit <3

    11.11.2015 at 16:02
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos Nani! 🙂 <3

    16.11.2015 at 06:05
  • Leave a Reply