Kynsien hoito

Essence: Fast cuticle remover

Ostin jokin aika sitten Essencen kynsinauhanpoistoaineen testattavaksi. Minulta pyydettiinkin tästä heti postausta, ja lupasin sen toteuttaa kunhan pääsen takaisin kotiin Virosta.
Essencen ”fast cuticle remover” on kahdeksan millilitran vetoisessa lasisessa pullossa. Pullo maksaa suunnilleen kaksi euroa, saman verran kuin merkin lakat yleisesti ottaen. Kun korkin avaa, esiin paljastuu samanlainen vinopäinen ja nukkapintainen suti, johon yleensä törmää huulikiilloissa. Itse aine on geelimäistä, ja sen luvataan pehmittävän kynsinauhat 15 sekunnissa.
Aikaisemmin olen poistanut kuolleen ihosolukon kynnen pinnalta ja työntänyt kynsinauhat pehmittämällä niitä ihan tavallisella öljyllä, enkä ole edes ajatellut tällaisen aineen hankkimista. Nyt ostin sen lähinnä mielenkiinnosta edullisen hintansa vuoksi.
Yllä on kuva kynsieni lähtötilanteesta. Olin ne juuri lyhentänyt, sillä yksi kynsi päätti katketa hetkeä aikaisemmin, mutta muuta en ollut ennen kuvan ottoa käsilleni tehnyt. 
Käsien ja kynsien hoito on kyllä itselleni tärkeää, ja vaikka kynsinauhat olinkin huolehtinut kunnollisesti viimeksi viikko sitten, kuorin käsiäni päivittäin ja rasvailen niitä jatkuvasti. Kynsinauhojakin tulee työnneltyä monta kertaa viikossa ihan automaattisesti peukalon kynnellä. Kynsinauhojeni lähtötilanne ei siis ollut kovin huonokuntoinen.

Levitin kynsinauhanpoistajan pullon omalla sudilla kynnen ympärille, niin kynnen kuin sen ympäröivän ihonkin pintaan.

Tämän jälkeen odotin noin 15 sekuntia ja aloin työntelemään kynsinauhoja ylöspäin ja rapsuttamaan kuollutta ihosolukkoa kynnen pinnasta yllä näkyvällä muovisella kynsinauhantyöntimellä. Tämän olen saanut miitistä huhtikuussa, ja sen sponsoroi Elliina -verkkokauppa. Tykkään tällaisista muovisista enemmän kuin puutikuista, sillä nämä kestävät pidempään eivätkä uutenakaan ole liian teräviä.
Varsinaisen kynnen pinnan lisäksi kävin läpi myös kynttä ympäröivän ihon pyörivin liikkein. Töhnää lähti yllättävän paljon erityisesti kynnen pinnasta, mutta projektin edetessä totesin että on parempi odottaa lähemmäs minuutti jotta aine ehtii vaikuttaa oikeasti kunnolla. 
Kun kynsinauhat oli käsitelty, pesin kädet huolellisesti ettei aine jäisi muhimaan iholleni.

Yllä näkyy sitten lopputulos. Kun kuvia tarkkaan vertailee, huomaa että kynnen pinnalta on kadonnut vaaleita ”täpliä”, jotka olivat kuollutta kynnen pinnalle kiivennyttä kynsinauhaa. Hommaan meni molempien käsien kanssa suurinpiirtein 15 minuuttia, mikä on ainakin puolet siitä mitä tähän menee kun kynsinauhat on pehmitetty öljyllä, sillä öljy ei pehmennä ihoa niin tehokkaasti. Puhumattakaan siitä, että ainakin tunnin saa olla sormet ojossa kerros öljyä kynnen pinnalla ennen tähän ryhtymistä, joten olen kyllä sanalla sanoen tyytyväinen. 
Sen verran haluan vielä sanoa, että etukäteen pelkäsin kovasti että tämä mönjä kuivattaisi tai ärsyttäisi ihoa jotenkin. Mitään tällaisia ongelmia ei kuitenkaan syntynyt, joten ihan turhaan jännitin sitäkin.
Oletteko te testanneet tätä? Millaisia mielipiteitä aine on herättänyt teissä? Toivottavasti postaus hyödytti tuotteen hankintaa harkitsevia!




*** Kynsinauhantyönnin saatu miitistä

Saatat myös pitää...

