Hilkun verran ollaan myöhässä tämän kanssa, mutta halusinpa silti koosteen tehdä ja julkaista, sillä sitä on kovin mielenkiintoista kasata ja tutkia.
Kuukaudessa tuli tällä kertaa julkaistua 15 erilaista lakkausta, ja värejä oli käytössä yllättävänkin laajasti. Huhtikuun aikana tuli käytettyä myös monenlaisia tekniikoita, joskin käsin maalailu taisi viedä voiton. Ylempää kollaasia katsellessa suosikseiksi nousee ensimmäiset ja viimeiset lakkaukset ja niissä itseäni viehättää virtaviivaisuus ja tyylikkyys, vaikka molemmat ovatkin melko erilaisia keskenään.
Viime kuussa tuli tehtyä myös useammat pirteät lakkaukset mikä korostuukin tässä alemmassa kollaasissa. Tämän setin lakkauksista lemppareitani ovat seepraraidat liukupohjalla sekä heti perään tulevat ikat-kynnet. Myös esimerkiksi pilkkukynnet viehättävät.
Mitäs mieltä te olette näistä? Mitkä lakkaukset iskevät eniten?
28 Comments
Mä tykkään näistä kollaaseista! 🙂 Niistä näkee nopeesti kaikki kynnet ja katsoo onko jokin postaus mennyt ohitse 🙂
5.5.2015 at 12:47Näistä eniten silmää miellyttää nuo ensimmäiset, violetit ja ikat-kynnet. Eipä noissa muissakaan mitään vikaa ole, upeita kaikki <3
Kaikki on makeita. Pääsiäiskynnet ja dottarikynnet lempparit.
5.5.2015 at 12:53Ekasta kollaasista nuo vikat, vaaleanpunaiset kynnet on ihan tosi sievät! Ja tokan kollaasin keltaisista kynsistä diggailen kans melko paljon, kun väri vaan nyt on niin mahdottoman herkullinen 🙂 niiniin ja nuo limenvihreät dotsit on kans kivat! …eli juu en osaa sanoa yhtä lempparia 😀
5.5.2015 at 13:12Ihanalta näyttää lakkauset kokoelmana. Todella kauniita lakkauksia olet saanut aikaan. Nyt lemppariksi nousee ehkä nuo seepraraidat pastelliliu'un päällä 🙂
5.5.2015 at 14:08Tuo on kyllä totta, että näistä on aina näppärä tarkistaa jos joku postaus on jäänyt väliin! Kiva kuulla, että näistä on jonkinlaista iloa sullekin 🙂 Ja hei, kiitos kehuista! <3
5.5.2015 at 14:10Kiitos Katarooma! 🙂
5.5.2015 at 14:15Ooh, kiitoksia Fiiia! 🙂 <3
5.5.2015 at 14:16Monta kaunista ei osaa päättää
5.5.2015 at 14:17Voi kiitos Enail! <3 Nuo seepraraidat oli kyllä ihan suosikit omastakin mielestä 🙂
5.5.2015 at 14:21Voih että, kiitos Eekku! <3 :')
5.5.2015 at 14:22OIIII miten ihanat nuo tokan kollaasin ylimmän rivin oikeanpuoliset ja sen yläuolella olevat ! Oi vitsit ! Haluun tommoset ! :)) <3
5.5.2015 at 18:19Äää niin upeita! <3 en edes osaa valita suosikkia!
5.5.2015 at 20:25Scarlett-lakkaus ja vihreät pilkut on mun suosikkeja! Oot niin taitava 🙂
6.5.2015 at 03:30Siis WAU näitä sun lakkauksia! Kyllä nyt sait musta yhden lukijan lisää 🙂 Kiva kun kävit jättämässä kommenttia blogiini!
6.5.2015 at 12:31Sä oot ollut tosi ehtiväinen, hurja määrä komeita lakkauksia. Mun suosikit on helppo poimia: turkoosit glitter-kaunokaiset ekalla rivillä ja tokan rivin viimeiset pinkki skittlette, jossa yksi kynsi on leimailtu. Molemmat on niiin onnistuneita ettei mitään rajaa! 🙂
7.5.2015 at 01:57Oli kyl taas niin vaikee päättää lempparilakkaus ku kaikki on niin upeita<3 Mut, jos vaikka yks pitäis valita niin öööö tuo ekan kollaasin violetti (:
7.5.2015 at 15:34Ihhih, kiitos Nani! 😀 <3 Siitä vain väkertämään sitten 🙂
7.5.2015 at 21:20Voi kiitos Emmi! <3 :')
7.5.2015 at 21:20Voi kiitos Sanna! :') Itse olet! 🙂
7.5.2015 at 21:21Ohhoh, hurjasti kiitoksia! <3 Ja tervetuloa lueskelemaan myöskin, kiva, että tykkäät :)
Ja tottakaihan oli pakko kommentilla heittää, kun niin mainion vinkin kerroit 🙂 Harvemmin lueskelen kosmetiikkablogeja, mutta silloin tällöin tulee selailtua juuri tuollaisten kullanarvoisten tiedonjyvästen toivossa 🙂
7.5.2015 at 21:24Ooh, kiitos kiitos E-S! 🙂 <3
7.5.2015 at 21:26Voih että, kiitos Tinkerbell :') <3
7.5.2015 at 21:26En tiedä olenko sokea vai mitä ihmettä mutta miksi ihmeessä en löydä ablecs15 -lakkaushaasteen lakausta Game to Play? 😀
8.5.2015 at 11:20Vau olet kyllä tosi taitava <3
8.5.2015 at 11:30Wow these designs are very pretty! 🙂
9.5.2015 at 00:04I really like the pink/silver and the black/golden manicure!! <3
Hahaa, koska sitä ei ole 😀 Skippasin kyseisen aiheen, kun meinasi tulla kiire kaikkien miittihärdellien takia ja koska kyseinen teema ei hirveästi edes kiinnostanut 🙂 ablecs15 -haasteen ideanahan on toteuttaa teemoja sen verran kuin huvittaa, monet toteuttaa aina vain toisen viikon aiheista 🙂
9.5.2015 at 20:06Kiitos! <3
9.5.2015 at 20:06Oh, thank you so much! 🙂 <3
9.5.2015 at 20:09