Viime yönä testailin sitä Mavalan uutta lakkaani, 350 Emerald Goldia. Lakkasin kaikki muut kynnet sillä paitsi nimettömän, mutta ikävä kyllä oletin sen kuivuneen nopeammin kuin se todellisuudessa olikaan, ja aamulla heräsin sitten lakananjäljet kynsissä. Vain nimetön oli pelastunut, ja sen täytyi olla merkki! Koska halusin tuota ihanaa Emerald Goldia kynsille, mutta ei ollut aikaa odotella sen kuivumista, koristelin nimettömät tekemällä pari viivaa ja pisteitä kyseisellä lakalla. Ihme kyllä myös huonomman käden viivat ja pisteet onnistui, vaikkei siitä nyt kuvaa olekaan.
Koska tarvitsin lakan joka jotenkin sopisi nimettömän kaveriksi, ja myös kuivuisi nopeasti kuin salama, tartuin Flormarin Magnetic Twistin sävyyn MG08. En ole pitkään aikaan käyttänyt näitä lakkoja magneettien kanssa, vaan lähinnä juuri sen supernopean kuivumisajan, ja upeiden sävyjen vuoksi. Tämä myös peittää uskomattoman hyvin jättämättä kaljuja kohtia kynnelle, siten, että lyhyille kynsille riittää yksi kerros. Myös nimettömässä on sarjan lakkaa sävyssä MG03.
Näistä tuli loppujen lopuksi ihan kiva, välillä tällainen vähempikin koristelu miellyttää silmää. Värit sopivat hyvin toisiinsa, ja uskon että näitä jaksaa katsella siihen saakka kunnes postista kolahtaa odotetut pakettini (toivottavasti jotain jo huomenna? :D).
![]() |
Flormar MG08 & MG03, Mavala 350 Emerald Gold |
Emerald Goldista kirjoitan paremmin, kun saan sen yksinään kuvatuksi, mutta täytyy sanoa, että se on aivan uskomattoman ihana lakka tällaiselle sinivihreä -friikille!
Täytyy muuten vielä sanoa, että olen juuri nyt uskomattoman iloinen! Eilen blogini täytti kolme viikkoa, ja se on kerännyt jo yli 1700 katselukertaa, 21 lukijaa ja 117 kommenttia! En olisi koskaan uskonut, että minun pikkuinen kynsiblogini voisi aiheuttaa näin paljon kiinnostusta näin pian! Kiitos siis kaikille blogini kävijöille että olette olemassa, sillä saatte minut päivittäin innostumaan yhä enemmän bloggaamisesta ja kynsien laitosta ylipäänsä :)<3
Hyvää isänpäivää toivottaen,
Nena
Kauniit kynnet! Mä tykkään kanssa noista magnetic twist lakoista, mutta ilman niitä magneetteja. Pari kertaa oon niitä magneetteja käyttänyt, mutta aina jotenkin onnistun osumaan sillä magneetilla kynteen…
Kiitos! Mä opettelin aikanaan niiden magneettien käytön kunnolla, ja sen verran paljon niitä tulikin aikanaan käytettyä että kyllästyin pahasti, ja siksi siis nykyään käytän näitä lakkoja vain ja ainoastaan yksinänsä ilman magneetteja 🙂
Tosi nätit kynnet, ihanat värit ja hieno tuo nimettömän koristelu! 🙂
Kiitos paljon! 🙂
Nätit kynnet. Tykkään erityisesti tosta nimettömästä 🙂
Kiitos! 🙂