22 kommentti

  1. says:

    Mullaki taitaa olla tämä jossain kaapis.Kynnet mulka muutenki todelka kärsineet ja pojan hoitaminen menee nyt kynsienlaiton edelle

  2. Mä olen hyväksy havainnut tän aineen, ostin juuri uuden putelin, kunhan muistaisin käyttää:)

  3. says:

    En oo ennen tämmösestä kuullutkaan. On kyllä niin halpa, että voisi jossain kohtaa koittaa itsekin. Sun oikean sivupalkin ”Minusta”-kohta ei muuten ole klikattava, ainakaan mun koneella. Muista pystyin painamaan, mutta siitä ekasta en. 🙂

  4. says:

    Mulla on ollu tää iha vakiokäytösä ja just eilen ostin uuen, tuo on ihan hyvää tavaraa, varmasti hintansa väärti. 🙂

  5. says:

    Ostin tuon myös nyt kesällä, kun Ideaparkkiin tuli Essencet ja tykkään kyllä 🙂

  6. Huomaan kyllä eroa kynsissäsi joten pitääpä ostaa tälläinen pullo testiin 🙂

  7. says:

    Mie tykkään tuosta aplikaattorista 🙂 Ja on riittoisaa (toki niin on nufukin, mutta sen saatavuus on vaikeaa).

  8. says:

    Just tässä testailtiin ystävän kanssa, kun vietämme kynsistudio-iltaa, ja täytyy sanoa et ei häviä yhtään Nufun vastaavalle. Nufuhan on ihan kulttituote, ja tätänykyä sitä ei edes taida saadakkaan enään mistään.

  9. says:

    En ole testannut tätä. Käytän kynsinauhojen pehmittelyyn joko OPI:n cuticle removeria tai pelkkää öljyä. OPI:n cutitle remover on ok, mutta ei mielestäni mikään ihmeaine. OPI:n tökötissä käsketään odottamaan 5 minuuttia, joten ehkä tätä voisi kokeilla onko nopeampi.

    Öljyä käyttäessä laitan käteen kertakäyttökumishanskat, jolloin öljy saa muhia rauhassa ja voi puuhastella mitä huvittaa. Ja tässä käytössä usein käytän kynsinauhaöljyn sijaan ruokaöljyä, koska näin käytettynä se ajaa ihan saman asian ja sillä voi lutrata rauhassa 😀

  10. Mulla on Nufun vastaava käytössä, ja tykkään siitä. Ton Essencen vois kyllä hommata tilalle, ku tuo loppuu.

  11. Täytyy varmaan ostaa tätä pullo varastoon siltä varalta ku mun Nufu joskus loppuu.

  12. Se on ihan luonnollista 🙂 Sitten kun löytyy enemmän aikaa ja voimia ja kiinnostusta, niin kannattaa kyllä kaivaa tämä kaapista ja testata 🙂

  13. Kiva kuulla! Itselläkin tää jää vakikäyttöön 🙂

  14. Kannattaa ostaa testiin, oli ihan mainio tuote! 🙂 Tuo ”Minusta” -sivu on vielä remontin alla, eiköhän se pian aukea 🙂

  15. No on kyllä hintansa väärti, mullakin jää vakikäyttöön 🙂

  16. Kiva kuulla! Ihanaa että Essencejä löytyy nykyään jo niin monesta paikasta 🙂

  17. Muista kertoa sitten että miten toimi omasta mielestäsi kun olet testannut 🙂 Olisi mielenkiintoista kuulla, kun itse en ole tosiaan muita vastaavia tuotteita ennen tätä käyttänyt 🙂

  18. Se aplikaattori on ihan huippu! Ei mitään pahaa siinä omastakaan mielestä, toivottavasti postauksesta ei saa sellaista käsitystä 🙂 Nufua en ole itse testannut koskaan, mutta onneksi nyt ei tarvitsekaan 🙂

  19. Ihanaa että Essenceltä löytyy näin edukas ja hyvä tuote, niin ei tarvitse alkaakaan pitkältä metsästämään 🙂

  20. Kannattaa testata tätä, öljyyn verrattaessa tämän nopeus on ainakin ihan huippu 🙂

    Ja itsehän käytän myös monesti käsien hoidossa ihan tavallista ruokaöljyä kookosöljyn ohessa, ei mitään kummallista siinä. Monet kynsinauhaöljyt ovat aikalailla samaa tavaraa joihin on lisätty joitain hajusteita 🙂

  21. Nufua en koskaan ole itse testannut, mutta nyt jo tässä kommenttiboksin puolellakin moni Nufun käyttäjä on tätä ainetta kehunut. Kannattaa siis ostaa testiin, hintakaan ei kirpaise 🙂

  22. Suosittelen! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *